Hakaniemen vastikään remontoidun kauppahallin invavessasta puuttuu lukko. Invavessassa vieraillessa joutuu siis jännittämään, avautuuko ovi kesken kaiken.
Viisi vuotta kestäneen remontin jälkeen kauppahallin perustoiminnoista jäi uupumaan tämä melko olennainen asia, mikä herätti ihmetystä torstaina Twitterissä.
Twitterissä kysytään, eikö vammaisilla ole Helsingin kaupungin mielestä tarvetta tai oikeutta yksityisyyteen.
Keskustelun aloittaja huomauttaa, ettei läheskään kaikilla invavessan käyttäjillä ole mukana avustajaa, joka varmistaisi oven pysyvän kiinni asioinnin ajan.
Hakaniemen kauppahallin toimintaa hallinnoi Kaupunkitilat oy. Kaupunkitilojen viestintäpäällikkö Salla Salo kertoo, että kyseessä on ikävä suunnitteluvirhe.
Kun Kaupunkitilat sai asian tietoonsa, lukkoseppä tilattiin oitis korjaamaan ongelmaa.
”On hyvä, että asia tuli viimeistään nyt ilmi. Tilanne korjataan mahdollisimman pian”, Salo sanoo.
Miten tällainen virhe voi päästä käymään?
Sitä Salo ei itsekään ymmärrä. Hän kertoo, että hallin muissa wc-tiloissa on maksuautomaatit, joita käyttämällä tiloihin pääsee sisään. Muiden vessojen sisällä on erilliset kopit, joten niiden käsienpesutiloihin pääseminen ei ole ongelma.
Invavessojen kohdalla on tapahtunut suunnitteluvirhe, sillä sisäänpääsy on epähuomiossa toteutettu samalla tavalla kuin muissa vessoissa.
”Ei ole ajateltu sitä, että sittenhän olet suoraan siinä tilassa, missä ihminen asioi”, Salo sanoo.
Peruskorjattu kauppahalli avasi ovensa asiakkaille 27. huhtikuuta, joten vessa on ehtinyt toimia ilman lukkoa reilut kaksi viikkoa.