Espoon Tapiolassa torstaina aamupäivällä sattunut onnettomuus järkyttää Helsingin Kalasatamassa.
Väliaikainen silta romahti, ja onnettomuudessa loukkaantui 27 ihmistä. Pääosin loukkaantuneet olivat koululaisia Kalasataman peruskoulun 8. luokalta. Oppilaat olivat Tapiolaan suuntautuneella opetusretkellä.
Silta on Espoon kaupungin vastuulla.
Kalasataman peruskoulun edustalla oli iltapäivällä rauhallista. Joku ulkoilutti koiraa, joku oli lenkillä.
Lähellä koulua asuva Kirsi Haavisto kertoi seuranneensa onnettomuusuutisointia netistä. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että kyseessä olivat olleet lähikoulun oppilaat.
”On järkyttävää, että tuollainen onnettomuus voi tapahtua. Miten voi ylipäätään olla mahdollista, että epäkohtia ei ole huomattu, jos silta on rakennettu pidemmäksi aikaa. Eikö sillalla ollut mitään painorajoituksia?”, Haavisto ihmetteli.
Hänen mukaansa ikävintä onnettomuudessa oli se, että siinä loukkaantui alaikäisiä lapsia.
”Vaikka totta kai olisi yhtä järkyttävää, jos loukkaantuneet olisivat olleet aikuisia.”
Timo Rousku asuu muutaman kerrostalon päässä Kalasataman peruskoulusta. Ennen torstaita hän ei olisi uskonut, että vastaavanlainen onnettomuus olisi voinut käydä Suomessa.
Kauppareissulla ollut kalasatamalainen Wili Kettunen kuuli asiasta HS:n toimittajalta ja kuvaajalta.
”Aikamoista. Täysin järkyttävää. En ollut tänään seurannut uutisia, mutta kuljen koulun ohi usein”, hän sanoi.
Timo Rousku kertoi asuvansa koulun läheisessä korttelissa. Hän pudisteli iltapäivällä epäuskoisena päätään.
”Olen seurannut uutisia jonkin verran päivän aikana, ja luin senkin, että loukkaantuneet olivat tästä koulusta.”
Rousku ei olisi uskonut, että torstain onnettomuus olisi mahdollinen. Ei Suomessa voisi, hän kertoo pohtineensa.
”Olen ajatellut, että kyllähän meillä rakennusvalvonta toimii”, hän sanoi.