Aurinkoisella Senaatintorilla Helsingissä kaikuu Disneyn karaoke, kun karaoken maailmanmestari Tea Repo esittelee taitojaan japanilaiselle TV-ryhmälle. Samalla hän esittelee suomalaista karaokekulttuuria kenties miljoonille japanilaisille.
Japanin suurimman televisiokanavan Tokyo Broadcasting Servicen dokumenttiryhmä kuvaa Revon laulun. Hänet on kutsuttu laulamaan torille hänen MM-tittelinsä vuoksi.
”Vertaamme Japanin karaokea koko maailman karaokeen”, kertoo tuottaja Kei Tanaka.
Helsingissä kuvattu jakso esitetään suositussa Sekai Kurabete Mitara -ohjelmasarjassa. Jaksot ovat tavallaan dokumentaarista viihdettä. Ne kertovat paitsi karaokesta myös kohdemaista muuten.
”Tulimme Suomeen, koska kuulimme, että täällä on järjestetty karaoken maailmanmestaruuskilpailut”, Tanaka kertoo.
Helsinki on ohjelmasarjassa sangen hyvässä seurassa. Ennen Helsinkiä kuvausryhmä on käynyt kiertämässä ja laulattamassa ihmisiä Wienissä, Pariisissa, New Yorkissa ja Mexico Cityssä. Helsingin jälkeen ryhmä on suuntaamassa Roomaan.
Helsinkiin dokumentin tekijät saapuivat viime viikon lopulla ja viettivät kaupungissa muutaman päivän. He kuvasivat laulajia Senaatintorin lisäksi keskustakirjasto Oodin ja päärautatieaseman edessä. Saadakseen kylliksi materiaalia he kiersivät samat kuvauspaikat useampana päivänä.
Ryhmän toimittajat myös haastattelivat satunnaisia ohikulkijoita karaokesta ja pyysivät heitä laulamaan. Senaatintorille oli erikseen kutsuttu esiintymään Tea Repo, karaoken maailmanmestari vuodelta 2018.
Repo esitti uljaasti Disneyn elokuvan hitin. Valinnanvara oli peruskaraokebaaria suppeampi, sillä tarjolla oli vain Disneytä.
Myös HS:n toimittaja päätyi haastatellessaan tuottajaa ensin itse haastatteluun ja myös laulamaan.
Onko sitten kuvausryhmä havainnut merkittäviä eroja eurooppalaisen ja japanilaisen karaoken välillä.
On toki, tuottaja Kei Tanaka mainitsee.
”Tyypillisesti japanilaisessa karaokessa saa pisteitä laulun jälkeen. Ensin laulat, ja sen jälkeen näet, kuinka paljon pisteitä sait. Se on erilaista japanilaisessa karaokessa”, Tanaka sanoo.