Kerava    |   HS Kerava

Aleksis Kiveä ja J.K. Rowlingia vietnamiksi – vietnaminkielistä kirjoja lainattavana nyt Keravan kirjastosta

Puoli vuotta käytettävissä oleva kokoelma on tilattu Monikielisestä kirjastosta Helsingistä.



Keravan kirjastossa on lainattavissa nyt noin sadan kirjan kokoelma vietnaminkielisiä kirjoja. Aikuisten ja lasten kirjoista koostuva kokoelma on käytettävissä kirjastolla puolisen vuotta aina helmikuun 2020 loppuun saakka.

Tarjolla on muun muassa vietnamiksi käännettyä Aleksis Kiveä, Katja Kettua, Astrid Lindgreniä, Agatha Christietä ja J. K. Rowlingia. Kirjoja voi lainata Kirkes-kirjastokortilla ja nimekkäitä voi selata myös verkkokirjastossa.

”Tilaamme siirtokokoelmia asiakkaiden toiveista. Meille riittää, jos yksikin kysyy esimerkiksi vietnaminkielisiä kirjoja. Tässä kohtaa mietimme myös sitä, että Keravalla on paljon vietnaminkielisiä asukkaita”, kertoo vastaava kirjastovirkailija Mika Rautiainen Keravan kirjastosta.

Rautiaisen mukaan yksikin pyyntö riittää, sillä monet asiakkaat eivät uskalla kysyä tai heille ei muuten tule siirtokokoelman mahdollisuus mieleen.

”Kun kirjoja saadaan tänne, niin ne lähtevät hyvin myös lainaan”, Rautiainen sanoo.

Siirtokokoelma on tilattu Monikielisestä kirjastosta. Sen kokoelmissa on teoksia yli 80 kielellä, ja niihin kuuluu yli 21 000 kirjaa sekä elokuvia, musiikkia, äänikirjoja ja aikakauslehtiä.

Kaikille avoin Monikielinen kirjasto sijaitsee Helsingin kaupunginkirjastossa Pasilassa. Sen suurimmat kokoelmat muodostuvat arabian-, kiinan-, somalin- ja persiakielisistä teoksista.


Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      EU-lähteet FT:lle: Boris Johnson lyyhistyi tuolissaan tajutessaan lounaan äärellä, miten ulalla hän oli Britannian neuvottelu­asemasta

    2. 2

      Verottaja tiedottaa: Joka kolmannen veroprosentti on liian pieni

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Hallitus pyrkii helpottamaan pienituloisten tilannetta, mutta purevatko toimet? Näin tutkijat arvioivat

    5. 5

      Isäpuoli tuomittiin 11 vuoden vankeuteen vakavasti sairaan tytön taposta Nurmi­järvellä

    6. 6

      Matemaatikkojen vaikea laskelma tuotti vihdoin kaivatun luvun 42

    7. 7

      Sata päivää ilman alkoholia, muusikko Emma Kemppainen päätti, mutta se ei jäänytkään siihen – Nyt alkoholista luopuvat nekin, joille se ei koskaan ollut ongelma

      Tilaajille
    8. 8

      Saudi-Arabia on käyttänyt miljardeja huippu­luokan ilma­torjuntaan, mutta silti se oli voimaton lennokki-iskun edessä – miten se on mahdollista?

    9. 9

      Kerrostalon rakennus­työt pysähtyivät keskellä Helsingin uutta merellistä kaupungin­osaa: ”Rahat ei liiku, niin ei sitten etene työtkään”

    10. 10

      Kolme sinistä miestä on kerännyt katsomoihin jo 35 miljoonaa ihmistä, nyt ryhmä vierailee ensi kertaa Suomessa – Miksi The Blue Man Group on niin suosittu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Matemaatikkojen vaikea laskelma tuotti vihdoin kaivatun luvun 42

    2. 2

      Tuore tutkimus: Rasvamaksa on käytännössä jo kansantauti, ja siitä kärsivän tulisi välttää alkoholia täysin

    3. 3

      R-kioski harkitsee lopettavansa matkakorttien lataamisen HSL:n palkkiopäätöksen takia

    4. 4

      Parisuhteet ovat muutoksessa, ja yhdessä asiassa astumme sata vuotta ajassa taakse­päin, sanovat asian­tuntijat – Näistä merkeistä tunnistat ”työ­pari­suhteen”

      Tilaajille
    5. 5

      Tämäkin jugend-kaunotar on Helsingin kaupungin vuokratalo: Helsingin valtuuston enemmistö ei heittäisi hyvätuloisia ulos puoli-ilmaisista asunnoista

    6. 6

      Sata päivää ilman alkoholia, muusikko Emma Kemppainen päätti, mutta se ei jäänytkään siihen – Nyt alkoholista luopuvat nekin, joille se ei koskaan ollut ongelma

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Tuoreen äidin julkinen ampuminen sai Ruotsin harkitsemaan Suomessa ongelmalliseksi havaittua todistamistapaa

    8. 8

      Verotus kiristyy, bensa kallistuu: HS:n laskurit kertovat, miten budjetti vaikuttaa kukkaroosi

    9. 9

      Kerrostalon rakennus­työt pysähtyivät keskellä Helsingin uutta merellistä kaupungin­osaa: ”Rahat ei liiku, niin ei sitten etene työtkään”

    10. 10

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää