Tässä on ”Etelä-Suomen huonoin tie” – Miksei vaarallista ja tökkivää pääväylää panna kuntoon, ihmettelevät Uudenmaan kunnat
Uudenmaan kuntien mielestä Hangosta Mäntsälään kulkeva Valtatie 25 on jäänyt pääväylien jalkoihin liikenteen kehittämishankkeissa. Väylän kunnostaminen ”Kehä V:ksi” maksaisi sata miljoonaa euroa.
Valtatie 25:llä on enemmän onnettomuuksia kuin Kehä kolmosella liikennemääriin suhteutettuna. Onnettomuuspaikkaa raivattiin Valtatie 25:llä Hyvinkäällä kesäkuussa. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Uudenmaan kunnat Hyvinkään johdolla vaativat, että Hangosta Mäntsälään kulkeva Valtatie 25 on laitettava kuntoon. Kuntien mielestä Valtatie 25 on jäänyt pääväylien jalkoihin liikenteen kehittämishankkeissa.
Hyvinkää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Vihti, Raasepori ja Hanko tilasivat Taloustutkimukselta raportin, jossa perustellaan, miksi Valtatie 25:llä on tehtävä perusparannustöitä. Pasi Holmin ja Juho Tyynilän raportti ”Kehä V (Valtatie 25) – Uudenmaan merkittävin poikittaisväylä kuntoon” valmistui syyskuun alkupuolella.