Järvenpää    |   HS Järvenpää

Bensavarkaan viheliäinen kikka tyhjensi pakettiauton tankin: ”Hän meni tankkaamaan ja huomasi, että tavarahan valuu maahan”

Autokorjaamopäällikkö Mikko Ukkola on törmännyt viimeksi vastaavaan noin 10 vuotta sitten. Hän epäilee, että ilmiö ei ole hellittämässä.



Järvenpäässä on nostanut päätään toiminta, johon autokorjaamopäällikkö Mikko Ukkola ei ole törmännyt 10 vuoteen: joku anastaa bensaa poraamalla reiän polttoainetankkiin.

Ukkolan mukaan viheliäisestä toiminnasta ovat tähän asti kärsineet vain kuorma-autojen kuljettajat, mutta perjantain vastaisena yönä uhriksi joutui eräs pakettiauton omistaja Järvenpään Jampassa.

”Hän oli aamulla töihin lähtiessään huomannut, että tankki on poikkeuksellisen tyhjä. Hän oli mennyt tankkaamaan ja siellä sitten huomannut, että tavarahan valuu maahan”, Ukkola kertoo.

Pakettiauton omistaja toi autonsa Ukkolan työpaikalle, jossa huomattiin, että tankkiin oli ilmeisesti yön aikana porattu 12-millinen reikä.

Reikä paikattiin, ja uusi tankki pantiin tilaukseen. Kustannuksia kertyy Ukkolan mukaan toista tonnia.

”Ei pitäisi kehua tekijöitä, mutta sen verran siististi oli reikä tehty, että autolla pystyy vielä hetken ajamaan.”


Ukkola ei ole pitkään aikaan törmännyt vastaavaan toimintaan Järvenpäässä.

Hänen mukaansa polttoaineen vieminen kuorma-autojen tankeista on seudulla jopa arkipäivää, mutta pienempiin ajoneuvoihin ei toistaiseksi ole koskettu.

”Näitä tuli joskus 10 vuotta sitten Keravalla eteen, useampia autoja oli tyhjennetty samalla tavalla. Tähän oli sentään sen verran jätetty, että pääsi vielä aamulla liikenteeseen”, Ukkola sanoo.

”Näissä on paljon ihan tuurista kiinni. Mistä sen tietää, jos tankki olisi vaikka tyhjä, kun lähtee reikää kairaamaan.”

Hän epäilee, että ilmiö ei ole hellittämässä aivan pian.

”Niin kauan kuin tolpassa mittarihinnat jatkavat nousuaan ei tämä ainakaan tule vähentymään.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi
Järvenpää - luetuimmat

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyi 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    2. 2

      Sisäministeri Maria Ohisalo pyytää selvitystä poliisin voimankäytöstä mielenosoituksissa

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    7. 7

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    8. 8

      I love me -hyvinvointimessuilla esitellään turkiksia, ja se sai aikaan ennennäkemättömän palautevyöryn

    9. 9

      Yön eläimet -elokuvassa päädytään tunteisiin, jollaisia mikään muu elokuva ei tavoita – HS-kriitikolta viisi tähteä

    10. 10

      Suvi Auvinen oli vuosia Suomen tunnetuin anarkisti, mutta nyt hän tekee töitä kokoomusvaikuttajien viestintätoimistossa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    4. 4

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    5. 5

      Boris Johnson lähetti brexitin lykkäys­pyynnön EU:lle, mutta jätti sen allekirjoittamatta

    6. 6

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    8. 8

      Poliisi otti yhteen Turkki-mielenosoittajien kanssa Helsingin keskustassa ja käytti etälamautinta

    9. 9

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    10. 10

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää