Maastoa paloi Kehä III:n itälaidalla

Maasto paloi Kehä kolmosella.

Pelastuslaitoksen välittämää ilmakuvaa palopaikalta Kehä kolmosen ja Itäväylän risteyksen lähistöllä.

| Päivitetty

Kehä kolmosella syttyi maastopalo kehätien ja Itäväylän välisellä risteysalueella. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta sunnuntaina puoli kolmen aikaan.

Neljän aikaan pelastuslaitos tiedotti palon olevan hallinnassa ja raivaavansa viimeisiä palopesäkkeitä.

Palossa tuhoutui lopulta maastoa noin 3 000 neliömetrin verran, palomestari Sami Lindberg kertoo.

Palo sai alkunsa nuotiosta tai muusta avotulesta. Metsäpalovaroitus on voimassa lähes koko maassa.

”Mutta joku oli tällaisen liikkeen nyt tehnyt kuitenkin, ja se lähti sitten heti käsistä.”

Pelastuslaitos julkaisi palosta kuvia Twitterissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat