Hyvinkää    |   HS Hyvinkää

Hyvinkään talous kyntää historiallisen syvällä: Johto panee toivonsa siihen, etteivät talousennusteet toteudu

Hyvinkään kaupungin talous näyttää historiallisen heikolta. Tämän vuoden tilinpäätöksen ennustetaan jäävän 21 miljoonaa euroa pakkasen puolelle.



Hyvinkään kaupungin taloudellinen tilanne näyttää odotettua synkemmältä.

”Olemme historiamme heikoimmassa tilassa talouden suhteen”, tiivistää Hyvinkään kaupunginjohtaja Jyrki Mattila.

Kaupungin tämän vuoden tilinpäätöksen ennustetaan jäävän 21 miljoonaa euroa miinuksen puolelle. Se on lähes kymmenkertainen luku verrattuna edelliseen vuoteen, jolloin alijäämä oli 2,3 miljoonaa euroa.

”Tämä on poikkeuksellista, näin huonoa vuotta ei ole ollut. Ei tienata niin paljon kuin syödään. On kuitenkin hyvä muistaa, että tämä on ennuste. Pitää toivoa, ettei se toteudu”, sanoo Hyvinkään talousjohtaja Markus Peevo.

Peevon mukaan etenkin kaksi asiaa vaikuttivat ennustetun alijäämän suureen kasvuun. Yksi on se, että verotulot näyttävät alittavan talousarvion noin 10 miljoonalla eurolla. Tämä liittyy todennäköisesti tänä vuonna käyttöön otettuun verokortti- ja tulosrekisteriuudistukseen, jonka uskotaan johtaneen siihen, että useilta henkilöasiakkailta on peritty liian vähän ennakonpidätystä.

Lue lisää: Suomea odottaa suuri veromätkytulva, joka kolmannen veroprosentti on liian matala

Toinen syy ovat kasvaneet sosiaali- ja terveysmenot. Tämä kehitys alkoi Peevon mukaan näkyä jo viime vuoden loppupuolella. Kulut nousivat tasolle, johon Hyvinkää ei ollut varautunut.

”Isoimmat euromääräiset ylitykset näkyvät vanhustenhoidon ja lastensuojelun puolella. Siellä meillä on ollut valtavaa kasvua. Erikoissairaanhoidon kuluissa oli nousua, mutta määrällisesti se ei ollut niin suurta.”

Heikon talousnäkymän takia kaupunki käynnistää nyt kestävän talouden ohjelman, jonka tavoitteena on tasapainottaa taloutta. Työtä ohjaamaan on perustettu poliittinen ohjausryhmä, jonka työ alkaa lokakuussa.

Talousohjelman ensimmäinen vaihe on saada tuoreempi talousarvio ja lopullinen budjetti. Sitten otetaan kantaa siihen, mitä keinoja on käytettävissä.

Kaupunki voi esimerkiksi miettiä, saisiko erilaisia menoja pienennettyä tai olisiko tarpeetonta omaisuutta, jota kaupunki voisi myydä. Kunnallisveron korotuskaan ei ole poissuljettu vaihtoehto.

”Mitään ei ole tässä vaiheessa rajattu pois. Tärkein on, että Hyvinkään kaupunki pysyy hyvänä kaupunkina ja turvataan kaupungin houkuttelevuus. Ei ajeta karikolle. Kasvua haetaan elinvoiman kautta.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    2. 2

      HS-analyysi: Erdoğan voitti Trumpin mutta hävisi Putinille, Syyriassa Turkkia odottavat venäläiset joukot

    3. 3

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    4. 4

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    5. 5

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    6. 6

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    7. 7

      Hongkongin jättimielenosoitukset aiheuttanut mies katuu tekojaan

    8. 8

      Lapsi sanoi oikeudessa keksineensä raiskauksen, mies tuomittiin silti viideksi vuodeksi vankilaan – Oikeuspsykologi kertoo, miten lasten puheiden luotettavuutta arvioidaan

    9. 9

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    10. 10

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    2. 2

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    3. 3

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    4. 4

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    5. 5

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    6. 6

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    7. 7

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    10. 10

      HS-analyysi: Erdoğan voitti Trumpin mutta hävisi Putinille, Syyriassa Turkkia odottavat venäläiset joukot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää