Hyvinkää    |   HS Hyvinkää

Laura Birn opiskeli Helene Schjerfbeckin elämää kirjoista, mutta todellinen Helene löytyi jostain aivan muualta

Laura Birnin esittämä Helene Schjerfbeck on vahva ja omatahtoinen taiteilija.



Taiteilija Helene Schjerfbeckiä hänestä kertovassa Helene-elokuvassa esittävällä Laura Birnillä oli poikkeuksellisen paljon aikaa valmistautua roolia varten. Perjantaina ensi-iltansa saaneen Antti J. Jokisen ohjaaman elokuvan pääosa on ensimmäinen kerta kun Birn esittää tosielämän ihmistä.

HS kertoi elokuvan kuvauksista Hyvinkäällä huhtikuussa 2019.

Jokiselle leffa oli intohimoprojekti, jota hän kypsytteli vuosikaudet. Birn taas toivoi saavansa Schjerfbeckin roolin, kun kuuli elokuvaideasta ensimmäisen kerran. Lopulta hän päätyi pääosaan käymättä edes koekuvauksissa.

”Mehän tehtiin yhdessä Antin kanssa Puhdistus-elokuva, jolloin huomattiin yhteistyön toimivan. Hän oli ilmeisesti funtsinut alusta alkaen minun näyttelevän Helenen roolin”, Birn sanoo.

Roolia varten Birn luki luonnollisesti ison kasan Schjerfbeckistä kirjoitettuja kirjoja, tapasi taideasiantuntijoita ja tutkiskeli hänen maalauksiaan. Hahmo alkoi muodostua Schjerfbeckin säilyneiden kirjeiden myötä, sillä niistä löytyi vahva sekä omatahtoinen, aivan erilainen nainen kuin millaisena Birn oli taiteilijaa aiemmin pitänyt.

”Valtavan materiaalin ohella tosi suuressa osassa oli maskeeraus ja puvustus, joiden myötä hahmo alkoi löytyä. Lopullinen versio syntyi silti nytkin vasta kameran edessä, kaiken valmistautumisen jälkeen.”

”Hauras ja heiveröinen kuva Schjerfbeckistä lienee syntynyt hänen lonkkavammansa takia, jonka ympärille usea taiteilijaa esittänyt on rakentanut hahmonsa.”

Birn kävi roolia varten puolen vuoden ajan kuvataiteilija Anna Retulaisen opissa, jonka johdolla hän opetteli maalaamaan. Itseään surkeana piirtäjänä pitävä näyttelijä kävi Retulaisen kanssa läpi kaiken mahdollisen, jotta hänen työnsä roolissa näyttäisi uskottavalta. Maalaamisen lisäksi kaksikko keskusteli kuvataiteilijan työstä, Helenestä, taiteen eri aloista ja elämästä yleensä.

”Ensin me vain juteltiin ja katsoin vierestä kun hän maalasi. Mua jännitti mahdottomasti maalaamisen aloittaminen, mutta onneksi Anna on mahtava ihminen suorapuheisuudessaan. Hän ei jäänyt jahkailemaan mun loputtomien kysymysten kanssa, vaan käski maalata, antaen palautetta koko harjoittelun ajan.”

Taiteilijan kollegaa ja ystävää Helena Westermarckia esittää elokuvassa Birnin oikea ystävä Krista Kosonen. Onko sillä merkitystä jos vastanäyttelijänä on ihminen jonka tuntee läpikotaisin?

”Kyllä, sillä sitä kautta näyttelemiemme naisten ystävyyteen oli helppo samastua. Meidänkin uramme ovat kulkeneet suunnilleen rinta rinnan.”

Maskeeraus kesti jokaisen kuvauspäivän aamuna reilut kaksi tuntia, sillä Birn on parikymmentä vuotta nuorempi kuin Schjerfbeck elokuvassa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    2. 2

      HS selvitti hallituksen suuret jännitteet: Maria Ohisalo marssi helmikuun alussa ulos neuvotteluista Kesärannasta, vihreät päätti hallitusyhteistyön jatkosta kriisikokouksessa

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaismiljonääri Peter Nygårdia vastaan joukoittain syytöksiä tyttöjen ja naisten raiskauksista, uhrien asianajaja HS:lle: Vanhin syytös vuodelta 1977 – Nygårdin mukaan häntä yritetään mustamaalata

    4. 4

      Arkistoista löytynyt ainutlaatuinen kaitafilmi paljastaa unohdetun tuhon: Uudenkylän asevarikon räjähdys sinkosi kivenjärkäleitä kuin pommeja vuonna 1965

    5. 5

      Kaupan ruukkuyrtit saa säilymään selvästi pitempään parilla helpolla konstilla – Tarkista yksi asia jo kaupassa, neuvoo asiantuntija

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    2. 2

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    4. 4

      Saksan joukko­ampumisia tutkitaan ääri­oikeistolaisena terrorismina – tämä tapahtumien kulusta, epäillystä ja teon motiivista tiedetään nyt

    5. 5

      Vantaalla on parkkipaikka, jonne juuri kukaan ei uskalla jättää autoaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää