PÄÄMINISTERI Sanna Marin (sd) vihitään keskiviikkona New Yorkin yliopiston kunniatohtoriksi.
Samalla Marin pitää pääpuheen legendaarisella Yankee Stadiumilla noin 30 000 ihmisen edessä.
Yliopiston kunniatohtorin arvonimen saavat Marinin lisäksi Nobel-palkittu kemisti Carolyn Bertozzi, American Ballet -teatterin tanssija ja yhdysvaltalaisen tanssitaiteen kehittäjä Misty Copeland sekä matemaatikko ja tiedekasvatuksen kehittäjä Freeman A. Hrabowski.
HS kysyi Helsingin yliopiston protokolla-asiantuntija Juha Hurmeelta, kuinka merkittävästä kunnianosoituksesta on kyse.
Mikä on kunniatohtori?
Kunniatohtorius on Hurmeen mukaan korkein tunnustus, jonka yliopisto voi antaa. Se annetaan usein tieteellisestä, taiteellisesta tai yhteiskunnallisesta ansiosta ja sen voi saada myös ei-akateemisen tutkinnon suorittanut henkilö. Marin on hallintotieteiden maisteri.
Helsingin yliopistossa kunniatohtorin arvoja on myönnetty vuodesta 1840 alkaen, Hurme kertoo. Tunnustuksella on myös valtiollinen yhteys, esimerkiksi kaikki tasavallan presidentit on aina vihitty filosofisessa tiedekunnassa.
Kunniatohtorin arvonimiä on myönnetty Suomen eri yliopistoissa muun muassa Myytinmurtajat-ohjelman Jamie Hynemanille ja muusikko Ismo Alangolle. Tulevana lauantaina Jyväskylän yliopistossa kunniatohtoriksi vihitään Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ja Helsingin yliopistossa kesäkuussa tunnustuksen saa ympäristöaktivisti Greta Thunberg.
Arvonimi annetaan promootion yhteydessä ja kunniatohtoreille kuuluvat myös tohtorinhattu ja miekka. Yhdysvalloissa asuun kuuluu monesti yliopiston väreissä oleva kaapu ja hattu.
Miksi Marinille myönnetään kunniatohtorin arvo?
New Yorkin yliopisto sanoo perusteluissaan muun muassa, että Marin on noussut uuden sukupolven eurooppalaisten johtajien etujoukkoon.
Hänen sanotaan olleen suorapuheinen Nato-jäsenyyden puolestapuhuja ja Venäjän hyökkäyksen vastustaja. Häntä kehutaan myös tehokkaasta johtajuudesta koronapandemian aikana.
Hurmeen mukaan kunniatohtorin arvonimiä myönnetään myös Suomessa usein muiden maiden kansalaisille, jos heillä on jokin yhteys paikallisiin yliopistoihin. Helsingin yliopistossa kunniatohtorit ovat usein olleet esimerkiksi ohjaamassa väitöskirjaa tai tehneet jonkinlaista tutkimusyhteistyötä yliopiston kanssa.
New York University on arvostettu noin 50 000 opiskelijan yksityinen yliopisto, jonka kampus sijaitsee New Yorkin Greenwich Villagessa.
Hurme ei osaa sanoa, onko Marinilla yhteys New Yorkin yliopistoon, mutta yleisesti ottaen tämä on ollut näkyvä poliitikko maailmalla.
”Marinin kaudella on ollut kaksi isoa kriisiä, korona ja Ukrainan sota, ja hän on ollut myös edelläkävijä nuorena naisena politiikan huipulla”, Hurme pohtii.
Kuinka merkittävästä kunnianosoituksesta on kyse?
Kyseessä on Marinin ensimmäinen kunniatohtorin arvonimi. Viime vuonna New Yorkin yliopistossa kunniatohtoriksi nimitettiin muun muassa laulaja Taylor Swift.
Hurmeen mukaan poliitikoille arvonimiä myönnetään säännöllisesti. Tänä keväänä esimerkiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö saa Helsingin yliopistosta kolmannen kunniatohtorin arvonsa. Niinistöllä on sellaisia myös monista muista yliopistoista, muun muassa yhdysvaltalaisesta Minnesotan yliopistosta.
Aikaisemmin Suomen johtavista poliitikoista myös Martti Ahtisaari on saanut kunniatohtorin arvon Yhdysvalloissa.
”Poliitikoille näitä helposti ehkä kertyy, mutta yleensä he arvostavat näitä tunnustuksia”, Hurme sanoo.
Helsingin yliopistossa sattuu tänä vuonna olemaan neljä promootiotilaisuutta, joten yhteensä kunniatohtorin arvoja myönnetään 30 kappaletta. Ensi vuonna luvassa on tauko, jolloin arvoja ei myönnetä lainkaan.
Hurmeen mukaan määrissä on tiedekuntakohtaista vaihtelua, mutta yleisesti arvoja pyritään myöntämään sekä kotimaisille että ulkomaisille miehille ja naisille.
”Pyritään siihen, ettei arvonimi kärsi inflaatiota.”
Oikaisu 17.5. kello 15.30: Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Greta Thunbergille olisi jo myönnetty kunniatohtorin arvonimi. Thunbergille myönnetään kunniatohtorius kesäkuussa promootiossa.