Kerava    |   HS Kerava

Oikeus puuttui taas Keravan johtajavalintoihin: Jo toinen valinta kumottiin lyhyen ajan sisällä

Hallinto-oikeuden mukaan kaupungin lausunnosta tai valintapäätöksestä ei ilmene, miten virkaa hakeneiden ansioita on vertailtu ja millä perusteella virkaan valitun on katsottava olleen ansioitunein.



Helsingin hallinto-oikeus on kumonnut Keravan kaupunginvaltuuston tekemän vapaa-ajan ja hyvinvoinnin toimialan johtajan valinnan. Valtuusto päätti viime vuoden syyskuussa valita virkaan Anu Laitilan.

Laitila, 41, toimi ennen valintaansa Suomen Viron-instituutin johtajana. Hän on naimisissa työministeri Timo Harakan (sd) kanssa.

Kyseessä on jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä, kun hallinto-oikeus kumoaa Keravan johtajavalinnan. Elokuun lopulla Helsingin Sanomat uutisoi oikeuden kumonneen kaupungin teknisen lautakunnan tekemän infrajohtajan valinnan ja siitä tehtyyn oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen.

Hallinto-oikeuden mukaan kumpikaan päätös ei perustu perustuslaissa annetun säännöksen mukaiseen hakijoiden ansioiden arviointiin. Tämän vuoksi päätökset on kuntalain mukaan kumottava lainvastaisina.

Myös vapaa-ajan ja hyvinvoinnin toimialajohtajan valinnasta tehty valitus liittyi hakijoiden ansioiden arviointiin.

Valituksen teki eräs virkaa hakeneista. Hän perusteli valituksen tekemistä sillä, että hakijoista ei tehty ansiovertailua eikä hakijoita tosiasiallisesti vertailtu keskenään.

Valittajan mukaan päätösprosessissa käytetty hakijayhteenveto oli ollut hänen osaltaan puutteellinen, sillä yhteenvedosta puuttui yli puolet hänen työhistoriastaan.

Keravan kaupunki kertoi omassa vastauksessaan, että hakijayhteenveto tulostettiin Kuntarekry-järjestelmästä ja siihen tulostui hakijoiden olennainen työkokemus.

Virkaa haki 30 henkilöä, joista viisi kutsuttiin haastatteluun. Heistä kaksi valittiin soveltuvuusarvioon.

Kaupungin mukaan se suoritti ansiovertailun ensin hakijayhteenvedon ja hakemusten perusteella ja tämän jälkeen haastatteluin, hakemuksin ja soveltuvuusarvioin.

Helsingin hallinto-oikeus kallistui lopulta valittajan puolelle.

Oikeus katsoo, että valintapäätöksestä ei ilmene, millä tavalla hakijoiden tai edes haastateltujen hakijoiden ansioita on arvioitu ja vertailtu.

Myöskään kaupungin oikeudelle antamasta lausunnosta ei ilmene, miten ansioita on vertailtu ja millä perusteella virkaan valitun on katsottava olleen ansioitunein virkaan.

Valintapäätöksen liitteenä ja päätöksen valmistelussa on ollut käytössä hakijayhteenveto, johon on koottu hakijoiden koulutus sekä oleelliseksi arvioitu työkokemus. Oikeuden mukaan hakijayhteenveto on ainoastaan apuväline eikä se vastaa ansiovertailua.

Koska asiakirjoista ilmenevä valintamenettely ei kokonaisuutena osoita, että hakijoita olisi menettelyn kuluessa tosiasiallisesti vertailtu keskenään, valintapäätös on oikeuden mukaan kumottava virheellisessä järjestyksessä syntyneenä.

Hallinto-oikeuden 30. elokuuta antama päätös ei ole lainvoimainen, sillä Kerava voi valittaa siitä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Oikeuden päätöksestä uutisoi aiemmin Keski-Uusimaa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    2. 2

      Video näyttää, miten hirvi ilmestyy tyhjästä ja rusentaa auton – vuoden pahin riista­kolariaika on käynnissä

    3. 3

      Poliisi: Kauniaisissa liikkuu häiriköivä nuorisojoukko – ”Erittäin vakavasti otettava asia”

    4. 4

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    5. 5

      Viestintätoimistojen työntekijät miehittivät vihreiden johdon – Vaikuttiko se puoluelehden lakkauttamiseen?

    6. 6

      Rekan kontista löytyi 39 ruumista Britanniassa

    7. 7

      Paralympiavoittajan elämä päättyi armokuolemaan

    8. 8

      Miten Tapiolan Ainoa pärjää kauppakeskusten kilpailussa? Laajennus aukeaa torstaina, sekavat kulkureitit poistuvat

    9. 9

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    10. 10

      Valkotakkinen mies yritti raahata pojan pois Pohjois-Tapiolassa, epäilty saatu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    2. 2

      Suuri veronmaksaja Supercell huolestui: Suomi menettämässä miljoonien edestä vero­tuloja, jos verotukseen kaavailtu jätti­uudistus toteutuu

    3. 3

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    4. 4

      Suomella oli ”käsittämätön runsaudensarvi”, ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos

      Tilaajille
    5. 5

      EU:n komissio huolestui Rinteen hallituksen rahankäytöstä – valtiovarainministeri Lintilä: ”Pitää suhtautua vakavasti”

    6. 6

      Väärä uskomus itsestä voi paljastaa itsetunto-ongelman, sanoo asiantuntija – Moni puhuu huonosta itsetunnosta, vaikka tarkoittaa aivan toista asiaa

    7. 7

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    8. 8

      Oslon ambulanssi­kaappaus: Molemmat epäillyt saatu kiinni, varastetusta ambulanssista löytyi haulikko ja kone­pistooli

    9. 9

      Vakavasti sairaiden nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin, sanoo kaksi kaiken nähnyttä ammattilaista

      Tilaajille
    10. 10

      Alahuone meni äänin 329–299 Boris Johnsonin brexit-lain taakse, mutta torppasi pikakäsittelyn äänin 322–308 – EU-eroa tuskin lokakuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää