Hyvinkää    |   HS Hyvinkää

Kalastusvideot tekivät Jyri Kuusisalosta kuuluisuuden, jonka puhelin täyttyy kymmenistä puheluista ja viesteistä päivittäin: ”Minä en tätä tee siksi, että saisin olla esillä”

Hyvinkääläispariskunnan perustamasta kalastukseen keskittyvästä verkkomediasta kasvoi yksi Suomen suosituimmista. Samalla heistä tuli kalamaailman vaikuttajia, joita tunnistetaan jopa ruokakaupassa.



Kenellekään ei jää epäselväksi, että tässä hyvinkääläisessä kodissa tykätään kalastuksesta. Tästä kielii esimerkiksi keittiön lukuisat eri haukiaiheiset astiasarjat, haukikuvat seinällä ja kalastusaiheiset vaatteet.

Alakerrasta löytyy oikea kalastuksen temppeli: huone, jossa vavat ja uistimet koristavat seiniä, vitriinissä komeilee kelatarjonnan aatelistoa ja valtavankokoisesta kaapista löytyy loputon valikoima uistimia, vaappuja ja jigejä.

Yläkerran eteisessä odottaa seuraavaa aamua varten valmiiksi pakatut kalastustarvikkeet.

”Lähdetään kuudelta vävykokelaan kanssa haukikalaan tuonne Loviisan suuntaan. Olisi tarkoitus ottaa pari haukea, jauhaa ne ja laittaa vakuumiin pakkaseen talvea varten”, kertoo Jyri Kuusisalo.

Kuusisalo on tuttu kymmenilletuhansille suomalaisille. Yhdessä puolisonsa Anne-Maarit Seplingin kanssa hän pyörittää suosittua Kalastajan Kanava -verkostoa, joka koostuu niin sosiaalisen median kanavista kuin verkkosivusta ja podcastistä. Pariskuntaa tullaan säännöllisesti tervehtimään esimerkiksi ruokakaupassa tai eri tapahtumissa.

”Välillä on jopa hämmästyttänyt, kun on tullut vaikka seitsemänkymppisiä miehiä messuilla sanomaan, että he ovat katsoneet meidän videoita”, sanoo Kuusisalo.


Tilanteet voivat joskus tuntua jopa hieman vaivaannuttavilta.

”Minä en tätä tee siksi, että saisin olla esillä, olen ehkä enemmän tällainen nöyrä maalaispoika sielultani. Kun ventovieraat ihmiset pommittavat soitoilla viikonloppuisin niin niitä yritän yleensä välttää, koska johonkin se yksityisyyden raja on vedettävä. Jos tulee mieleen jokin kysymys, niin voi laittaa viestiä ja mielellämme vastataan siihen, sanoo Kuusisalo.

Viestejä kyllä tulee. Niitä voi eri kanavien kautta tulla kymmeniä – jopa 50 – päivässä ja niiden vastaamiseen menee vuorokaudessa usein monta tuntia.

”Monet laittavat esimerkiksi kuvan kartasta ja kysyvät, että ’Tässä on meidän mökkijärvi, mistä saan kalaa?’ Sellaiseksi meedioksi ei meikäläistäkään pysty tekemään, että pystyisin sanomaan ennen kun olen nähnyt alueen ja ajanut siellä”, nauraa Kuusisalo.

Hän kuitenkin lisää, että pyrkii parhaansa mukaan silti auttamaan ja kartan perusteella arvioimaan, mistä voisi lähteä kokeilemaan.


Kalastajan Kanava perustettiin vuonna 2015, ja se kasvoi muutamassa vuodessa yhdeksi Suomen suosituimmaksi kalastuksen verkkomediaksi. Pariskunta arvioi julkaisunsa tavoittavan keskimäärin noin 150 000–200 000 ihmistä joka viikko. Vaikka sisällöt tehdään suomeksi, Seplingiä ja Kuusisaloa on tunnistettu jopa ulkomailla ja kutsuttu esimerkiksi Norjaan ja Espanjaan sponsoroiduille kalastusreissuille.

Kanavan kovimmilla faneilla on viikossa yksi kohokohta: perjantai-illan livelähetykset, jotka ovat kanavan suosituin ja tunnetuin sisältö. Perjantaisin eri-ikäiset seuraajat ympäri Suomea kerääntyvät ruutujen ääreen seuraamaan kalamaailman ajankohtaisimpia aiheita käsitteleviä videoita. Osa liveistä kuvataan vesillä, kuten vaikkapa elokuun lopussa toteutettu lähetys kalastuksesta liveluotaimen avulla, osa taas pariskunnan kotistudiolla Hyvinkäällä.

Kaikki alkoi ravintolaillallisesta kolme vuotta sitten.

”Mietittiin, kun livet selkeästi kiinnostavat ihmisiä, että tällainen formaatti voisi olla hyvä”, kertoo Sepling.

”Ollaan molemmat vähän tällaisia hätäisiä niin kaksi tuntia myöhemmin ensimmäinen perjantai-illan live oli käynnissä. Siitä lähtien joka ikinen perjantai yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta ollaan tehty liveä”, kertoo Kuusisalo.

Noin 60–70 katsojaa kerääntyi seuraamaan historian ensimmäistä perjantailiveä ja sittemmin määrä on jatkanut tasaista kasvuaan.

Tällä kertaa vuorossa on erittäin ajankohtainen aihe, nimittäin syksyinen hauenkalastus.

”Syksy on vuoden parasta hauenkalastusaikaa, se on saalisvarminta aikaa. Silloin hauki on hyvässä lihassa, sillä kala tankkaa talvea varten ja kasvattaa jo mätilastia kevättä varten.”


Kuusisalo tietää, mistä puhuu. Hauki on hänen lempikalojaan, ja sitä hän on kalastanut jo pienestä pitäen. Vuosina 2015–2016 hän toimi myös Suomen haukiseuran puheenjohtaja. Suuria haukia on vuosien varrella jonkin verran tarttunut haaviin: oma ennätyshauki on 12,55 kiloa ja 124 senttiä.

”Se on suunnilleen kakkos-kolmosluokkalaisen lapsen pituinen”, selventää Sepling.

”Se oli kyllä melkoinen kaveri. Sen pelkkä pää oli 39 senttiä pitkä. Kita kun oli auki, niin sinne menisi jalka”, lisää Kuusisalo.

Kidasta puheen ollen: hauella on äärettömän terävät hampaat. Tästäkin Kuusisalolla on konkreettista kokemusta. Hän näyttää peukaloaan.

”Se ei ollut kuin kolmen kilon hauki, otin siitä vähän huolimattomasti kiinni. Sen poskihammas viilsi melkein koko peukalon halki. Tämä on ikuinen arpi”, hän sanoo ja esittelee valtavaa, koko peukalon pituutta pitkin kulkevaa arpea.

”Opettavaisia kokemuksia tällaiset. Näiden kanssa ei kannata oikeasti leikkiä! Kalankäsittelystä pitää oikeasti selvitä ilman haavoja, ne eivät kuulu lajin luonteeseen. Jotkuthan elvistelee näillä, ja niitä kutsutaan jopa hauki-ihottumiksi, mutta siinä ei ole mitään ’äijää’, täysin urpoa vain.”

Isot hauet lasketaan aina takaisin veteen.

”Niitten tehtävä on paljon tärkeämpi vesistöissä kuin meidän ruokapöydässä. Hauella on monta eri roolia, iso hauki on vähän niin kuin poliisi, se valikoi huonot kalayksilöt ja pitää esimerkiksi särkikantaa kurissa. On myös tutkittu, että isolla hauella on parhaimmat geenit”, kertoo Kuusisalo.

Suuria haukia ei myöskään suositella syötäviksi, sillä niihin on ehtinyt kertyä enemmän haitallisia raskasmetalleja kuin pienempiin yksilöihin.


Livelähetys saadaan käyntiin muutama sekunti kello 20 jälkeen. Vaikka tarkoituksena on pitää puolen tunnin ohjelma, pariskunta on varautunut siihen, että lähetys venyy, sillä kyseessä on ”monsteriaihe” ja katsojien kysymyksiä odotetaan runsaasti. Monta minuuttia ei ehdi lähetystä kulua, ennen kuin kysymyksiä jo satelee. Sellaiselle, joka ei kalastusta harrasta kaikki eivät välttämättä avaudu.

”Mites 18gr. (esim.) lippa toimii hauen kalastuksessa?”

”Toimiiko Pig shag 23 cm?”

”Kuinka se matojigi viritetään minariin?”

”Miuras mouse ookko pienentänyt koukkuja?”

Sepling lukee kysymyksiä ääneen näytöltä Kuusisalolle, joka vastaa minkä ehtii. Käydään läpi, missä haukea kannattaa kalastaa, millaisella tekniikalla ja millaisilla välineillä. Lähetystä seuraa reaaliajassa noin 300 ihmistä Youtubessa ja Facebookissa. Kotistudion lähetykset ovat aina vähemmän suosittuja kuin ne, joissa ollaan kalassa.

Live päättyy varttia vaille yhdeksän illalla, mutta vielä Kalastajan Kanavan väki ei pääse heittäytymään vapaalle. Liven lopuksi Kuusisalo ryhtyy vielä vastailemaan viesteihin ja kommentteihin, joita tulee pitkin iltaa.

Vaikka Kalastajan Kanavan pyörittämisessä on paljon työtä, sitä on mukava tehdä.

”Koko kanavan perusta on se, että me yritetään auttaa ihmisiä onnistumaan omassa tekemisessä paremmin. Paras palaute, jonka voin saada, on se kun joku sanoo, että kiitti vinkistä, jonka annoit, sen avulla onnistuin.”

Seuraavassa perjantai-illan livessä 18.10. Kalastajan Kanavalla tutustutaan Longinojan purokunnostushankkeeseen ja mahdollisuuksien mukaan myös siellä kuteviin taimeniin.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    4. 4

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    5. 5

      Maahanmuuttoteeman voimaa politiikassa eivät selitä faktat vaan niiden puute

    6. 6

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      105 vuotta kateissa olleen saksalaisen sotalaivan hylky löytyi, yli 800:n hengen miehistöstä yksikään ei pelastunut

    9. 9

      Subaru on kaikkea muuta kuin Tesla – nelivetofarmari jyrää vaikeissakin paikoissa, ja kuljettaja tuntee ohjaavansa analogista avaruusalusta

    10. 10

      Kahden miehen ja naisen ryhmä kävi tuntemattomien kimppuun Vantaalla, päätekijälle yli viisi vuotta vankeutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äärioikeistolaisten hihamerkit ja anarkistiliput vilahtelivat Helsingissä, kun tuhannet marssivat itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa – Poliisi otti kiinni 13 ihmistä

    2. 2

      Linnan juhlien pukuloistoa hallitsivat voimakkaat värit, näyttävät korut ja printit – HS:n seuranta kokosi juhlien kiinnostavimmat puvut

    3. 3

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    4. 4

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    5. 5

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    8. 8

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    9. 9

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Ei hemmetissä”, sanoi prinsessa Anne sieppaajalle jo 70-luvulla – Suorasanainen prinsessa on tehnyt asiat aina omalla tavallaan, ja se on tehnyt hänestä yhden brittihovin suosituimmista kuninkaallisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    11. Näytä lisää