Katajanokalle ilmestyi yöllä kolme vanhaa junan­vaunua

Junanvaunut on tarkoitettu terasseiksi.

Avovaunut asetettiin terassipaikalleen keskiviikkona aamuyöllä.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Kanavakadulle Katajanokalle saapui eriskummallinen rekkakuljetus.

Kolme vanhaa VR:n avovaunua tuotiin Katajanokalle terassikäyttöön. Vanhaan varastorakennukseen on ollut loppuvuodesta 2021 alkaen rakenteilla hotelli. Vaunut tulivat hotellin sisäänkäyntien eteen.

Alun perin varastorakennus toimi Osuustukkukaupan varastona ja viimeisimpänä ulkoministeriön toimitilana.

Kohteen pääsuunnittelija ja arkkitehti Pauli Siponen Avarrus arkkitehdit -yhtiöstä kertoo, että vaunut olivat ennen uutta käyttötarkoitustaan olleet menossa romuttamolle. Edellisessä elämässään vaunut kuljettivat esimerkiksi traktoreita.

Vaunuja on muokattu terassikäyttöön sopiviksi.

”Niistä on poistettu haitta-aineet ja kansilankut, ne on maalattu ja niitä on kavennettu.”

Tulevan hotellin eteen kuljetettiin kolme vaunua.

Vaunuterasseille ei kuitenkaan pääse istuskelemaan vielä tänä kesänä. Noli Studioiden pyörittämä hotelli aukeaa varastorakennukseen syksyllä, ja terassit avataan yhtä aikaa.

Junavaunut saapuivat kiskoilleen Kouvolasta, jossa ne on kunnostanut Teräspyörä-Steelwheel Oy.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat