Ensin hyvät uutiset: autoilijoiden pysäköintitaidot ovat parantuneet, kun pysäköinnistä maksaminen on tullut aiempaa helpommaksi, sanoo vastaava pysäköinnintarkastaja Väinö Palva Helsingin kaupungilta.
Helsinkiin pysäköivät saavat Palvalta kiitosta siitä, että pysäköinti on suuressa mittakaavassa tarkasteltuna ”ihan hyvää”.
”Voisi ehkä sanoa, että autoilijat maksavat pysäköinnistään nykyään paremmin kuin ikinä aiemmin. Vaikka leijonanosa pysäköintivirhemaksuista kirjoitetaan edelleen juuri maksamatta jättämisistä, sitä tarvitsee tehdä koko ajan vähemmän”, hän kertoo.
Sitten huonot uutiset: etenkin jalkakäytävät ja suojatiet tuottavat pysäköiville autoilijoille päänvaivaa. Palvan mukaan tilanteeseen on vaikuttanut kesäkuussa 2020 voimaan tullut uusi tieliikennelaki, joka sallii pysäköinnin kaksisuuntaisella kadulla taajamassa myös vasemmalle puolelle tietä.
”Pysäköidään liian lähelle suojatietä tai jopa suojatien päälle. Empiiriset havainnot osoittavat, että lakimuutos on lisännyt tästä johtuvien pysäköintivirhemaksujen määrää”, Palva kertoo.
Pysäköintiyhtiö Easypark julkaisi tiistaina tiedotteen, jossa kerrotaan, että vain kaksi ajokoulun teoriakokeen 70 kysymyksestä liittyy pysäköintiin.
Määrä kuulostaa Palvasta kovin vähäiseltä. Periaatteessa kortin voi saada tietämättä mitään pysäköinnistä.
”Olen itse käynyt autokoulun 90-luvulla, enkä muista, että pysäköintiin liittyviin kysymyksiin olisi silloin opetusmielessä kiinnitetty hirveästi huomiota”, Palva sanoo.
”Henkilökohtaisesti en pistäisi vastaan, jos pysäköintiin liittyviä kysymyksiä olisi enemmänkin, sillä pysäköinti on olennainen osa liikennettä. Se, että tuoreet kuljettajat eivät osaa pysäköintisääntöjä, näkyy sitten meidän työssämme.”
Palva korostaa kuitenkin, että teoriakokeesta vastaava ja sitä päivittävä Traficom laatii kokeen niin, että se on samanlainen kaikille Suomessa, asuinpaikasta riippumatta. Maaseutupaikkakunnalla autoileva saattaa joutua miettimään pysäköintiin liittyviä asioita vain harvoin, kun taas Helsingissä se on arkea.
”Säännöt on siitä huolimatta tunnettava.”
Palva toivoisi, että autokoulussa käytäisiin läpi pysäköinnin perusasioita, kuten sitä, mitä pysäköinti ja ajoneuvon lyhytaikainen pysäyttäminen tarkoittavat.
”Etenkin jalkakäytävään liittyvä poikkeussääntö jää turhain usein sisäistämättä. Siitä muistetaan vain kohta, jossa mainitaan, että auton voi jättää jalkakäytävälle hetkeksi, mutta ei muisteta niitä kuutta lisäehtoa, joiden tulee täyttyä.”
TeoriakoKeen kysymyksissä suurin painoarvo on liikenneturvallisuuteen liittyvissä asioissa, kertoo Traficomin erityisasiantuntija Marjo Immonen.
”Kokeessa painotetaan muun muassa väistämis- ja kaistanvaihtosääntöihin liittyviä kysymyksiä. Jos niitä ei osaa, ihmisten henki voi olla vaarassa. Pysäköinti taas harvemmin johtaa vastaavanlaisiin tilanteisiin”, hän sanoo.
Immonen kertoo, että teoriakoetta päivitetään tarpeen mukaan, joten se on aina ajan tasalla.
”Pysäköintiin liittyviä kysymyksiä ei jätetä jatkossakaan pois kokeesta.”