Siilit katoavat hirvittävää tahtia Suomesta – Tämän tavallisen omakotitalon takapihalla on siiliparantola, jossa kanta yritetään pelastaa

Pientä tuhinaa ja liikehdintää kuuluu muutamista heinillä ja lehdillä sisustetuista häkeistä. Toisista häkeistä kuuluu syvä hiljaisuus – siellä nukutaan vielä sikeästi. Tässä Riihimäellä sijaitsevan omakotitalon pihalla on aitta, joka kätkee sisäänsä talvihorrospaikan pienille, piikikkäille vieraille.

”Tämä on vähän niin kuin siilien oma horroshotelli”, kuvailee talossa asuva eläinystävä Annulii Koponenhttps://www.hs.fi/haku/?query=annulii+koponen, joka on hoitanut horrosvieraita puoli vuotta.

Yksi heränneistä asiakkaista, siiliuros jolle annettiin nimeksi Tuisku, on jo suorittanut uloskirjautumisen muutama päivä sitten ja päässyt takaisin Riihimäelle samalle alueelle, josta se löydettiin.

Tänään on puolestaan kahden hyvinkääläisen urossiilin vuoro palata kotikulmille. Kyyti on jo saapunut. Hyvinkääläinen Pekka Wahlstenhttps://www.hs.fi/haku/?query=pekka+wahlsten on varustautunut paksuilla käsineillä ja molemmille uroksille on oma kuljetuslaatikko.



Wahlsten ylläpitää siileille omistettua Siili Hyvinkää -Facebook-ryhmää. Siilit ja niiden auttaminen ovat jo yli 15 vuotta olleet hänen intohimoinen harrastus, ja omalle Hyvinkäällä sijaitsevalle pihalleen hän on luonut oikean siiliparatiisin lukuisine ruokinta- ja juomapisteineen. Riistakameroiden avulla hän seuraa siiliystävien touhuja ja päivittää heidän kuulumisiaan videoiden ja kuvien muodossa Facebook-ryhmään.

Juuri tähän siiliparatiisin nämä kaksi horroksesta herännyttä siiliurosta ollaan viemässä, kunhan ne ensin saadaan omiin kuljetuslaatikkoihinsa siirrettyä. Ensimmäisenä vuorossa on siili, joka sai nimekseen Pumppu, ärhäkkäämpi Iso-Mango saa vielä suhisevana ja puhisevana odottaa vuoroaan häkissään.

”Oletpas sinä kasvanut!” iloitsee Wahlsten napatessaan Pumpun pesästään.

”Ainakin kilo”, hän arvioi käsissään lepäävän piikkikerän painoa.

Se on jo huomattava parannus. Ennen talvea se painoi vain 500 grammaa. Saman verran painoi myös Iso-Mango.

”Ne olisivat molemmat menehtyneet luonnossa. Siilin painon on oltava ihan vähintään 700 grammaa, että olisi edes jotain mahdollisuuksia selvitä talven yli. Mielellään paino saisi kuitenkin olla 800–1 000 grammaa.”

Suomessa siili vaipuu talvihorrokseen yleensä lokakuun tienoilla. Horroksen aikana se menettää puolet omasta painostaan. Jos se ei ole ehtinyt kerryttämään tarpeeksi suuren rasvakerroksen talveen mennessä, se kuolee. Näin käy noin 50 prosentille nuorista siileistä ja usealle aikuiselle siilille.

Siilien tarkkaa määrää Suomessa ei ole erityisemmin tutkittu, mutta muun muassa vähentyneiden siilihavaintojen perusteella monet asiantuntijat ovat arvioineet siilikannan pienentyneen. Esimerkiksi Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti arvioi Kirkko ja Kaupunki -lehdessä, että kanta on pienentynyt jopa 80 prosenttia 50 vuodessahttps://www.kirkkojakaupunki.fi/-/villi-city-siilin-kohtaavalla-on-tuuria-silla-piikkipallojen-maara-on-romahtanut. Britanniassa kanta on vähentynyt 2000-luvun alusta kaupunkialueilla kolmanneksen ja maaseudulla jopa 75 prosenttia, kertoo The Guardianhttps://www.theguardian.com/environment/2017/mar/01/hedgehog-apocalypse-extinction-britain-favourite-mammal. Siilikatoon vaikuttavat muun muassa siilien pesien puute, ruokapaikkojen häviäminen ja viime aikoina yleistyneet äärimmäiset sääolosuhteet.

Auttaakseen siilejä selviytymään vapaaehtoiset yksityishenkilöt, kuten Koponen, ovat ryhtyneet tarjoamaan muun muassa liian pieniksi jääneille yksilöille horrospaikkaa.

Myös virallisia tahoja löytyy, jotka ottavat vastaan esimerkiksi liian pieneksi jääneitä siilejä. Korkeasaaren villieläinsairaalassa on kuluneen talven aikana ollut kymmenisen yksilöä horroshoidossa.

Korkeasaaren kuraattorin Ville Vepsäläisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=ville+vepsalaisen mukaan vapaaehtoisten tarjoamiin horrospaikkoihin suhtaudutaan Korkeasaaressa neutraalisti. Mitään tieteellistä tutkimusta siitä, että tällainen horrosapu vaikuttaisi positiivisesti siilikantaan, ei ole. Toisaalta, jos sen tekee asianmukaisella tavalla, ei siitä haittaakaan ole.

”Eläinsuojelulain mukaan kuka tahansa voi hoitaa tällaisia eläimiä, kunhan tavoitteena on luontoon palautus.”

Vaikka kuka tahansa lain mukaan saakin auttaa, kaikista ei kuitenkaan ole siihen. Annulii Koponen painottaa, että siilien hoitaminen vaatii aikaa, rahaa ja järkeä. Hommaan pitää sitoutua puoleksi vuodeksi. Kesken kaiken ei voi esimerkiksi lähteä lomareissulle. Siilit sulattavat monen sydämen, mutta on pidettävä mielessä, että ne ovat luonnoneläimiä.

”Siili saattaa esimerkiksi stressaantuessaan pudottaa piikkinsä. Mitä vähemmän ne hoidon aikana tottuvat ihmisiin, sen parempi.”

Sekä Iso-Mango että Pumppu saadaan takakonttiin ja matka jatkuu kohti Hyvinkäätä. Perille saavuttua molemmat kaverit punnitaan: 1 120 grammaa ja 1 200 grammaa. Toisin sanoen, heillä on nyt kaikki edellytykset pärjätä omillaan.

Maasto on kuitenkin tällä hetkellä erittäin kuiva ainakin Hyvinkäällä ja näin alkukeväästä siileillä ei ole luonnossa tarjolla niin paljon ravintoa, eli esimerkiksi hyönteisiä. Siksi ei yllättäisi jos jompikumpi, tai peräti molemmat, palaisivat Wahlstenin pihalle jossain vaiheessa hörppimään vettä ja syömään ruokaa. Näin tekee nimittäin aika moni muu siili.

”Arvioisin, että pihapiirissä käy noin 14–20 siiliyksilöä.”

Wahlsten ei edes halua laskea kuinka paljon rahaa harrastus on syönyt.

”Teen tätä ihan luonnonsuojelunäkökulmasta siilikannan romahtamisen estämiseksi. Pienillä teoilla voi jo tehdä paljon.”

Koska siilikävijöitä riittää, Wahlsten on suunnitellut pihalleen ruokintalaatikkoja, joissa on monta erillistä karsinaa, jottei tulisi riitoja.

Ja riidoista puheen ollen: Iso-Mangoa ja Pumppua ei vapauteta samaan aikaan vierekkäin, sillä he eivät välttämättä tykkäisi toistensa seurasta. Siiliurokset heräävät pari viikkoa ennen naaraita ja näin keväällä heidän ensimmäinen missio on löytää oma reviiri. Naaraiden herättyä alkaa sitten sopivan parittelukumppanin etsintä.

Pumppu jää pidemmäksi ajaksi oman ruokakupin äärelle miettimään ja tarkkailemaan ympäristöä. Iso-Mango puolestaan käyttää aurinkoisen ilman nuuhkimiseen vain muutaman sekunnin. Sitten se lähtee määrätietoisesti takamus rytmikkäästi keinuen kohti keväistä vapautta.