Keskuspuiston puihin iskettiin kylttejä jykevillä nauloilla: ”Perusjuttu”

Helsingin kaupunkiympäristön mukaan opasteet on naulattu puihin kaupungin ohjeistuksen mukaisesti.

Puihin kiinnitetyt maastopyöräilyopasteet ovat aiheuttaneet keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kuva Helsingin keskuspuistosta.

Helsingin Keskuspuiston puihin naulatut pyöräilyopasteet ovat herättäneet ihmetystä ja keskustelua.

Twitterissä on muun muassa kummasteltu sitä, miksi eläviin puihin on naulattu opasteita ja aiheutuuko niistä puille mahdollisesti vaurioita.

Kylteillä on merkattu Helsingin kaupungin uusi maastopyöräreitti, kertoo Roll Outdoors -yhtiön reittivastaava Heikki Stöckell.

Roll Outdoors ylläpitää reittiä kaupungin ohjeistuksen mukaisesti.

Stöckell sai Helsingin kaupungin viestinnästä tiedon siitä, että kyltit ovat herättäneet keskustelua. Hän kuitenkin kertoo, että mistään ihmeellisestä ei ole kyse vaan merkkejä on kiinnitetty Keskuspuistoon samalla tavalla kuin kansallispuistojen ja luontopolkujen puihin.

”Kyseessä on hyvin perusjuttu. Naulat jätetään tarkoituksella irti puunrungosta, jotta puulla on tilaa kasvaa”, hän sanoo.

Stöckell on huomannut opasteita kiinnittäessään, että naulaaminen herättää ihmisissä kysymyksiä. Hän kertoo ottaneensa puheeksi kaupungin kanssa, että kiinnittämisestä kannattaisi tiedottaa.

Stöckell pohtii, voisiko naulaamisen aiheuttaman kuohunnan syynä olla itse asiassa historia: aikoinaan sahat ovat valittaneet puista, joissa on nauloja, koska ne tekevät hallaa sahojen koneille.

Reitti, johon kohua aiheuttaneet opasteet liittyvät, on Helsingin ensimmäinen opastettu maastopyöräreitti, joka avataan kesäkuussa.

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristö vahvisti Twitterissä, että naulaus on kaupungin ohjeiden mukainen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat