”Mun koira on Iltalehdessä!” totesi koirankasvattaja Iisalmesta nähtyään kuvan Helsingin seudulla säpinää herättäneestä ”sudesta” - Järvenpää | HS.fi

”Mun koira on Iltalehdessä!” totesi koirankasvattaja Iisalmesta nähtyään kuvan Helsingin seudulla säpinää herättäneestä ”sudesta”

Rana-koiran kasvattaja Jenni Korhonen kertoo tunnistaneensa koiran kuvien perusteella. Koira on vain noin viikko sitten muuttanut uuteen kotiin, josta se karkasi jo toistamiseen.

Rana-koira muuttanee takaisin kasvattajalleen, kunhan se ensin saadaan kiinni.

12.4.2019 12:44 | Päivitetty 12.4.2019 13:49

Perjantaiaamuna Lahden moottoritien läheisyydessä Järvenpäässä nähty susi saattoi sittenkin olla karannut koira.

7-vuotiaan Rana-koiran kasvattaja Jenni Korhonen kertoo tunnistaneensa koiran kuvien perusteella. Susihavainnosta uutisoi aiemmin Iltalehti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat