Kerava    |   HS Kerava

Levykauppa voi pitää pintansa suoratoistoaikanakin: keravalainen Levyikkuna sai uuden omistajan ilman että jatkajaa piti edes etsiä

Yli 30 vuotta levykauppaa pitänyt Olli Kivinen on nähnyt levymyynnin kultavuodet ja aallonpohjan, mutta ikimuistoisimpia hetkiä ovat olleet uusien julkaisujen yömyynnit.



Levykauppias Olli Kivinen puhuu tiskin takana puhelimeensa. Soittaja on rovaniemeläinen asiakas, jota kiinnostaa, milloin hänen haluamansa levy oikein on saatavilla. Kohta sisään kävelee mies, jonka odottamasta cd-levystä on tullut saapumisilmoitus.

Taustalla kaiuttimista virtaa 1990-luvun klassikkobiisejä – keravalaisessa levykaupassa tunnelma ei ole pölyinen tai menneeseen jämähtänyt, vaikka suoratoistopalvelujen kulta-aikana niin voisi kuvitellakin olevan.

Ruutupaitaan, farkkuihin ja tennareihin pukeutunut Kivinen on Levyikkunan kasvot ja ääni, on ollut jo 34 vuotta. Nyt Kivinen on kuitenkin myös kolme eläkettä tililleen saanut eläkeläinen ja vaihtamassa työn vapaa-aikaan.

Päätös syntyi maaliskuisena yönä, kun hän valvoi flunssan kourissa. Tuli ajatus, että nyt on aika, kun vielä ehtii nauttia terveenä olosta. Muutokseen kannusti myös muutama ystävä.

”Tämä ei ole niin iso bisnes, että rahan takia kannattaisi jatkaa. Eläke riittää elämiseen.”

Kun sana levisi, että Kivinen lopettaa liikkeensä pitämisen kesäkuussa, hän alkoi saada kyselyjä, vaikka ei ollut ilmoittanut missään, että liiketoiminta on myytävänä. Hän olisi voinut olla myös myymättä, ”sillä levyt olisi voinut ottaa itselle ja hyllyt myydä divariin”.


”Pari kovastikin kiinnostunutta ostajaa oli. Firma on plussalla, mutta ei tämä mikään kultakaivos ole. Olen tyytyväinen, että joku jatkaa ja saa mieluisan työn itselleen. Ostajaehdokkaista voitti se, joka oli aktiivisempi hommaamaan uudet tilat.”

Kivinen ja espoolainen pitkänlinjan dj, myymäläpäällikkö Kimmo Kortelainen allekirjoittivat kauppakirjat Levyikkunasta keskiviikkona.

”Saattaa monen korviin kuulostaa hullulta, että näinä aikoina joku ostaa levykaupan, mutta uskon, että levyt menevät kaupaksi tulevaisuudessakin. Olen tehnyt dj-hommia pian 32 vuotta, joten minulle tämä on unelmien täyttymys. Toivon, että sillä saa myös metvurstia leivän päälle”, dj Kaiffana tunnettu Kortelainen sanoo.

Levyikkunan punaisen nahkasohvan selkänojalle istahtava Olli Kivinen on myynyt keravalaisille rokkia ja poppia, hittejä ja harvinaisuuksia jo ennen kauppaansa, vuodesta 1983 lähtien.

Musiikki veti häntä puoleensa jo teini-iästä lähtien – isoin herätys oli vuonna 1970 julkaistu Yes-yhtyeen toinen levy Time and a Word – mutta tuli perhe, työt ja metsäntutkimusalan opinnot. Opiskelu ei tuntunut omalta jutulta.

”Toinen kova harrastukseni on linnut. Työ metsäntutkimuksen parissa olisi tarjonnut siihen mahdollisuuksia ja valtiohommia pitkine lomineen, mutta musiikki veti puoleensa.”


Ex tempore -elämänmuutokseen päätyneenä Kivinen käveli 27-vuotiaana keravalaisen soitinkaupan levyosastolle ja tarjoutui töihin provisiopalkalla.

”Kerroin heti, että aion myöhemmin perustaa levykaupan. He palkkasivat minut, ja parin vuoden päästä osin levyosaston omakseni.”

Ensin Levyikkuna toimi soitinkaupan yhteydessä, sitten yli 25 vuotta omassa liiketilassa, ja nyt kauppa on neljännessään, toisen yrityksen kanssa jaetussa liiketilassa. Kivistä naurattaa, että kaikki liiketilat ovat olleet parin sadan metrin säteellä toisistaan.

”Kyllähän tässä ympyrät on sulkeutuneet monella tasolla. Asun yhä Keravalla, ja lapsuuskotinikin oli parin sadan metrin päässä tästä liikkeestä, joten en kauas en ole päässyt.”

Ainakaan vielä Kivinen ei tunne haikeutta, vaikka Levyikkuna on ollut hänelle vähän kuin kolmas lapsi, joka nyt lähtee omilleen. Elämä levykauppiaana on ollut hieno kokemus kultavuosineen ja uusine nousuineen, vaikka matkan varrelle mahtui myös erittäin hankalia vuosia.


”Kun tietokoneet valtasivat maailman 2000-luvun alussa, levymyyntiin tuli jyrkkä pudotus. Silloin kävi mielessä, että tämä pitää lopettaa. Siirsin liikkeen kellaritilaan, aloitin postimyynnin ja verkkokaupan ja pidin vastaanottoa liikkeellä vain kerran viikossa.”

Levyikkuna selvisi pahimmista vuosista, ja Kivisen mukaan viimeiset runsaat viisi vuotta ovat olleet jälleen loistavia.

Erikoisliikemiehet-televisiosarjaan pääsy toi näkyvyyttä pari vuotta sitten, ja asiakkaita on yhä ympäri maata, vaikka Kivinen lakkautti yrityksen verkkosivutkin viime vuonna.

”Olen aina tykännyt olla kassalla kasvokkain asiakkaideni kanssa ja jutella heidän kanssaan. Se on minusta paljon mielenkiintoisempaa kuin kylmä nettitilaus.”

Kivisen mukaan Levyikkunan valikoimat ovat ehkä pienen kaupan valikoimia, mutta hänelle on ollut tapana aktiivisesti tilata kaikkea, mitä kysytään ja mitä löytyy.

”Koetan aina löytää uusia artisteja, joita kukaan muu ei ole kuunnellut. Se on parasta, kun saa suositella sellaisia asiakkaillekin. Välillä olenkin saanut puheluita levy-yhtiöistä, että mitä teen levyillä, joita kukaan muu ei tilaa; annanko ne pois.”

Uransa ikimuistoisimpiin hetkiin hän listaa yömyynnit. Kun jokin kiinnostava ja ”kova levy” julkaistaan, hän on avannut liikkeensä heti puolen yön jälkeen puoleksi tunniksi, jotta tuore albumi on heti asiakkaiden saatavilla.

Yömyynnissä on ollut muun muassa Ville Valon ja Agentsien levy sekä Saimaan edellinen levy.

”Kerran muutama asiakas tuli suoraan baarista iloisella mielellä levyostoksille. Yksi heistä osti samalla ukulelen soitinkaupan puolelta.”

Kivinen myöntää, että levykauppiaan työtä tehdään pitkälti omalla persoonalla, mutta hän uskoo, että yritys kannattaa myös Kortelaisen käsissä. Kerava on pieni paikka, mutta asiakkaita käy onneksi myös ympäristökunnista.

Jossakin vaiheessa musiikkia ostivat alle kolmekymppiset, kun taas nykyisin asiakas on usein yli 40-vuotias.

”Useimmat nuoret kuuntelevat hittibiisejä puhelimestaan, mutta poikkeuksiakin on. Esimerkiksi eilen asiakkaana oli 15-vuotias, joka osti nipun vinyylejä.”


Eläkepäivillään Kivinen aikoo nauttia lintujen tarkkailusta, mökillä oleilusta ja nuoruuden suosikkiyhtyiden tuotannon kuuntelemisesta.

”Progemusa on se juttu minulle, mutta aion jatkaa erikoisuuksien etsimistä ja kävellä sitten tänne levykauppaan kyselemään niitä.”

Hän ymmärtää ihmisiä, jotka eivät uskalla jäädä eläkkeelle, mutta uskoo, että harrastukset pitävät hänet liikkeessä jatkossakin ihan ilman töitäkin.

”Voihan se olla, että muuttolintujen lähdettyä olen ovella kyselemässä töitä”, hän naurahtaa.

Pian täysipäiväiseksi yrittäjäksi siirtyvä Kimmo Kortelainen, 47, odottaa seuraavaksi allekirjoitettavaksi vuokrasopimusta uudesta kauppatilasta.

Kesäkuussa nykyiset tilat ottaa kokonaan käyttöönsä Levyikkunan kanssa samassa tilassa pari vuotta toiminut suutari- ja second hand -liike Kenkäkingi.

Kortelaisen mukaan entisen liiketilan vieressä oleva uusi tila on nykyistä isompi, joten sinne saa laajemman valikoiman.

Myyminen on Kortelaiselle tuttua: kaupan pullopoikana uransa aloittanut, nykyinen K-supermarketin myymäläpäällikkö on ehtinyt työskennellä vuosia myös kauppiaana.

Haaveissa oli tehdä vielä jotakin muuta ennen kuin hän jää eläkkeelle.

”Kun kuulin, että Olli lopettaa eikä Levyikkunalle ole jatkajaa, niin tajusin, että nyt on muutoksen aika. Levyikkuna kuuluu keravalaiseen katukuvaan, ja itsekin olen käynyt siellä ensimmäisen kerran 1980-luvulla. Siinä on paljon historiaa, jota on mielenkiintoista lähteä jatkamaan.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä – Nyt kysyntää on hellyyssessioille, joihin ei kuulu seksiä lainkaan

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tuli ihan paha mieli, kun ihmiset ostivat ylihintaisia asuntoja huonolta paikalta”, kertoo rakennusliikkeen johtaja kokemattomista sijoittajista

      Tilaajille
    3. 3

      Anni Sinnemäellä on harvojen tuntema erityinen suhde Itäkeskukseen, joka pian mullistuu hänen johdollaan täysin

    4. 4

      Suomi elää jauhelihalla ja lehmänmaidolla – kartat näyttävät, miksi ilmastoraporttien ruokavaatimusten toteutuminen on vaikeaa

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaisten elämäntapa on kestämätön

    6. 6

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    7. 7

      Pahimmillaan ihminen voi päätyä naimisiin tahtomattaan, koska ei uskalla sanoa, että mieli muuttui – Kehtaamattomuus on monen suomalaisen ongelma, mutta siitä voi opetella pois, sanoo psykologi

    8. 8

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    9. 9

      Euroopan unionin ”kurkkudirektiivi” oli myytti, jonka kaltaisista väitteistä EU-vastaiset voimat ovat pyrkineet hyötymään

    10. 10

      Useat tutkimukset päästävät kananmunan pannasta, sillä ”on nähty enemmän hyötyjä kuin haittoja” – Paljonko munia uskaltaa syödä?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    3. 3

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    6. 6

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    7. 7

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    8. 8

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    9. 9

      Äiti kulki kaksivuotiaan lapsensa perässä Hoplopin leikkivälineissä Vantaalla ja järkyttyi: ”Likaa ei voinut olla huomaamatta”

    10. 10

      Kun tytär kaipasi halausta, isä tarjosi lenkkitossuja – Näin rakkauden kielierot rakentavat muureja ihmisten välille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    5. 5

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    6. 6

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    9. 9

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää