Järvenpää    |   HS Järvenpää

Tuusulanjärvi värjäytyi yllättäen, järven huono kunto surettaa asukkaita

Terveystarkastaja ei osaa sanoa, onko vedessä sinilevää.



Veikko Hellgren laittoi Facebookin Järvenpää-ryhmään sunnuntaina iltapäivällä Tuusulanjärveltä Järvenpäästä kaksi kuvaa Rantapuistosta ja Tervanokan venelaiturin kohdalta. Kuvien perusteella hän epäili järvellä olevan sinilevää.

Järvenpää-ryhmän jäsenet järkyttyivät kuvista. Tuusulanjärven huono kunto suretti monia.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus ei enää tänä vuonna tutki Tuusulanjärven uimavesien laatua, koska uimarantakausi on päättynyt.

Facebookin kuvien perusteella ympäristökeskuksen terveystarkastaja Ari Antila ei osannut tiistaina sanoa, onko Rantapuistossa ja Tervanokan venelaiturin kohdalla sinilevää.

”Kuvissa voi olla sinilevää tai jotakin muuta. Sinilevän erottaminen muista epäpuhtauksista on usein haasteellista. Venelaiturin kohdalla jotain vaahtoa näyttäisi olevan, mutta mitä vaahtoa, se ei kuvasta selviä”, Antila kommentoi nähtyään kuvat.


Antila ei kuvien perusteella pystynyt sanomaan, onko Tuusulanjärven vesi kuvauspaikkojen kohdalla uimakelpoista.

Antilan mukaan sinileväkausi alkaa yleensä olla ohi elokuun lopussa vesien jäähdyttyä.

”Muutaman päivän helle ja otolliset olosuhteet voivat toki tuoda sinilevää järveen.”

Keski-Uusimaan ympäristökeskus tutki viimeksi tänä kesänä alueen uimavesien laatua 8. elokuuta. Tuolloin Tuusulanjärven Tervanokan ja Vanhankylänniemen uimrannoilta Järvenpäässä ei tavattu sinilevää.

Heinäkuun puolivälissä ja kesäkuun lopussa Vanhankylänniemessä sen sijaan tavattiin ympäristökeskuksen näytteissä runsaasti sinilevää. Kesäkuun lopussa sinilevää oli myös Tervanokassa.


Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kauppatori on tupaten täynnä: ”Nyt Mantan päälle ei mahdu enää yhtään ihmistä” – suora lähetys käynnissä

    2. 2

      ”Hullu suomalainen EM-ilo”, ”Ihme”, ”Ilon kyyneleet”, ulkomaiset mediat uutisoivat näyttävästi Huuhkajien historiallisen menestyksen

    3. 3

      Sukupolvien unelma toteutui: Kuvakooste näyttää, miten Suomi eteni EM-kisoihin

    4. 4

      Sosiaalinen media repesi Huuhkajien EM-kisapaikasta: Teemu Pukin upea ele sai kiitokset, Paavo Arhinmäki piikitteli ottelun järjestyksenvalvojia

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Huuhkajat teki unelmasta totta: Suomi pelaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa – ”kyyneleet tuli silmiin”

    7. 7

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    8. 8

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    9. 9

      Salaperäinen raportti turvallisuusuhista kuohuttaa Britanniassa – Boris Johnson väisteli kysymystä pimittämisestä

    10. 10

      ”Materialismi on tämän yhteiskunnan juttu” – Seinäjoelle avattu kauppakeskus ajoi pohjalaiset hurmioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    2. 2

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    3. 3

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    4. 4

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    5. 5

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    6. 6

      Kauppatori on tupaten täynnä: ”Nyt Mantan päälle ei mahdu enää yhtään ihmistä” – suora lähetys käynnissä

    7. 7

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    8. 8

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    9. 9

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    10. 10

      Mistä Maria Nordinin kiistellyssä kurssissa on kyse? Materiaaliin perehtynyt asiantuntija kertoo, mikä teki sisällöstä vaarallisen

    11. Näytä lisää