Jääkiekkoilija Teemu Selänne ja Stanley Cup -pokaali kävivät piristämässä 7-vuotiasta pikkupotilas Samua vuonna 2007.

Tähdet lasten asialla

Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Lastenklinikoiden Kummit on rakentunut alusta asti julkisuuden henkilöiden varaan. Tässä haastattelussa Teemu Selänne ja Elastinen muistelevat omia vaiheitaan järjestön parissa.


| Päivitetty

Kun jääkiekkoilija Teemu Selänne kutsuttiin 1990-luvun alkupuolella tutustumaan Helsingin vanhaan lastenklinikkaan, vastasyntyneiden teho-osastolla häntä odotti suuri järkytys.

Lääkärit kertoivat Selänteelle, ettei keskoskaappeja ole tarpeeksi. Osaston ruuhkautuessa kaappeja yritettiin epätoivoisesti kysellä muiden kaupunkien lastenklinikoilta. Aina lainaaminen ei kuitenkaan onnistunut.

”Se oli pysäyttävä hetki. Tajusin, että nyt on tehtävä jotain”, Selänne kertoo videopuhelussa kotoaan Yhdysvalloista käsin. Ex-kiekkoilijan hammasproteesi on irronnut aamulla ruisleipää haukatessa, mutta puheesta saa silti hyvin selvää.

Sairaalavierailun jälkeen Selänne päätti lähteä mukaan silloin toimineen hyväntekeväisyys­järjestön, Lastenklinikan Tuki ry:n toimintaan. Myöhemmin paljastui, että järjestön toiminnanjohtaja oli kavaltanut varoja ja hänet tuomittiin vankeus­rangaistukseen.

Vaikka Selänteelle tämä oli suuri pettymys, hän ei lannistunut. Yhdessä Harry Harkimon, Riki Sorsan, Taneli Mäkelän ja Juha Rantasilan kanssa hän päätti vuonna 1993 perustaa uuden järjestön, Lastenklinikan Kummit.

”Olimme hyvin huolissamme, miten ihmiset tällaisen vääryyden jälkeen lähtisivät mukaan. Mutta päätimme, että lapset eivät tästä saa kärsiä”, Selänne kertoo.

”Talkoohengessä saimme lopulta käyntiin aikamoisen buumin, joka on jatkunut tähän päivään asti.”

Teemu Selänne pitelee pientä keskosvauvaa Helsingin vanhalla lastenklinikalla 1990-luvulla.

Etenkin Elämä Lapselle -konserteistaan tunnettu Kummit-järjestö täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Ensimmäinen konsertti järjestettiin vuonna 1995 Helsingin Olympiastadionilla. Esiintymässä olivat muun muassa Neon 2, Katri Helena, Kaija Koo, Tommi Läntinen ja Kirka.

Kummit oli Suomessa ensimmäisiä vahvasti julkisuuden henkilöihin nojanneita hyväntekeväisyys­hankkeita. Nykyään toiminnassa on mukana lukuisia tähtiä rap-duo JVG:stä näyttelijä Sara Parikkaan, tanssinopettaja Aira Samuliniin ja sosiaalisen median nouseviin tähtiin asti.

Tunnettuja hahmoja tarvitaan etenkin konserttien esiintyjäkaartiin mutta myös muuhun toimintaan, kuten sairaala­vierailuihin, erilaisiin tempauksiin ja jopa poliittiseen vaikuttamiseen.

Selänne on itsekin tehnyt Kummien eteen töitä kädet savessa. Vuosien varrella hän on esimerkiksi osallistunut eri lajien hyväntekeväisyyspeleihin, jakanut ruusuja maratonilla ja ajanut pakettiautolla Jyväskylän Suurajoihin kojuja pystyttämään.

”Oma vahvuuteni on ehdottomasti ollut tapahtumissa, sillä tykkään tavata ihmisiä ja olla esillä.”

Aira Samulin tanssitti yleisöä Kummit-risteilyllä vuonna 1995. Tanssilattialla taikuri Iiro Seppänen (Samulinin takana), Teemu Selänne ja mäkihyppääjä Toni Nieminen.

Kummitubettajia Helsingin Uudessa lastensairaalassa vuonna 2019. Kuvassa vasemmalta Jaakko Parkkali, Arttu Lindeman, Miska Haakana ja Roponen eli Mikael Vuori.

Kummien toiminnassa yli 20 vuoden ajan ollut artisti Elastinen eli Kimmo Laiho istuu nykyään järjestön hallituksessa.

Hän muistelee tulleensa ensimmäistä kertaa esiintymään vuoden 2000 Elämä Lapselle -konserttiin Olympiastadionille. Keikka oli tuolloin 19-vuotiaalle nuorukaiselle siihenastisen uran suurin, eli valtava tilaisuus nousevalle muusikolle.

”Nuoruuden höyryssä en ehkä edes täysin tajunnut, miten hienossa jutussa saimme olla mukana. Jossain kohtaa muistan havahtuneeni, että vau, tälläkin tavalla voi auttaa”, Laiho kertoo videopuhelussa.

Hänen mukaansa Elämä Lapselle -konsertit ovat artisteille ”win-win-yhtälö”, koska niiden kautta pääsee suomalaisen musiikkialan televisioesiintymisten ytimeen ja samalla voi käyttää omaa julkisuuttaan muiden hyväksi.

