Helsingin päärautatieasemalle on kohonnut alkuviikosta massiiviset rakennustelineet. Rautatientorin päässä asemarakennusta alkoi maanantaina kioskihallin remontti.
Päärautatieaseman tiedotteessa kerrotaan, että kioskihallin remontti on aseman uudistuksen näkyvin vaihe. VR Groupin kiinteistöyksikön hankepäällikkö Jani Jääskeläisen mukaan tarkoituksena on kunnostaa muun muassa hallin seiniä, kattoa ja ikkunoita.
”Tehdään kioskihallissa samanlaista faceliftiä [kasvojenkohotusta] kuin muuallakin päärautatieasemalla on tehty.”
Lisäksi kioskihalliin rakennetaan uusia kioskeja, joiden myyjistä ja myytävistä tiedotetaan myöhemmin niiden valmistuessa. Tiedotteen mukaan tämä remonttivaihe kestää alkuvuoteen 2024.
Remontoinnista seuraa väistämättä asemalla pientä meluhaittaa ja vaikeutunutta kulkemista.
Vilkasta kulkuväylää ei kuitenkaan aiota Jääskeläisen mukaan kokonaan sulkea, vaan korjaustöitä tehdään lohkoittain. Uudistustöitä tehdään normaalin asema-arjen lomassa.
Vilkasta kulkuväylää ei kuitenkaan aiota Jääskeläisen mukaan missään vaiheessa sulkea. Uudistustöitä tehdään normaalin asema-arjen lomassa.
Toukokuun aikana asemalla vaihdetaan myös laiturialueen mainoslakanat näyttöihin. Toukokuun 22. päivästä 25. päivään mainostaulujen asennus sulkee yöksi normaalit kulkureitit osalle raiteista ja junat pysähtyvät lasikatoksen ulkopuolelle.
Päärautatieaseman uudistus alkoi vuonna 2018, ja Jääskeläisen mukaan ensimmäinen vaihe saatiin viime syksynä maaliin.
Ykkösvaiheen päätteeksi aseman kellaritiloihin avattiin uudet yleisö-WC:t, säilytyslokerot ja paikka löytötavaroille. Suurin uudistus tähän mennessä on ollut norjalaisen Olivia- ravintolan ja terassin avaaminen keväällä 2022.
Rakennustyöt aiheuttavat asemalla pientä melu- ja kulkuhaittaa.