Roihuvuoren Kirsikkapuiston komein kukinta alkaa olla ohi, ja japanilaista kulttuuria juhlistava hanamijuhla on vasta edessä. Kuinka käy lauantain juhlapäivän?
Roihuvuori-seuran toiminnanjohtaja ja hanamin pääjärjestäjä Otto-Ville Mikkelä ei ole huolissaan juhlan kohtalosta.
”Päälajikkeen komein kukinta on jo mennyt, mutta täällä on kymmenen eri lajiketta, joista muutama on vasta aloittamassa kukinnan.”
Mikkelän mukaan lämmin keli lyhensi kukintaa mutta myös lajikkeella on vaikutusta sen kestoon.
Hanamin päivämäärä päätetään seuraamalla ja vertaamalla säätä aiempiin vuosiin vuoden alusta asti. Mikkelä kertoo, että ennustukset ovat nykyisin osuneet hyvin oikeaan mutta tänä keväänä oltiin kahden vaiheilla.
Lopulta päädyttiin kahdesta vaihtoehdosta viikkoa myöhempään ajankohtaan.
”Kun päätös tehtiin, oli tosi kylmä, ja kun se oli tehty, tuli lämmintä.”
Osa kirsikkapuulajikkeista on vielä kukassa tai vasta puhkeamaisillaan.
Tällä ja viime viikolla kukkineet kirsikkapuut ovat houkutelleet runsaasti väkeä Roihuvuoreen. Kukkaloiston ihailijoiden mukana puistoon ehti viime viikonloppuna kertyä myös paljon roskaa.
Kirsikkapuistossa on tapana ikuistaa itseä ja muita valokuviin. Osa on halunnut kuviinsa kukkasateen ja ravistellut siksi kukkia alas puusta.
Puistossa ohjeistetaan lapuin, ettei puihin tulisi kajota, mutta Mikkelän mukaan puiden ravistelun vaikutus kukkimiseen ei ole lopulta kovin suuri.
”Ongelmana on myös, että joitakin puita on vaurioitunut, kun lapsia on nostettu puihin istumaan. Mutta sille ei oikein voi mitään.”
Vaikka sopiva hanamijuhlapäivä on usein pystytty ennustamaan, Mikkelän mukaan tämänkeväinen tilanne ei ole kovin poikkeuksellinen. Hanami on järjestetty Roihuvuoressa 15 vuoden ajan, ja välillä kukinta-aika ja valittu päivä eivät ole osuneet kohdilleen.
Mikkelä kertoo, että hanamissa riittää nähtävää ilman komeinta kukintaakin.
”Tämä on silti yksi Suomen visuaalisimmista juhlista. On hyvää ruokaa ja ohjelmaa ja muutamia puita oikein kovassa kukassa.”
”Kyllä tänne porukkaa tulee ja ihmiset ovat tyytyväisiä.”
Lauantain hanamijuhlaa varten Kirsikkapuistoon on ripustettu näyttäviä karppiviirejä.