Maailma kylässä -festivaali tekee viikon­loppuna paluun Suvi­lahteen

Myös pidätettynä olleena afrobeat-tähden Seun Kutin esiintyminen festivaalilla lauantaina on varmistunut.

Aiemmin Kaisaniemessä ja Rautatientorilla järjestetty festivaali nähdään jatkossa Suvilahdessa.

Maailma kylässä -festivaali voidaan jälleen viettää poikkeusvuosien jälkeen täydessä mitassaan.

Ilmaistapahtuman tarjontaan kuuluu konsertteja, kymmeniä puheita ja keskusteluita, lastenohjelmaa sekä 200 näytteilleasettajaa järjestöistä viranomaisiin ja ruoka- ja basaarimyyjiin. Lisäksi tunnelmaa nostattavat katutaidealueen esitykset, työpajat ja valokuvanäyttely

Nigerialaisen afrobeat-muusikon Seun Kutin ja Egypt 80 -yhtyeen lisäksi lauantaina musiikkilavalla esiintyvät lastenmusiikkiyhtye Megasakki, laulaja Ilta, rap-artisti Yeboyah sekä eteläafrikkalainen Toya Delazy. Sunnuntaina vuorossa ovat Von Hertzen Brothers, Jesse Markin sekä israelilaispersialainen laulaja Liraz ja ukrainalaiskanadalainen Balaklava Blues yhtye.

Festivaalin puheohjelmassa kuullaan keskustellaan niin ilmastokriisistä, lapsiavioliitoista ja talouskasvusta kuin turvallisuuspolitiikastakin. Puhelavalla esiintyvät muiden muassa suomalais-ecuadorilainen ympäristö- ja ihmisoikeusaktivisti Helena Gualinga, presidentti Tarja Halonen ja romaninaisten oikeuksia ajava Carmen Gheorghe. Spoken word -taphtumassa lavan ottavat haltuunsa poikkitaiteelliset lavarunoilijat Elsi Sloan, Iiris Laisi ja Julian Owusu. Puhelavan ohjelma striimataan myös verkkosivuille.

Festivaalin tämän vuoden teema Muutosvoima kannustaa toimimaan kestävän kehityksen, yhdenvertaisuuden ja vapaa kansalaisyhteiskunnan puolesta. Festivaali järjestetään ensimmäistä kertaa Suvilahden tapahtuma-alueella.

Maailma kylässä -festivaali Helsingin Suvilahdessa lauantaina kello 11–21 ja sunnuntaina kello 11–19.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat