Kerava    |   HS Kerava

Tyhjillään oleva kerrostalo oli poliisin entinen vakiokohde Keravalla: nyt purkukunnossa olevan talon valtaavat taiteilijat

Keskustelu purkutaidehankkeesta alkoi, kun julkisuudessa tuotiin esiin kohdetalossa tapahtuneita rikoksia. Hankkeen puuhaajat ovat hämmästyneitä keskustelun saamasta käänteestä.



Graffititaiteilija ja purkutaiteen edistäjä Jouni Väänänen, joukko asukasaktiiveja ja Keravan kaupunki suunnittelevat pari vuotta Ahjossa tyhjillään olleeseen kerrostaloon mittavaa taide-elämystä.

”Pyrkimyksenämme on muuttaa arvoton kasa kiveä melkoisen arvokkaaksi ja viedä alueen imagoa uuteen suuntaan,” Väänänen sanoo.

Kohde on hänen mukaansa poikkeuksellinen, sillä se koostuu erillisistä asuinhuoneistoista. Niitä voidaan jakaa taiteilijoille tai taiteilijakollektiiveille eri tavalla kuin teollisuushallimaista tilaa, mikä tekee kohteesta erityisen purkutaidekohteen.

Purkutaide pyrkii luomaan rakennusprojektien välivaiheeseen toimintamallin, jossa purkua odottavat kiinteistöt eivät vain seiso tyhjillään, vaan ne nähdään mahdollisuuksina yhteisöllisen taide- ja kulttuuritoiminnan toteuttamiselle.

”Visiona on se, että syksyllä aloitamme yhdestä kerroksesta pop up -näyttelynä ja ensi vuonna talosta otetaan purkutaiteelle neljä kerrosta.”

Tilat mahdollistavat Väänäsen mukaan useiden kymmenien taiteilijoiden osallistumisen projektiin. Haku kohteeseen avautuu taiteilijoille syksyllä.

”Emme ohjaa mitenkään sitä, millaisen teoksen taiteilijat saavat toteuttaa. Se on yllätys meillekin, mitä kaikkea tulee. Alustavasti on puhuttu jo installaatioista, ääniteoksista ja kuvataiteesta”, Väänänen toteaa.

Ahjon asukasaktiiveilla puolestaan on liuta ideoita piha-alueiden suhteen:

”Paikka on upea, vaikka hoitamattomana piha on päässyt kasvamaan valtoimenaan. Sitä ollaan jo siistitty. Pihalla pidetään piknikkityyppiset Ahjo-festivaalit, luodaan mahdollisuus pelata pihapelejä ja tehdään yhdessä alueen lapsiperheiden kanssa Keravan suurin maja”, alueella asuva Essi Rytilä luettelee.

Suunnittelutyössä mukana olevat kaupungin edustajat näkevät, että hanke voi lisätä Keravan ja Ahjon kiinnostuvuutta asuinpaikkana.

Purkutaidekohde on Moukaritie 4:n kerrostalo, joka on rakennettu 1970-luvulla. Talo tuli käyttöikänsä päähän ja sai purkutuomion, kun sitä ei kuntonsa takia kannattanut peruskorjata. Talo jäi tyhjilleen joulukuussa 2017.

”Olen suunnitellut projektia siitä lähtien, kun kuulin, että talosta tulee purkukohde. Ensimmäisen ehdotuksen tein siitä kaksi vuotta sitten”, Väänänen kertoo.

Talon historia nousi julkiseen keskusteluun, kun Keski-Uusimaa -lehti kirjoitti purkutaideprojektista. Lehden mukaan talossa on tapahtunut henkeen kohdistuneita rikoksia ja taloa nimitetään ”murhataloksi.” Vuosituhannen alussa poliisi on vieraillut talossa usein, muun muassa puukotuksen ja eläimen pahoinpitelyn vuoksi.

Väänäsen mukaan talon historia ole ”viihteellistettävä asia” eikä projektin fokus; hankkeen keskiössä ovat taide ja yhteisöllisyys.

Hänen mukaansa kerrostaloon on liitetty olemattomia uhkia.

”Tyhjillään ja pimeänä ollut talo on kyllä koettu epäedustavaksi ja osin pelottavaksi. Se oli vaarallinen aiemmin siten, että sinne oli esteetön pääsy sisään ja sähköpääkeskuksessa virrat päällä, kun kävin siellä ensimmäisen kerran keväällä”, Väänänen kertoo.

Talossa on hänen mukaansa käynyt nuorisoa viettämässä aikaa ja palokuntalaisia harjoittelemassa, joten paikkoja on hajotettu, ja siksi talossa liikkuminen ei ole ollut turvallista.

”Nyt sisäänpääsypaikat on tukittu ja virrat on poissa. Talo on turvallinen eikä uhka enää. Ensimmäiset siivoustalkootkin menivät hyvin. Taloa ei voi enää uskoa samaksi”, Väänänen sanoo.

Myös Ahjossa asuva kaupunginosa-aktiivi Essi Rytilä kiistää, että talolla olisi kummitustalon maine.

”Se on ollut vain epäsiisti. Tyhjillään oleva talo näyttää, miltä näyttää, kun kukaan ei huolehdi siitä. Myös rehottanut pihakasvillisuus pimensi paikkoja. Olen nyt käynyt leikkaamassa siellä ruohoa ja vienyt sinne kukkia.”

Hän sanoo, että Ahjolla – tai lähinnä Ahjon keskustalla – on ollut levottoman kaupunginosan maine, mutta nykyisin keskimääräistä suurempia häiriöitä ei ole. Siksi ”maineesta” puhuminen tuntuu epäreilulta.


”Ahjon keskustaan on rakennettu uusia taloja, myös omistusasuntoja, ja meillä on paljon omakotitaloja, joten asukaspohja on heterogeeninen. Alue on lapsiperheiden suosiossa, ja meillä on erinomainen alakoulu.”

Keravan kokoomuksen valtuustoryhmäkin otti kantaa purkutaloprojektiin. Osa valtuustoryhmään kuuluvista kirjoitti mielipidekirjoituksen paikallislehteen, jossa purkutaloprojektia paheksuttiin rikoksilla mässäilystä ja alueen epämääräisyyden korostamisesta. Allekirjoittajien joukossa oli muun muassa valtuuston nykyinen puheenjohtaja Marja Suomela.

”On vaikea nähdä, mitä hyvää ja positiivista nyt suunnitteilla oleva taideprojekti tuo Ahjon kaupunginosaan”, mielipidekirjoituksessa todettiin.

Myöhemmin Suomela on kommentoinut sosiaalisessa mediassa, ettei vastusta taideprojektia.

Allekirjoittaneiden mukaan alueen uudistusprojektia olisi kiirehdittävä nyt suunnitteilla olevan taideprojektin sijaan. Projektia vetävä Väänänen hämmästyi ulostulosta.

”Valtuutetut ovat olleet hyvin tietoisia tästä projektista, ja heidän pitäisi olla perillä myös kaavoitustilanteesta. Kaavoitus etenee aikaisintaan syksyllä 2020, joten nyt on hyvä rako tehdä asioita, kun muuten talossa ei tapahdu mitään ennen sitä.”

”Tämä ulostulo ei ole sitä keravalaista henkeä, johon tässä kaupungissa on totuttu.”

Myös Keravan kaupunki reagoi mielipidekirjoitukseen. Vapaa-aika ja hyvinvointitoimialan toimialajohtaja Anu Laitila kommentoi tapausta kirjallisesti torstaina.

Laitilan mukaan Kerava on profiloitunut myönteisesti graffititaiteen projekteilla aiemminkin, ja hän uskoo, että purkutaidehanke lisää alueen kiinnostavuutta ja kyseisen tontin arvoa.

”Taideprojektilla voi kääntää menneisyyden painolastin ja synnyttää ihan uutta yhteisöllisyyttä alueelle, joka tarvitsee sitä. Tällaiset ilmiöt ovat kansallisesti todella kiinnostavia, ja ne muuttavat Keravan kaupunkikuvaa myönteisesti”, Laitila kommentoi HS:lle.

”Tällaisia on toteutettu muuallakin Suomessa, kuten Lappeenrannassa vanhassa kaupunginteatterissa kolme vuotta sitten. Siellä oli viisituhatta neliöitä tilaa taiteilijoilla ja tilaan kävi tutustumassa kuudessa viikossa 4 000 kävijää”, Laitila sanoo.

Sosiaalisessa mediassa keskustelun saamaa sävyä on ihmetelty. Kyseessä ei ole ensimmäinen iso purkutaidehanke Keravalla. Edellisessä, vuoden 2016 toteutuksessa, Keravan kaupunki mahdollisti projektin ja Väänänen toimi sen vetäjänä.

”Saimme kaupungilta myös kulttuuriavustusta tarvikkeisiin, muutenhan se oli ihan omakustanteinen projekti”, Väänänen sanoo.

Aleksintori kokosi yhteen yli sata taiteilijaa seitsemästä maasta, taidetta oli yhteensä vajaan viidentuhannen neliömetrin alalla.

Tuolloin kohteessa järjestettiin eri toimijoiden puolesta noin 20 erilaista tapahtumaa.

Se, miten Keravan kaupunki osallistuu Moukaritie 4:n purkutaidekohteeseen ja sen rahoittamiseen, on vielä avoinna. Päävastuu projektin toteuttamisesta on Väänäsellä.

”Iloitsen tässä vaiheessa saamastani talkooavusta. Sitä tarvitaan jatkossakin”, Väänänen toteaa.

Kerava - luetuimmat

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    2. 2

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    3. 3

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Keinotekoisella kielellä esperantolla on maailmanlaajuisesti vain noin tuhat äidinkielistä puhujaa, mutta lahtelaisessa perheessä sitä puhutaan kotikielenä

    6. 6

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    7. 7

      Nopeiden junayhteyksien rakentaminen lähivuosina ei ole realismia, sanoo liikenneministeri Sanna Marin

    8. 8

      Trump aikoo soittaa Ruotsin pääministerille auttaakseen Tukholmassa vangittuna olevaa räppäri Asap Rockya

    9. 9

      Helmikuussa 1945 syntyi natsien keskitysleirissä suomalainen tyttö – Lea Kulonurmi kertoo HS:n haastattelussa, miten hän selviytyi

      Tilaajille
    10. 10

      Susanna Saapunki juoksee kesät jopa 20 kilometrin matkoja Italian Alpeilla ja on hämmästyttänyt paikalliset kestävyydellään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    4. 4

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    5. 5

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    6. 6

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    7. 7

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    8. 8

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    9. 9

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    10. 10

      Moni eroaa loman jälkeen, mutta sen voi estää: ”Parisuhteen laatuun voi lähes aina vaikuttaa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    4. 4

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää