Hyvinkää    |   HS Hyvinkää

Verinen puukkomies ilmestyi lapsiperheen pihalle ja alkoi jahdata isää, pikkulapset pelastautuivat sisälle – Mies vetosi oikeudessa pakkotilaan

Mies riehui puukko kädessä lapsiperheen pihalla Riihimäellä vuonna 2014 ja sai siitä vankeustuomion Hyvinkään käräjäoikeudessa. Hän valitti tuomiostaan. Helsingin hovioikeus linjasi, että Hyvinkään käräjäoikeuden antama tuomio pysyy.



Kesällä vuonna 2014 Riihimäellä sijaitsevalla omakotitaloalueella koettiin kauhun hetkiä, kun sekavan oloinen, verinen mies riehui pihalla puukko kädessä.

Mies pyrki yhteen omakotitaloon sisään muun muassa iskemällä puukkoa ulko-oveen useita kertoja. Hän myös iski puukolla ikkunan ja sälekaihtimet rikki. Asukas pakeni naapuriin, jonne mies seurasi edelleen puukko kädessä.

Naapurin pihalla ulkona olleet alle kouluikäiset lapset ja heidän äitinsä pääsivät taloon turvaan, mutta pihalla mies jäi jahtaamaan isää, joka samalla soitti hätäkeskukseen. Mies myös pyrki sisälle taloon, mutta äiti sai yhdessä appiukkonsa kanssa pidettyä oven kiinni.

Hyvinkään käräjäoikeudessa mies sai kuuden kuukauden vankeustuomion törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Hänet määrättiin myös maksamaan korvauksia asianomistajille.

Mies myönsi, että oli menetellyt asianomistajien kuvailemalla tavalla. Hän kuitenkin valitti saamasta tuomiostaan, vedoten siihen, että rangaistus on liian ankara. Hänen mielestään tekoa ei voida pitää törkeänä, sillä hänen tarkoituksensa ei ollut uhkailla tai pahoinpidellä kummankaan talon asukkaita. Mies kertoi toimineensa pakkotilassa ja paniikissa, sillä hänen mukaansa häntä ajettiin tapahtumahetkellä takaa. Hänen tarkoituksensa oli vain hakea apua asianomistajilta.

Asianomistajien mukaan mies ei kuitenkaan missään vaiheessa kertonut, että häntä ajetaan takaa. He eivät myöskään tapahtumahetkenä nähneet muita henkilöitä.

Helsingin hovioikeus on päättänyt, että valitus hylätään ja Hyvinkään käräjäoikeuden antama tuomio pysyy. Hovioikeuden mukaan ei voida katsoa, että mies olisi toiminut pakkotilassa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Yksi halpalentoyhtiö kaatui, nyt koko Islannin talous sakkaa

    3. 3

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinan vakoojat esiintyvät kykyjenetsijöinä ja konsultteina LinkedInissä: suomalaistutkijan julkaisu kertoo, kuinka kohde koukutetaan luovuttamaan luottamuksellista tietoa

    5. 5

      Halla-aho: Perussuomalaisten nuorten avustuksen peruminen ajaa järjestön konkurssiin

    6. 6

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    7. 7

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    8. 8

      Mökki tuhoutui täysin tulipalossa Naantalin edustalla sijaitsevassa saaressa

    9. 9

      Näyttö kevyen liikunnan hyödyistä lisääntyy koko ajan: Tavallinen liikkuja voi päästä jopa parempaan kuntoon ilman kovaa treeniä, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    10. 10

      Lukijoiden karmeimmat mökki­lomat: ”Kummitäti löi turpaan”, ”Kyy hiplasi peppua”, ”Tarja ei tarjonnut ruokaa”, ”Minipossu Lyydia oli tukehtua kabanossiin”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    3. 3

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    4. 4

      Yksi halpalentoyhtiö kaatui, nyt koko Islannin talous sakkaa

    5. 5

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    6. 6

      Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeus­tieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismi­tutkija varoittaa riskeistä

    7. 7

      Halla-aho: Perussuomalaisten nuorten avustuksen peruminen ajaa järjestön konkurssiin

    8. 8

      Lukijoiden karmeimmat mökki­lomat: ”Kummitäti löi turpaan”, ”Kyy hiplasi peppua”, ”Tarja ei tarjonnut ruokaa”, ”Minipossu Lyydia oli tukehtua kabanossiin”

      Tilaajille
    9. 9

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    10. 10

      The New York Timesin kustantaja vastaa Trumpin syytöksiin maan­petoksesta: Presidentti ylitti vaarallisen rajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    4. 4

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    5. 5

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää