Kalasataman peruskoulu tiedotti Espoon siltaonnettomuudesta vanhemmille ripeästi. Työmaasilta romahti, kun opintoretkellä ollut oppilasryhmä oli ylittämässä sitä.
Hälytys tuli pelastuslaitokselle kello 9.23, ja onnettomuudessa osallisten lasten huoltajat saivat tiedon tapahtuneesta Wilma-viestillä kello 9.49.
Kaikille koulun oppilaiden huoltajille lähetettiin tiedote reilu pari tuntia myöhemmin kello 11.31. Wilma-viestissä kerrotun alustavan tiedon mukaan noin 20 nuorta ja yksi opettaja olivat pudonneet alas sillalta ja loukkaantuneet.
Viestissä kerrotaan, että oppilaille, huoltajille ja kouluhenkilökunnalle järjestettäisiin kriisiapua koululla jo heti torstaina ja että apua tarjoamassa olisi myös kouluterveydenhuolto.
Myös kasvatuksen ja koulutuksen aluejohtaja Satu Järvenkallas Helsingin kaupungilta kertoi HS:lle torstai-iltapäivänä, että Kalasataman peruskoululle on ohjattu tukea. Kriisiryhmiä on perustettu ja johtamisen tueksi on järjestetty lisävoimia. Paikalla koululla oli myös kasvatuksen ja koulutuksen aluejohtaja.
Tämän lisäksi huoltajille lähetetyssä viestissä korostetaan, että tapahtunutta on tärkeää käsitellä myös kotien sisällä käytävissä keskusteluissa. Koulu lupasi tiedottaa vanhemmille enemmän sitten, kun uusia tietoja ilmenee.
Retkelle osallistuneen kahdeksasluokkalaisen vanhempi Kaapo Liede kertoo, että koulu on hoitanut kriisiviestintää hyvin. Koululta oli oltu häneen yhteydessä myös henkilökohtaisesti.
”Meidän tapauksessamme ei kuitenkaan ollut niin kova hätä, kun tiesimme, että pojalla on kaikki kunnossa”, hän sanoo HS:lle.
Liede sai tiedon tapahtuneesta ensimmäisenä pojaltaan suoraan onnettomuuspaikalta.
”Hän otti yhteyttä meihin vanhempiin melkein reaaliajassa Whatsappin kautta.”
Oppilasryhmä oli ollut matkalla taidemuseo Emmaan, kun työmaan ylle rakennettu väliaikainen vanerisilta romahti heidän altaan. Viiden metrin pudotus aiheutti raajavammoja, kuten ranne-, reisi- ja nilkkamurtumia.
Kenelläkään ei ollut hengenvaaraa.
Oikaisu 11.5. kello 21.02: Onnettomuudessa osallisten lasten huoltajat saivat tiedon tapahtuneesta kello 9.49, mutta muut huoltajat saivat tiedon 11.31. Aiemmin jutusta sai virheellisesti käsityksen, että kaikki huoltajat olisivat saaneet tiedon vasta pari tuntia onnettomuuden jälkeen.