Eräässä konsertissa tämä konkretisoitui selvästi. Laiho meni käymään syöpäsairaiden aitiossa, jossa oli lasten keskuudessa ”valtavaa täpinää”. Silloin hän tajusi, kuinka paljon iloa pienellä panoksella pystyy tuottamaan.

Elastinen eli Kimmo Laiho ja Paula Koivuniemi esiintyivät Elämä Lapselle -konsertissa vuonna 2016.

Kerran Laiho taas meni tv-inserttiä varten kyläilemään syöpäsairaan Simo-pojan kotiin. He ovat edelleenkin Facebook-kavereita, ja Laiho on ilolla seurannut nykyään aikuisen miehen elämää.

”Viimeistään omien lasten syntymisen myötä olen ollut valtavan ylpeä siitä, etten ole vain laput silmillä puksuttanut omaa uraani vaan muistanut antaa jotain takaisin.”

Laiholla on vaimonsa Riina Laihon kanssa kolme lasta, joista vanhin on syntynyt helmikuussa 2017.

Myös Selänne kertoo parhaiden kokemusten Kummien parissa liittyvän pikkupotilaiden tapaamiseen. Videopelien pelaamisen ja fanituotteiden jakamisen merkeissä hän on onnistunut saamaan hymyn näiden huulille.

”Muistan, kun eräs lääkäri sanoi, että aina kun te käytte täällä, lapset eivät sen jälkeen muutamaan päivään tarvitse välttämättä edes särkylääkettä. He ovat niin innoissaan, että unohtavat kivun. Se on ehkä paras palkinto, mitä tästä voi saada.”

Kerran Kotkan Meripäivillä tuntematon nuori tuli vetämään Selännettä hihasta. Nuori kertoi syntyneensä 23-viikkoisena keskosena ja viettäneensä elämänsä ensimmäiset kolme kuukautta keskoskaapissa, jonka Selänne ja Kummit olivat lahjoittaneet Helsingin lastenklinikalle.

”Hän halusi kiittää, että olemme olleet auttamassa hänen elämänsä alkua. Kyllä siinä tuli tippa linssiin, ja nytkin meinaa melkein itkettää”, Selänne sanoo silmin nähden liikuttuneena.

Ex-kiekkoilijan aktiivisuutta hyväntekeväisyydessä selittää myös tietynlainen maailmanparantamisen halu.

Selänne on viime aikoina ottanut etenkin sosiaalisessa mediassa ahkerasti osaa erilaisiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin keskusteluihin. Nytkin hän ehdottaa haastattelun lomassa, että Suomessa hyväntekeväisyydelle voitaisiin säätää laajempia verohyötyjä, kuten on tehty esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Ehdotus on poliittisesti kiistanalainen. Mallin vastustajat katsovat, että yksityisten lahjoitusvarojen painottaminen saattaisi murentaa hyvinvointivaltion pohjaa. Huolena on, että rikkaiden hyväntekeväisyys ei välttämättä kanavoidu yhtä tasa-arvoisesti kuin valtion kautta jaetut rahat.

”Olen aika paljon ollut yhteiskunnallisissa keskusteluissa mukana, vaikka eihän minun tarvitsisi. Monet kaverinikin sanovat, että miksi lähdet mukaan tuollaiseen paskaan”, Selänne sanoo.

”Mutta tuntuu, että jos en sano asioita, mitä muut eivät uskalla sanoa, niitä ei kukaan tule sanomaan. Yritän aina tanssia omilla arvoillani ja auttaa ajallani ja rahoillani niitä, jotka apua tarvitsevat.”

Presidentti Martti Ahtisaari (toinen vasemmalta) oli mukana pelaamassa Kummit Golfissa vuonna 2002.

30 vuoden aikana Kummien toiminta on kasvanut jatkuvasti. Selänteen ja Laihon mukaan toiminta on muuttunut ammattimaisemmaksi, lahjoittajien määrä on kasvanut ja erityisesti julkisuuden henkilöt ovat ottaneet toiminnan vahvasti omakseen.

”Kun Ela [Laiho] soittaa jollekin artistille, että tuletko esiintymään Elämä Lapselle -konserttiin, ei yksikään varmasti kieltäydy”, Selänne sanoo.

Kummien hallituksessa toimiessaan Laiho on nähnyt läheltä myös sen, kuinka vahvasti toiminta on koko ajan seurannut aikaa. Esimerkiksi lasten ja nuorten mielen­terveyteen on viime vuosina satsattu merkittävästi.

Erityinen ylpeydenaihe on vuonna 2018 auennut Helsingin uusi lastensairaala, jota Kummit ovat olleet mukana tukemassa muun muassa laitehankintojen osalta.

”Olimme Elan kanssa varmaan ensimmäisiä, jotka sinne rakennukseen pääsivät kypärät päässä katsomaan”, Selänne muistelee.

Kummien tulevaisuuskin vaikuttaa valoisalta. Sekä Laiho että Selänne aikovat henkilökohtaisesti olla mukana Kummien toiminnassa niin paljon kuin mahdollista.

Juhlavuoden myötä tiedossa on esimerkiksi suuri golfturnaus Vanajanlinnassa, jota Selänne on ollut mukana järjestämässä.

”Nähdään Teemu sitten golfin merkeissä”, Laiho huikkaa videopuhelun päätteeksi.

Teemu Selänne, 17-vuotias Samu ja Elastinen tutustuivat ensimmäisten joukossa Helsingin uuteen lastensairaalaan vuonna 2017.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat