Hyvinkää    |   HS Hyvinkää

Helsingin seudulla pääsee jo laskettelemaan lauhasta talvesta huolimatta

Sveitsin hiihtokeskuksen toimitusjohtaja ounastelee, että kävijämäärät laskevat edelliskauteen verrattuna. Talman nokkamies puolestaan uskoo, ettei kävijämäärä laske.



Hyvinkään Sveitsin hiihtokeskus ja Sipoon Talman hiihtokeskukset ovat pystyneet pitämään rinteensä auki, vaikka talven tulo kestää.

Sveitsin hiihtokeskuksen toimitusjohtaja Markku Hyttinen myönsi keskiviikkona aamupäivällä kelin olevan rankka hiihtokeskusyrittäjän näkökulmasta veden piiskatessa Hyvinkäätä. Vaikeista olosuhteista huolimatta Sveitsissä on kuitenkin kyetty laskettelemaan tällä kaudella.

”Avasimme perherinteen 30. joulukuuta, lastenmaan saimme auki tämän jälkeen. Isompien rinteiden avaaminen odottaa pakkasia”, Hyttinen kertoi.

Lauhat säät ovat aikaisemminkin lykänneet kauden aloitusta Sveitsissä.

”Kaudella 2017–2018 saimme perherinteen auki 12. tammikuuta. Tähän talveen verrattuna tilanne oli kuitenkin tuolloin siinä mielessä parempi, että saimme sen jälkeen päivittäin auki uusia rinteitä.”

Sveitsin hiihtokeskuksen kävijämäärä on ollut viime vuosina kauden aikana noin 20 000. Hyttinen epäilee, ettei 20 000 kävijään päästä tällä kaudella.

”Tuntuu olevan näin, etteivät ihmiset lähde kovin helposti laskettelemaan, jos maa ei ole valkoinen rinteiden ulkopuolella. Toisaalta on kasvamassa uusi sukupolvi, joka tietää, että rinteet on tehty tykkilumella ja lumi säilyy, vaikka olisi lauhaa.”

Sipoon Talman hiihtokeskus on sekin pystynyt pitämään auki rinteensä lauhoista säistä huolimatta. Toimitusjohtaja Esa Pihlajaniemi kertoi kauden alkaneen marraskuun alussa, kun harjoittelurinne avattiin.

”Talmassa on ollut viimeisen kuukauden aikana auki neljä rinnettä. Olemme pystyneet tykittämään lunta rinteisiin pakkasjaksojen aikana”, Pihlajaniemi kertoi.

Keskiviikkona 15. tammikuuta Talma on kuitenkin suljettu kovan tuulen ja vesisateen vuoksi. Torstaina Talma on Pihlajaniemen mukaan jälleen auki.

Huonollakin säällä rinteisiin on riittänyt kävijöitä.

”Aktiivilaskijat ovat liikkeellä, oli keli mikä tahansa. Niin sanottu suuri yleisö tulee, jos sää on hyvä.”

Talman kokonaiskävijämäärä on viime vuosien aikana ollut kauden aikana noin 80 000.

”Jos lämpimät kelit eivät jatku pääsiäiseen asti, uskon, että kävijämäärä on tälläkin kaudella aika lähellä 80 000:ää. Suuri osa kävijöistä käy Talmassa 1–3 kertaa kauden aikana. Tällaisena talvena heidän käyntinsä on loppukaudesta.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    2. 2

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    3. 3

      Lähtöisin lepakoista ja lähellä sarsia: Tällainen on Kiinassa leviävä koronavirus

    4. 4

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Osalla ihmisistä lihakset eivät kasva kuntosalilla, osalla ne kasvavat hämmästyttävän hyvin: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    7. 7

      Suosituimpien lihankorvikkeiden terveellisyydessä on isoja eroja – Ravitsemusterapeutti kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota

      Tilaajille
    8. 8

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    9. 9

      Minulla oli turvallinen ja ihana lapsuus mutta hetken ajan olin moraaliton, paha ihminen

    10. 10

      ”Mähän asun paratiisissa” – Somessa innostuttiin luettelemaan asioita, jotka suomalaisessa arjessa toimivat: yksi nuppi hanassa, ilmainen wifi, katujen siivous...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    4. 4

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    5. 5

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    6. 6

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    7. 7

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    8. 8

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    9. 9

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    10. 10

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää