Tämä Suomessa kehitetty ihmepuu jää pystyyn, kun muut puut ympärillä kuolevat hirmupakkasiin ja kasvitauteihin: ”Täytyy sanoa, että hedelmät ovat pahoja”

Värikkäät kukkaistutukset ja koristeelliset pensaat toivottivat aikoinaan matkustajat tervetulleiksi rautatieasemille. Kokonaisuutta hallittiin Hyvinkäältä VR:n keskuspuutarhasta. Siellä jalostettiin myös uusia lajikkeita, joista tunnetuin lienee rautatienomenapuu.

Valtion rautateiden keskuspuutarha jätti jälkensä Hyvinkäälle. Muun muassa kauniisti kukkivia rautatienomenapuita näkee eri puolilla kaupunkia. Kuvan rautatienomenapuu löytyy Suomen rautatiemuseon pihalta.

30.5.2021 11:00

Ennen oli paremmin. Näin voisi ainakin kukkien ystävä todeta verratessaan 1900-luvun alkupuoliskon rautatieasemia nykyaikaisiin.

Sata vuotta sitten rautatieasemat olivat varsinaisia kukkakeitaita. Asemia ympäröivät kasvillisuudeltaan runsaat ja koristeelliset puistot. Oli syreenimajoja penkkeineen ja pallomuotoon leikattuja pensaita. Pyöreissä perennapenkeissä kukkivat pionit, akileijat, ritarinkannukset ja varjoliljat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat