Hyvinkää    |   HS Hyvinkää

Ampiaiset rakensivat omituisen viritelmän Virva Juurikkalan terassille – Mistä on kyse?

Hyvinkääläisen omakotitalon kulmaan ilmestyi erikoisennäköinen ampiaispesä. Pitkää piippua ampiaiset käyttävät sisäänkäyntinä.



Pari viikkoa sitten hyvinkääläinen Virva Juurikkala huomasi, että hänen omakotitalonsa terassin yläpuolelle oli ilmestynyt ampiaispesä. Alussa se vaikutti ihan tavalliselta ampiaispesältä, vaikka se olikin melko pieni, suunnilleen nyrkin kokoinen. Sitten pörräävät rakennusurakoitsijat ryhtyivätkin virittämään pesästä astetta persoonallisempaa.

”Pesään ilmestyi piippu, joka päivä päivältä piteni. Ensin ajattelin, että piippu toimii jonkinlaisena runkona valtavan kokoiselle pesälle, jota ne alkaisivat kehrätä tuon ympäri, mutta tuollaiseksi se onkin nyt jäänyt, piippu ei ole enää vähään aikaan pidentynyt.”

Vaikka mitään suurta ruuhkaa pesän lähettyvillä ei ole näkynyt, se on selvästi käytössä.

”Välillä näkyy joku ampiainen, joka menee siitä piipusta sisään pesään. Se on niin veikeän näköinen, ettei olla raaskittu poistaa sitä. Aurinkotuoleista seurataan, että mitä ne seuraavaksi tekee.”

Koska erikoinen pesä askarrutti Juurikkalaa, hän päätti kokeilla onneaan Facebookissa. Alkuviikosta hän julkaisi Hyvinkääläisten ilmoitustaulu -Facebookryhmään kuvan pesästä ja kysyi olisi ryhmässä joku, joka osaisi kertoa mistä on kysymys.

Keskustelupalstalla kuva herätti hilpeyttä ja ampiaisten luomusta verrattiin muun muassa toisen maailmansodan aikaisiin brittiläisiin kranaatteihin. Ampiaisasiantuntijalla Jouni Sorvarilla Itä-Suomen Yliopistosta on vastaus.

”Tämä on ihan yleinen ilmiö. Pensasampiainen tekee välillä pesään tällaisen pitkän putken, se on siitä helppo erottaa muista ampiaislajeista.”

Suomessa on yhteensä 13 pesää rakentavaa ampiaislajia. Sorvarin mukaan pensasampiainen on yksi viidestä yleisimmistä ampiaislajeista. Hän on tutkinut ampiaisia 11 vuotta ja pitää niitä hyvin kiehtovana tutkimuskohteena muun muassa niiden päättäväisyyden ja ahkeruuden takia.

Miksi pensasampiaiset tekevät tuollaisen putken?

”Kun toisten ampiaislajien pesissä sisäänkäynti on vain reikä, pensasampiainen tekee joskus tällaisen putkenmuotoisen sisäänkäynnin pesään. Uskotaan, että se jotenkin vaikuttaa ilmanvaihtoon ja lämmön säilyvyyteen pesässä.”

”Asiaa ei ole kuitenkaan tutkittu, joten tarkkaa tietoa siitä, mikä putken tarkoitus ei ole. Mielenkiintoista olisi toki tietää.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suora lähetys: Tutkijat nostavat neljä murhasyytettä malesialais­koneen pudottamisesta

    2. 2

      Tuoreet tiedot HSL:n vyöhyke­uudistuksesta julki: Myyrmäen ja Leppävaaran suosio kasvoi, kahden bussilinjan suosio räjähti

    3. 3

      Mies tuomittiin seitsemän vuoden vankeuteen viidestä raiskauksesta, raiskauksen yrityksestä ja 55 muusta rikoksesta

    4. 4

      Lappi-sarjan kuvaukset jäivät kesken, verottaja hakee tuotantoyhtiötä konkurssiin: ”Miten tuollaiseen sotkuun on mahdollista päästä”, sanoo päätähti

    5. 5

      Päivi Räsänen arvosteli kirkon Pride-yhteis­työtä, arkki­piispa vastaa Räsäselle: ”Kirkko on kaikkia varten”

    6. 6

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    7. 7

      Mies kutsui alaikäisiä tyttöjä ostarilta kotiinsa Espoossa ja käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen

    8. 8

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    9. 9

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    10. 10

      Lehtisaaressa makaa kivi, jonka tarkoitusta ei tunnu tietävän kukaan – Ainoa johtolanka on kiveen hakattu numerosarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    3. 3

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    4. 4

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    7. 7

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    10. 10

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää