Kauppakeskus Redin katolle ilmestyi 20 000 mehiläistä

Mehiläispesät on sijoitettu Redin viidennen kerroksen puistokannelle. Ne liikkuvat pölyttämässä noin neljän kilometrin säteellä kauppakeskuksesta.

Pääkaupunkiseudulla on nykyään useita urbaaneja mehiläispesiä.

Kalasataman kauppakeskus Redin katolle on ilmestynyt mehiläispesiä.

Pesät saapuivat keskiviikkona, kauppakeskus tiedottaa. Niitä on kaksi, joissa kummassakin on noin 10 000 yksilön yhdyskunta.

Mehiläispesät on sijoitettu kauppakeskuksen viidennen kerroksen puistokannelle.

Ne tulevat loviisalaiselta Marbackan tilalta, joka hoitaa myös muun muassa Esplanadin puistossa ravintola Savoyn katolla olevia mehiläispesiä.

Redi haluaa olla mukana kestävän kehityksen lisäämisessä ja esimerkiksi pölyttäjäkadon ehkäisemisessä, kertoo kauppakeskusjohtaja Tanja Linsiö.

Redi ei ole ensimmäinen kauppakeskus, johon on tuotu mehiläispesiä katolle. Pääkaupunki­seudulla niitä löytyy esimerkiksi Espoon Isosta Omenasta ja Lippulaivasta sekä Vantaan Myyrmannista.

Linsiön mukaan mehiläiset liikkuvat ja pölyttävät kasveja noin neljän kilometrin säteellä pesästään. Redistä katsoen tälle säteelle osuvat esimerkiksi Mustikkamaa, Vanhankaupunginkoski sekä Korkeasaari.

”Tämä on siis tosi hyvä alue, vaikka olemmekin keskellä kaupunkia”, Linsiö sanoo.

Pesät ovat kattotasolla yleisöltä suljetulla alueella, joten niistä ei pitäisi olla vaaraa esimerkiksi allergikoille.

Asiakkaat eivät pääse suoraan tarkkailemaan mehiläisiä, mutta kerran viikossa Marbackan tilalta saavutaan hoitamaan niitä, mikä on Linsiön mukaan mielenkiintoinen näky.

”Mehiläishoitajilla on tunnetusti melko näyttävät varusteet”, hän sanoo.

Lisäksi mehiläiset valmistavat hunajaa, jota aiotaan Linsiön mukaan elokuussa hyödyntää kauppakeskuksen ravintoloissa mahdollisuuksien mukaan.

Pesät ovat Redissä ainakin tämän kesäkauden. Talveksi ne viedään pois, mutta Linsiön mukaan toiveena on saada pesät kauppakeskuksen katolle taas ensi kesänä.

”Haluamme antaa paikan näin pienelle mutta tärkeälle osalle luontoa.”

Pölyttäjäkato on suuri maailmanlaajuinen haaste. Suomessa merkittävimpiä pölyttäjiä ovat mehiläiset ja kimalaiset.

Lauantaina vietetään YK:n maailman mehiläispäivää, jonka tavoitteena on viestiä pölyttäjäkadosta ja rohkaista ihmisiä toimimaan mehiläisten ja muiden pölyttäjien suojelemiseksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat