Kerava    |   HS Kerava

Vain 7-vuotiaita poikia heitettiin töihin tähän laitokseen vailla tietoa ulospääsystä – Syyksi riitti veljeily vanhempien pahantekijöiden kanssa

Osa vankilan vanhasta päärakennuksesta avataan yleisölle 8. kesäkuuta pidettävien irtaimistomyyjäisten yhteydessä.



Peltojen keskellä seisovan jykevän rakennuksen julkisivu näkyy pitkän lehmuskujan lomasta Lahdenväylälle asti. Tiilenpunaiseksi rapattu Keravan vankilan päärakennus on seisonut samalla paikalla Keravanjoen kupeessa vuodesta 1891.

Vuosien kuluessa sen ympärille on noussut liuta rakennuksia: johtajien puuhuviloita, lisäosia, työtiloja, vartijakoppeja – kerrostumia, jotka muodostavat valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön.

Monilla pihoilla ja rakennuksissa on nyt hiljaista. Alueella on alkamassa uusi kausi, kun Rikosseuraamuslaitos siirtää viimeistään ensi keväänä kaiken toimintansa tekeillä olevaan uuteen avovankilaan.

Verkkoaidan kehystämälle vanhan päärakennuksen pihamaalle vangit järjestäytyivät satakunta vuotta sitten riviin valmiina lähtemään työhön. Nyt laitoksen avovangit kantavat pihan siirtolavalle rikkinäisiä huonekaluja ja muuta jäljelle jäänyttä tavaraa.


Aika on muuttanut vankeja, vankeinhoitolaitosta ja koko pihapiiriä mutta ei sitä, että vapaus on aitojen toisella puolella.

Kaikki alkoi vuonna 1877, kun Koivulan kasvatuslaitokselle hankittiin maa-alue Yli-Keravan kylästä silloisesta Tuusulan pitäjästä.

Hankittu Nygårdin tila oli päivämatkan päässä Helsingistä, vehreällä seudulla, jolla voi harjoittaa maa- ja karjataloutta. Toiminnan alkaessa kasvatuslaitoksella oli yli 95 hehtaaria maata.

Ensimmäisessä rakennusvaiheessa vuosina 1888–1891 maille nousi päärakennus ja kolme puurakennusta maataloutta ja hygieniahuoltoa varten.

Päärakennuksen julkisivut olivat kustannussyistä pelkkää puhtaaksi muurattua tiilipintaa ja sen ilme pelkistetty, mikä poikkesi 1880-luvun vankilarakentamisessa tyypillisistä uusrenessanssista ja tiiligotiikasta.


Useita suunnitelmia rakennuksesta, mukaan lukien toteutetut, laati Pariisissa ja Münchenissä opiskellut arkkitehti Gustaf Florentin Granholm. Hän toimi tuolloin Yleisten rakennusten ylihallituksen (YRY) Uudenmaan lääninrakennuskonttorin esimiehenä.

Koivulan kasvatuslaitos oli Suomen ensimmäinen kasvatuslaitos. Se oli sisäoppilaitosmainen paikka, joka oli tarkoitettu nuorille, 7–15-vuotiaille miespuolisille rikoksentekijöille.

Keravan vankilasta tehdyn rakennushistoriaselvityksen mukaan kasvatuslaitokseen päätyneet pojat olivat syyllistyneet varkauteen ja seurustelleet rikollisille teille joutuneiden vanhempien poikien kanssa.

Jos laitoksessa oli tilaa, sinne otettiin oppilaita myös huoltajien hakemuksesta, jos heidän”pahanelkeisyyteensä” voitiin todistaa.

Laitospaikkoja oli 70, mutta ensimmäisenä vuonna oppilaita oli vain kuusi. Määrä lähti nopeasti kasvuun ja saavutti huippunsa vuonna 1899, jolloin laitoksessa oli 201 poikaa. Oppilas pysyi kasvatuslaitoksessa niin kauan kuin vankeinhoitolaitos katsoi tarpeelliseksi.

Ilman erillissuostumusta laitoksessa ei voinut olla pidempään kuin 18-vuotiaaksi.

1800–1900-lukujen taitteen toinen rakennusvaihe toi alueelle muun muassa koulu- ja verstasrakennuksen sekä henkilökunnan asuintiloja.


Nämä rakennusvaiheet loivat peruslinjat laitosalueen rakentamiselle ja toimintojen sijoittumiselle, todetaan Senaatti-kiinteistöjen tilaamassa ja arkkitehtitoimisto Okuluksen Mikko Bonsdorffin ja Kati Winterhalterin vuonna 2011 tekemässä rakennushistoriallisessa selvityksessä.

Kansallisromanttinen kausi somisti Koivulan kasvatuslaitoksen päärakennusta 1900-luvun alussa vaalein rappauslistoin ja harkotusaihein. Samaan aikaan laitoksen pääjohtajalle rakennettiin huvilamainen talo päärakennuksen viereen ja alueelle muun muassa kivinavetta, talousrakennus ja paja.

”Rakennustoimien myötä Koivulan kasvatuslaitos oli täydelleen varusteltu ja toimiva, maataloudesta elävä kylämäinen yhteisö, jonka työvoiman rungon muodostivat alle 18-vuotiaat pojat”, Bonsdorff ja Winterhalter kirjoittavat.


Vuonna 1927 kasvatuslaitos lakkautettiin, ja sen tilalle perustettiin Keravan nuorisovankila. Alueelle rakennettiin korkeita aitoja ja päärakennuksen edustalle kaksi vartiokoppia.

Muutoksen jälkeen päärakennuksen yhteissalit jaettiin selleiksi ja siihen rakennettiin iso sellisiipi. Tavallisella selliosastolla saattoi olla yhdessä huoneessa 6–8 vankia.

Päärakennuk­sen punatiili­pinta rapattiin ja maalattiin vaaleaksi vastaamaan alueen muuta yleisilmettä.

Maatalous­toimintaa laajennettiin, ja alueelle rakennettiin muun muassa uusi navetta ja apulaisjohtajan kartanomainen talo. Keravan nuorisovankilasta kasvoi moderni maatalousvankila, joka oli maitotalouden mittareilla Suomen tuottoisin vankila 1940-luvulla.

”Tällä alueella on paljon historiaa, josta olisi kiva tietää enemmän”, pohtii vankilan nykyinen johtaja Minna Saukko peltoaukeiden keskellä kävellessään.

Uudet tuulet alkoivat puhaltaa, kun vuonna 1965 rakennettu Nuppulinna vapautti päärakennuksen aikuisvankien käyttöön.

1970-luvulla vankilan navetta muutettiin kurssikeskukseksi, ja 1980-luvulla peruskorjattiin päärakennus ja sellisiipi. Samassa yhteydessä päärakennuksen pintoja maalattiin alkuperäisen punatiilen sävyiseksi ja vaalea sävy jätettiin koristelistoihin rakennuksen 1910-luvun tyyliin.

Vuonna 2001 laitos muuttui virallisesti Keravan vankilaksi. Siinä oli noin 170 vankipaikkaa, joista alle sata oli suljetun ja loput avovankilan paikkoja.

Suljetun vankilan tilat olivat päärakennuksessa, avovankilan tilat Nuppulinnassa, jossa avovankila toimii yhä.


”Päärakennuksessa ei toiminnoiltaan ollut mitään vikaa, mutta paloviranomaisten tarkastuksen perusteella siellä ei ollut enää turvallista pitää ihmisiä lukkojen takana”, Saukko kertoo.

Keravan vankilan alueella on ollut enimmillään 70 rakennusta, joista viimeisimmät, irtaimistovarasto ja lampola, on rakennettu vuonna 1996. Nyt osa vanhoista varastorakennuksista on purettu pois uuden avovankilan rakennustyömaan tieltä.

Vaikka moni alueen isoista rakennuksista on 1890–1930-luvuilta, ne näyttävät olevan ulkoisesti hyvässä kunnossa.


”Vuosihuolloista on huolehdittu vankityövoimalla korjaussuunnitelmien mukaisesti. Se, keritäänkö esimerkiksi kaikkia tämän vuoden huoltomaalaustöitä tehdä samalla kun tiloja tyhjennetään, jää nähtäväksi”, Saukko sanoo.

Vankila-alue Keravanjoen rannassa on nykyään varsin idyllinen: on narsisseja, omenapuita, pensaita, viihtyisiä puukuisteja ja laiduntavia lampaita. Lahdenväylän kohina hädin tuskin kuuluu lintujen laulun lomasta.

Saukon mukaan vain osa vankila-alueen historiasta on taltioitu tai tiedossa. Hän odottaakin, että päärakennuksen tyhjennyksen yhteydessä löytyisi lisää aarteita, kuten jo aiemmin esiin tulleet vanhat tilakartat.


”Koivulan kakarat, aikoinaan vankila-alueella asuneista lapsista koostuva ryhmä, kokoontui viime kesänä piknikille tänne Keravanjoen rantaan. Heillä oli paljon tarinoita.”

”Onhan tämä ollut erikoinen ympäristö kasvaa: monet lapsista ovat leikkineet siellä, missä vangit ovat tehneet peltotöitä”, Saukko pohtii.

Yhden vankilamiljööseen liittyvän tarinan vasta pari vuotta johtajana ollut Saukkokin tuntee: vanhan päärakennuksen yläkerroksessa on tarinoiden mukaan kummitellut.

”On kertomuksia siitä, miten henkilökuntaan kuuluva olisi herännyt vankilan lepohuoneesta siihen, että sängynlaidalla istuu pikkupoika. Tarinat eroavat kuitenkin sen verran toisistaan, ettei ole voitu sanoa, kuka aave olisi ollut. Tarinoita aaveesta on kuitenkin kerrottu vain naisvartijoiden lepotilasta, ei muualta talosta.”

Vankilassa työskentelee yhä 51 ihmistä, ja sillä on pitkä historia myös työyhteisönä. Päärakennuksesta löytyneitä kuolleiden johtajien muotokuvia otetaankin osin mukaan myös uuteen vankilaan.

”Kasvatuslaitoksen johtajien kuvat jäävät päärakennuksen seuraavalle käyttäjälle. Ne kuuluvat kuitenkin olennaisesti tuohon vanhaan rakennukseen”, Saukko sanoo.

Koska kiertoon jäävää tavaraa on paljon, vankilalla pidetään lauantaina 8. kesäkuuta tyhjennysmyyntipäivä. Sen aikana on tarkoitus avata osa vanhasta päärakennuksesta yleisölle.


”Kun viimeksi järjestimme avoimet ovet, tulijoita olisi ollut useampi sata, mutta kykenimme tarjoamaan tutustumismahdollisuuden vain 60:lle. Nyt talo on auki kiinnostuneille muutaman tunnin ajan”, Saukko kertoo.

Tyhjennysmyynnissä on kaupan huonekaluja, vanhaa keittiötavaraa sekä Helsingin ja Jokelan vankilan vankien valmistamia tuotteita.

Rikosseuraamuslaitokselta vapautuu uuden avovankilan myötä muun muassa vanhan päärakennus ja sellisiipi, joiden bruttoala on yhteensä noin 4 400 neliömetriä. Kaikkiaan vapautuvaa tilaa huoneistoalana on 23 000 neliömetriä.

Rakennukset ja maa-alueen omistava Senaatti-kiinteistöt valmistelee parhaillaan vapautuvan alueen jatkokäyttöä.


”Kaava mahdollistaa alueella monenlaista. Se, löytyykö koko alueelle kerralla jatkokäyttöä vai meneekö se rakennus kerrallaan, jää nähtäväksi", sanoo Senaatti-kiinteistöjen toimialajohtaja Jari Panhelainen.

Vaikka esimerkiksi Puutteenkujan paritalot tai apulais- ja talousjohtajien taloihin tehdyt asunnot voisivat kiinnostaa vuokramarkkinoilta kotia etsiviä, he eivät ole Senaatti-kiinteistöjen kohderyhmä.

”Senaatti-kiinteistöt on keskittynyt valtiovuokralaisiin, eikä se toimi asuntomarkkinoilla. Jos uudelleenkäyttöprosessi näyttää kestävän kauan, niin jotain lyhytaikaista toimitilavuokrausta voi olla mutta lyhyillä irtisanomisajoilla”, Panhelainen sanoo.

Keravan kaupungin vs. kaupunkikehitysjohtaja Tiina Hartman kertoo, että kaupunki on kiinnostunut vankilalta vapautuvista maa-alueista pitkällä aikavälillä mutta ei niinkään rakennuksista.

”Toivomme rakennuksiin vireää yritystoimintaa tai muuta toimintaa”, Hartman sanoo.


Oikaisu 27.05.2019 kello 9.15: Korjattu kuvatestistä virheellinen vuosiluku. Työnjaosta oleva kuva ei ole 1930-luvulta vaan 1920-luvun lopusta.
Kerava - luetuimmat

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Nämä kymmenen väitettä paljastavat onko elämäsi hyvällä tolalla, sanoo koko kansan terapeutti Pirkko Lahti

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Kuvia Helsingistä: Emilia Kangas­luoma kuvasi selfieitä ottavia turisteja

    7. 7

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    8. 8

      Hampaidenpesu muistuttaa elintärkeästä rutiinista, joka unohtuu herkästi lomalla

    9. 9

      Hissillä ylös, pyörällä alas

    10. 10

      Suomi vetää EU-puheenjohtajuuden säästöbudjetilla: Kuluista leikattiin 20 miljoonaa euroa, vieraille tarjotaan hanavettä eikä avajaisgaalaa järjestetä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    7. 7

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    8. 8

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    9. 9

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    10. 10

      Pietari oli 1990-luvulla rikollisten valtakunta: Tuhansia salamurhattiin ja suomalaisetkin marssivat alamaailman pillin mukaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    10. 10

      U. Pekka Kinnunen on kuvannut karhujen yksityis­elämää vuosi­kymmenten ajan – HS:n erikois­artikkeli vie ainut­laatuiselle matkalle metsiemme valtiaan elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää