Hyvinkää    |   HS Hyvinkää

Pauli Pohjola meni metsään ja löysi puussa roikkuvan satelliitin – avaruustutkijoiden saunailta keskeytyi, kun he lähtivät tutkimaan löytöä

Koiriaan ulkoiluttamassa ollut mies löysi mystisesti kadonneen Kitsat-opetussatelliitin sattumalta. Satelliitti hävisi kahdeksan kuukautta sitten Hyvinkäällä, eikä sitä isoista etsinnöistä huolimatta löydetty.



Nurmijärveläinen Pauli Pohjola lähti viikko sitten tutun koiranulkoilutusreitin sijaan etenemään toista, lyhyempää reittiä lähimetsässä.

”Oli ilta ja pimeä, ja lähdin otsalamppu otsassa kävelemään. Olimme noin 150 metriä talostani, kun katsoin nopeasti sivuun ja otsalampun valo sattui osumaan johonkin valkoiseen styroksilta näyttävään esineeseen”, Pohjola kertoo.

Pohjola ajatteli ensin, että hänen näkemänsä esine oli säähavaintopallo, sillä hän on samalta alueelta löytänyt niitä useampia kappaleita. Koska esine oli noin 15 metrin korkeudessa puunlatvassa hän päätti palata valoisaan aikaan seuraavana aamuna.

”Huomasin seuraavana aamuna nopeasti, että kyseessä oli jokin muu kuin säähavaintopallo. Kattelin, että onpas erikoinen juttu, siinä oli aurinkopaneelit ja kamera pohjassa.”

Laitteeseen oli liitetty minigrip-pussi, josta Pohjola löysi käyntikortin. Hän soitti kortissa olleeseen numeroon.

Puhelimeen vastasi yllättynyt mies. Pohjolan löytämä laite oli nimittäin lähes kahdeksan kuukautta kateissa ollut Kitsat-opetussatelliitti.

”Toivo oli jo vähän alkanut karata. Ajatus oli, että ehkä joku on napannut sen mukaansa ja tuskin me silloin saadaan satelliittia takaisin. En enää aktiivisesti ajatellut, että se löytyisi, ja olo oli epäuskoinen kun Pohjola soitti”, sanoo tiedetoimittaja ja Kitsatin tuotepäällikkö Jari Mäkinen.

Kyseinen opetussatelliitti lähetettiin Turun lähistöltä kesäkuussa 2019 noin 25–32 kilometrin korkeuteen. Tarkoituksena oli kokeilla kuinka uusi satelliitti toimii avaruuden olosuhteita muistuttavassa stratosfäärissä. Kaikki meni alkuun suunnitellusti ja satelliitti laskeutui Hyvinkään eteläpuolelle punavihreän laskuvarjon varassa. Tämän jälkeen satelliitti kuitenkin hävisi kuin tuhka tuuleen.


Satelliitin antamien koordinaattien mukaan sen olisi pitänyt laskeutua Kolmostien länsipuolelle Nopontien ja Alanopontien risteyksessä. Alueelta ei tiiviistä etsinnöistä huolimatta kuitenkaan löytynyt mitään.

Lue lisää: Hyvinkäälle laskeutunut satelliitti katosi: ”Johtava ajatus on, että joku on sen napannut mukaansa”

Pohjolan soittaessa, Mäkinen sattui olemaan Suomen suurimmassa avaruusalan seminaarissa Finnish Space Workshopissa Otaniemessä. Kadonneesta Kitsat-satelliitista oli juuri ollut puhetta, kun tieto sen löytymisestä tuli.

”Seminaarin päätteeksi oli alkamassa saunailta, mutta lähdettiinkin heti Hyvinkäälle hakemaan satelliittia.”

Laite oli selvinnyt hyvin niin lennosta kuin lähes kahdeksasta kuukaudesta maastossa.

”Oli hieno tunne! Laite toimi edelleen ja kuvat olivat hyviä. Tämä osoitti, että laite toimii oikein hyvin avaruuksellisissa olosuhteissa.”

Kitsat-opetussatelliitti löytyi lopulta noin kilometrin päästä siitä, mistä se lähetti viimeisimmän GPS-viestinsä. Tämän jälkeen laite on ilmeisesti vielä laskuvarjon varassa leijunut hieman kauemmaksi. Stratosfäärin kylmyyden takia paikantimen akku hiipui, mutta satelliitti otti kuitenkin kuvia vielä tämänkin jälkeen.

Kitsat on uudenlainen, erityisesti opetuskäyttöön tarkoitettu satelliitti.

”Kitsat-opetussatelliitteja on käytössä muun muassa Heurekassa ja monissa muissa tiedekeskuksissa ja kouluissa Suomessa ja Kiinassa. Viime vuonna teimme yli 60 satelliittia ja näillä näkymin teemme tänä vuonna yli 400 kappaletta, joka on jo aika hurjaa kansainvälisesti.”

Kitsat-opetussatelliitti on pieni, noin 10x10x10 senttimetrin kokoinen.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    4. 4

      ”Tämä jos mikä osoittaa, että kunnioitamme ihmisoikeuksia” – Vihreät riemastuivat, kun Ohisalo kertoi 175 turvapaikahakijan tuomisesta Suomeen

    5. 5

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    5. 5

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää