Käärijän keikka, hanamijuhla ja katufestivaali – Aurinkoisena viikonloppuna riittää tekemistä

Viikonloppuna pääkaupunkiseudulla on tarjolla menoja Käärijän keikasta lintubongaukseen.

Käärijän tanssijat nähdään myös lauantain jäähallikeikalla Helsingissä.

| Päivitetty

Viikonlopulle on luvassa sekä aurinkoista säätä että runsaasti tapahtumia.

Keväästä voi pääkaupunkiseudulla nauttia useissa ulkotapahtumissa, mutta tarjolla on myös esimerkiksi Käärijän hallikeikka sekä Roihuvuoren perinteinen hanamijuhla.

Käärijän jäähallirevittelyä voi seurata myös kotona

Kun Euroviisujen finaalista on vierähtänyt viikko, innokkaimmat voivat kääntää viisuhuuman rytinällä uuteen nousuun. Suomen edustaja Käärijä eli Jere Pöyhönen esiintyy Helsingin jäähallissa lauantaina.

Keikka ei jää näkemättä, vaikka lauantai-iltana päättäisi pysyä kotona. Yle näyttää suorana lähetyksenä koko show’n. Käärijä aloittaa iltakahdeksalta.

Seuraavan kerran Käärijä nähdään pääkaupunkiseudulla Tavastialla kesäkuun alussa.

Arabian katufestivaali tulee taas

Lauantaipäivän voi viettää esimerkiksi Helsingin Arabianmäen puistoalueella. Siellä järjestetään Arabian katufestivaali kello 12–18.

Festivaaleilla on ohjelmaa aikuisille ja lapsille. Esillä on erilaista, lisätyllä todellisuudellakin höystettyä taidetta ja musiikki soi. Lisäksi ohjelmassa on muun muassa sirkus-, somekuvaus ja ruukkumaalaustyöpaja sekä ponitalutusta.

Arabianmäen puistoon voi lisäksi tulla festivaalien aikana ostamaan ja myymään kirpputoritavaraa. Kirpputorimyyjäksi ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Idän kyläjuhlassa voi huoltaa pyörän ja kuulla teknoa

Itäkeskuksessa kulttuurikeskus Stoan aukiolla ja aulassa juhlitaan lauantaina Idän kyläjuhlaa kello 14 alkaen.

Tapahtumassa esiintyvät Saimaa, Suistamon Sähkö, Ya Toshiba sekä Knipin ja Daniel Stierncreutzin MusaCorner. Lisäksi tarjolla on esimerkiksi ääni-installaatio tammilehdossa ja Kiksu-klovnin esitys.

Kyläjuhlassa on musiikin ja muun taiteen lisäksi mahdollisuus huoltaa pyöräänsä sekä tehdä kasvitatuointeja ja tiskirättigrafiikkaa. Tapahtuma on maksuton.

Roihuvuoren kirsikkapuut olivat parhaimmillaan viime viikonloppuna, mutta kukkia riittää yhä. Kuva maanantailta.

Roihuvuoressa juhlitaan hanamia

Roihuvuoren Kirsikkapuistossa järjestetään lauantaina jokakeväinen hanamijuhla. Puistossa juhlistetaan japanilaista kulttuuria kello 12–18.

Hanamin ohjelmassa on japanilaisia esityksiä, kuten butoh- ja parapara-tanssia sekä japanilaisia taistelu- ja itsepuolustuslajeja. Lisäksi nähtävillä on kalligrafiaa ja origameja. Juhlassa kruunataan myös vuoden Kirsikkakuningatar ja -prinsessa.

Kirsikkapuiston päälajikkeen komein kukkaloisto ehdittiin jo ohittaa tällä viikolla, mutta puiston 350 kirsikkapuusta riittää kukkijoita vielä lauantaillekin.

Porkkalan lintuviikko huipentuu

Jos viikonlopun auringosta haluaa nauttia hallikeikkojen ja kaupunkifestareiden sijaan luonnon rauhassa, tarjolla on useampia lintuopastuksia ja -retkiä.

Kirkkonummella on vietetty tällä viikolla Porkkalan lintuviikkoa. Viikonloppuna ohjelmassa on lintuopastusta Porkkalanniemessä sekä lauantaina että sunnuntaina. Lapsille on lauantaina oma lintu- ja luontotapahtuma.

Lauantaina aamupäivällä pääsee linturetkelle myös Lähteelän virkistysalueelle. Iltavirkummat lintubongaajat voivat suunnata illalla Espooseen, jossa kuunnellaan lintuja Isolla Huopalahdella.

Lintuviikon viikonlopun voi aloittaa jo perjantaina kello 18 Kirkkonummen pääkirjasto Fyyrissä. Siellä Luonnontieteellisen museon tutkija pitää luennon luonnon monimuotoisuudesta.

Lisää menovinkkejä löydät HS:n Menokoneesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat