Kerava    |   HS Kerava

Teinejä palkataan pitämään seuraa vanhuksille Keravalla

Kuukauden mittaisen kesätyön palkka on 800 euroa.



Keravan kaupunki palkkasi tulevaksi kesäksi 120 16–17-vuotiasta kesätyöntekijää.

Työ kestää yhden kuukauden kesä-heinäkuun välisenä aikana ja työstä maksetaan palkkaa 800 euroa.

Työtehtävät ovat avustavia tehtäviä esimerkiksi viheraluetöissä, kirjastossa, päiväkodeissa, vanhustenhoidossa, lasten kesäleireillä ja maauimalassa.

Sosiaali- ja terveyspalveluihin Kerava pestasi ensi kesäksi 40 nuorta. Sosiaali- ja terveyspalveluissa kesätyöntekijöiden tehtävät sijoittuvat Hopeahovin palvelukeskukseen, hoivakoti Vommaan, kotihoitoon ja kotipalveluun, Nuorten kulmaan, monikulttuuriseen toimintakeskus Topaasiin, terveyskeskukseen sekä perhetyön tehtäviin.

”Sosiaali- ja terveyspalveluissa tehtävät voivat olla hieman erilaisia paikasta riippuen, mutta kaikissa pääsääntöisesti autellaan käytännön arjessa sekä seurustellaan asiakkaiden kanssa. Tehtäviin kuuluu muun muassa ulkoilua asiakkaiden seurana, apuvälineiden puhtaanapidon työtehtäviä sekä osaston yleisestä siisteydestä ja viihtyvyydestä huolehtimista”, Kesätyö kutsuu -projektin projektisuunnittelija Ida Kanervo kertoo Keravan kaupungin tiedotteessa.


Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    2. 2

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    3. 3

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    4. 4

      Antti Rinne harmistui hallitusneuvotteluista medialle vuotaneista tiedoista: ”Mistä te tiedätte, että deadline on 22?” Rinne tivasi toimittajalta kolmeen otteeseen

    5. 5

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    6. 6

      Multasormia vaanii yllättävä vaara: huolimaton mullan käsittely voi aiheuttaa keuhkokuumeen

    7. 7

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    8. 8

      Texmex-ravintola Cantina West sulkee ovensa Helsingissä lähes 30 vuoden jälkeen

    9. 9

      Kesä on valko­viinin aikaa, ja HS:n testissä kaksi erottui edukseen: Näissä hana­pakkauksissa hinta ja laatu ovat kohdillaan

      Tilaajille
    10. 10

      Brittimediat: Theresa May syrjäytetään ehkä jo lähipäivinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    3. 3

      Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

    4. 4

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    5. 5

      HS:n tiedot: Tuleva hallitus lisäämässä pysyviä menoja miljardilla eurolla, luvassa mittavat valtion omaisuuden myynnit

    6. 6

      Tarantino osoittaa uudella elokuvallaan olevansa edelleen maailmanluokan viihdyttäjä

    7. 7

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    8. 8

      Suosittu italialaisravintola pakotetaan lähtemään tiloistaan Töölössä

    9. 9

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    10. 10

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    6. 6

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    7. 7

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    8. 8

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    9. 9

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    10. 10

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    11. Näytä lisää