Järvenpään kemikaali­vuoto oli vain jäävuoren huippu, väittävät ”hapokkaasta katkusta” kärsivät naapurit

Järvenpäässä maanantaina tapahtunut kemikaalivuoto on saatu hallintaan. Läheisellä asuinalueella tunnelmat olivat silti toivottomat, sillä vaarallisia jätteitä käsittelevästä yrityksestä leijailee asukkaiden mukaan jatkuvasti hapanta hajua.

Kierto Ympäristöpalvelut Oy käsittelee ja hyödyntää vaarallisia jätteitä.

20.9. 17:51

Järvenpääläisellä omakotialueella Jampassa on rauhallista.

Tiistaiaamun unisesta tunnelmasta ei voi päätellä, että vain muutaman sadan metrin päässä tapahtui edellisenä iltana kemikaalivuoto, jonka seurauksena ilmaan purkautui syövyttäviä ja myrkyllisiä kaasuja.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan maanantaina ilmoille päässyt kemikaaliyhdistelmä sisälsi ainakin typpihappoa, fluorivetyä ja etikkahappoa.

Pientaloalueella asuva Juhani Rissanen oli koiransa kanssa iltalenkillä, kun hän huomasi jotain poikkeuksellista.

Taivaalla kierteli helikopteri ja useita pelastuslaitoksen ajoneuvoja saapui alueelle.

”Siinä me katselimme koiran kanssa”, Rissanen kertoo.

Pian paikalle saapui auto, jonka kuulutuksissa kehotettiin alueen asukkaita pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmastointi.

Vaaratilanteen syynä oli kemikaalipurkaus, joka oli lähtöisin Kierto Ympäristöpalvelut oy:stä Wärtsilän teollisuusalueelta.

Yritys on erikoistunut vaarallisten jätteiden hyödyntämiseen ja käsittelemiseen.

Yrityksen tiedotteen mukaan happojen neutralointiprosessissa tapahtui häiriö, jonka johdosta ilmoille sekä yrityksen tiloihin pääsi purkautumaan typen oksideja.

Lisäksi kaksi yrityksen työntekijää loukkaantui, ja heidät vietiin sairaalaan.

Pelastuslaitos sai tilanteen hallintaan myöhään maanantaina illalla.

Poliisi on aloittanut selvityksen tapahtuneesta.

Rissanen asuu pientaloalueella Jampassa muutaman sadan metrin päässä teollisuusalueesta, jossa Kierto Ympäristöpalvelut sijaitsee.

Naapurustolle yritys on tuttu, nimittäin hajusta.

"Hajuhaitta on toistuva”, Rissanen kertoo.

Samaa mieltä on myös Rissasen naapuri, joka ei halua esittäytyä nimellään. Asukkaiden mukaan hapokas, epämiellyttävä haju leijailee tasaisin väliajoin ulkona.

Haju tunkeutuu myös viemäreistä sisälle taloihin.

”Viemärin kautta tulee kemikaalin hajuista hapokasta katkua. Katku tuntuu ihan kielessä”, Rissanen sanoo.

”Haju on semmoinen, ettei silloin voi olla sisällä.”

Juhani Rissasen mukaan hapan haju leijailee alueella toistuvasti. Sateen jälkeen myös viemärit voivat haista.

Hänen mukaansa naapuruston asukkaat ovat tehneet useita valituksia hajuhaitasta Järvenpään kaupungille, vesilaitokselle ja Uudenmaan ely-keskukselle, mutta tuloksetta.

”Aina joku on lomalla, se on eräänlaista vastuunsiirtoa.”

Vuosia sitten naapurustossa kerättiin adressi, jonka tarkoituksena oli vastustaa vaarallisia jätteitä käsittelevän yrityksen sijoittamista asuinalueen viereen. Tällä ei ollut vaikutusta.

Rissasen mukaan yrityksestä lähetettiin joskus alueen asukkaille suklaalevyt ja pahoittelukortit hajuhaitasta.

”Mitä tässä tavallinen kansalainen voi oikein tehdä, ei mitään”, Rissanen päivittelee.

Hän itsekin lähestyi ely-keskusta asian tiimoilta. Ely-keskuksen työntekijät pääsivät paikan päälle katsomaan vasta muutamaa viikkoa myöhemmin, jolloin he halusivat tutkia talon viemäreitä.

”Vika ei kuitenkaan ole viemäreissä, vaan tuolla”, Rissanen väittää ja viittoo teollisuusalueen suuntaan.

HS yritti tavoittaa puhelimitse tiistaina iltapäivällä yrityksen toimitusjohtaja Antti Erikssonia kommentoimaan asukkaiden väitteitä toistuvista ongelmista. Hän vastasi HS:lle tekstiviestitse.

”Pyrimme olemaan täysin hajuttomia, mutta kuormien vastaanotto aiheuttaa välillä hajuja, joita emme aina pysty täysin estämään”, Eriksson kirjoittaa.

”En osaa sanoa, mistä viemärien hajut johtuvat. Hajulukkojen pitäisi tällainen estää, mutta viemäreissä kulkevat yritysten ja ihmisten jätevedet, jotka kaikki aiheuttavat enemmän tai vähemmän hajuja.”

Eriksson kertoo, että viranomaiset ovat lähestyneet heitä aiemmin asian tiimoilta.

”Käymme aina heidän kanssaan keskustelua, ja hajut, mitkä johtuvat meistä, pyritään toimintamallimuutoksilla ja investoinneilla poistamaan.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat