Roihuvuoren Kirsikkapuistossa puiden kukinta alkaa olla hyvässä vauhdissa, mikä on houkutellut monet helsinkiläiset nauttimaan värikkäästä näkymästä ja nappaamaan selfieitä vaaleanpunaisessa miljöössä.
Mukana on tullut myös ikävä lieveilmiö.
Viikonlopun jäljiltä puiston roskakorit pullistelivat kertakäyttöastioista, muovipusseista ja ruuantähteistä, joita oli levinnyt myös roskisten ympärille maahan.
Roihuvuoren asukkaiden Facebook-ryhmässä käytiin maanantaina aiheesta kiivasta keskustelua, jossa ihmeteltiin, eivätkö ihmiset osaa hävittää roskiaan vai onko jäteastioita yksinkertaisesti liian vähän puiston kävijämäärään nähden.
Kirsikkapuiston jätehuolto on toteutettu samalla tavalla kuin aiempinakin vuosina, sanoo projektipäällikkö Susanna Wall Helsingin kaupunkiympäristöstä.
Viime perjantaina paikalle tuotiin väliaikaisia roskiksia ja huusseja, ja toinen erä on tulossa tämän viikon perjantaina. Samalla paikalle tuodaan myös jätelava. Uutena asiana tänä vuonna kokeillaan kartongin ja biojätteen lajittelupistettä.
Wallin mukaan kävijämäärät ovat kuitenkin osittain päässeet yllättämään kunnossapidon, sillä lämpimien säiden johdosta kirsikkapuiden kukinta on alkanut kuin varkain. Perinteistä hanamijuhlaa vietetään vasta tulevana viikonloppuna.
”Ilmeisesti roska-astioiden kapasiteetti ei ole ollut riittävää viime viikonlopun kävijämääriin nähden”, Wall sanoo.
Hänen mukaansa paikalla suoritetaan nyt jatkuvaa ja tehostettua kunnossapitoa niin Staran kuin Roihuvuori-seurankin toimesta.
Kaikki roskat eivät olleet mahtuneet täysinäisiin roskakoreihin.
Entä miten roskat ovat päätyneet leviämään pitkin maata? Eivätkö ihmiset jaksa piknikin päätteeksi laittaa niitä roskikseen asti?
Wallin mukaan monesti kevyitä muovi- tai pahviroskia ei paineta tarpeeksi syvälle roskakoriin, jolloin tuuli saattaa lennättää niitä ympäriinsä. Toisinaan asialla ovat linnut.
Jonkin verran vaikutusta saattaa Wallin mukaan olla alueen polkupyöräkioskeilla, joiden pitäisi periaatteessa viedä jätteensä itse pois mutta jotka saattavat täyttää roska-astioita entisestään.
Wall vetoaa ihmisiin, että he veisivät omat roskansa pois puistosta varsinkin silloin, jos roskakorit ovat silminnähden täynnä.
”Toivoisin, että jos on isompaa piknikkiä tai muuta, niin omat roskat huolehdittaisiin pois. On tosi harmi, jos niitä jää maahan.”
Esimerkiksi tuuli tai linnut ovat saattaneet levitellä roskia jäteastian ulkopuolelle.