Ravintola Aito sulkee kesäkuun puolivälissä ovensa. Töölössä sijaitseva ravintola äänestettiin maaliskuun lopussa Suomen 50 parasta ravintolaa -listan sijalle 34.
Aidon ravintoloitsija Tuomas Serkamo kertoo puhelimitse, että suurimmat syyt lopetuspäätöksen takana ovat ravintoloitsijoiden oma jaksaminen ja terveys sekä ravintoloitsijoiden keski-ikäistyminen. Serkamon kanssa ravintolaa pitää Kimmo Ylisuvanto.
Korona ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat nostaneet ravintola-alan kustannuksia ja vaikuttaneet siten myös osaltaan lopettamispäätökseen.
”Seuraavaksi annetaan meille molemmille aikaa hengähtää”, Serkamo kertoo.
Tunnelmat lopettamispäätöksen julkistamisen jälkeen ovat Serkamon mukaan moninaiset mutta pääosin helpottuneet. Asiasta tiedottamisen jälkeen on ollut ”helpompi hengittää”.
Tiedotteesta seurannut viestien määrä sekä sosiaalisessa mediassa että henkilökohtaisia reittejä pitkin yllätti Serkamon.
”Puhelin aloitti tiedottamisen jälkeen tavattoman piipityksen. Oikeastaan kaikki viestit ovat olleet ihanalla tavalla kannustavia ja tsemppaavia.”
Vaikka Aidon lopettamisen jälkeen ravintoloitsijoiden ohjelmassa on tiedotteen mukaan sapattivapaa, Serkamo lupaa, ettei tämä jää tähän:
”Mitä meistä tulee isona, sitä ei tiedetä. Mutta ideoita ja ajatuksia on paljon. Toki taustalla on taloudellisetkin syyt, että ei tässä vielä voi vapaaherraksi heittäytyä.”
Ravintolan viimeinen aukiolopäivä on 17. kesäkuuta. Sen jälkeen nykyisiin Aidon tiloihin Museokadulla tulee uusien yrittäjien ravintolatoimintaa.
”Nämä kuusi viikkoa painetaan vielä tukka tötteröllä!”