Tuusula    |   HS Tuusula

Tuusula teki klassisen tietoturvamokan: Yksinkertainen kikka avasi salatut dokumentit kenen tahansa luettavaksi

Kunta on nyt korjannut tietoturvaongelman.

Tuusulan kunnassa laadittujen kauppakirjaluonnosten henkilö- ja osoitetiedot välittyivät verkkoon, vaikka näin ei ollut tarkoitus, kun luonnokset julkaistiin kunnan verkkosivuilla.

Tuusulan kunta tiedotti asista maanantaina.

Asiakirjojen sisältämät henkilötiedot oli peitetty ennen asiakirjojen verkkojulkaisua, mutta henkilötietojen peittämiseen käytetty menettely ei ollut riittävä henkilötietojen suojaamiseksi. Tiedot ovat saattaneet joutua ulkopuolisen tietoon hakukoneen kautta tai muulla tavoin.

Henkilötiedot peitettiin mustalla. Jos tekstin taustavärin muutti mustaksi ja sen kopioi ja siirsi uuteen Word-tiedostoon, tiedot tulivat näkyviin.

Henkilötunnuksia ja osoitetietoja on välittynyt verkkoon seitsemästä kauppakirjaluonnoksista, jotka oli tehty vuosina 2017–2018. Kysymys oli kiinteistökaupoista.

Tuusulan kunnan kansliapäällikkö Harri Lipasti kertoo HS:lle, että kunta sai viime torstaina 12. syyskuuta tiedon henkilötietojen välittymisestä asiakirjoista verkkoon. Kunta poisti tämän jälkeen asiakirjat verkosta.

”Kävimme läpi kaikki kauppakirjaluonnokset läpi, eikä henkilötietoja sisältäneitä asiakirjoja ollut enempää. Salausjärjestelmää on nyt muutettu, eikä henkilötietoja voi enää paljastua”, Lipasti sanoo.

Tuusulan kunta on tehnyt pyynnön verkon hakupalveluihin kyseisten tietojen poistamiseksi hakutuloksista. Kunta on myös laatinut henkilötietojen tietoturvaloukkausta koskevan ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle.

Kunta on kirjeitse ottanut yhteyttä tietoturvaloukkauksen kohteeksi joutuneisiin henkilöihin ja ilmoittanut asiasta.

Tuusulan tiedossa ei ole, että verkkoon joutuneita henkilötietoja olisi käytetty väärin.

Vuonna 2014 Espoossa kaupungin raportin salassapidettävät osat paljastuivat samalla tavalla. Kaupunki salasi tuolloin osan raportista, jossa käsiteltiin Suomenojan satamassa ja merellisten palveluiden yksikössä ilmi tulleista hankinta-, sopimus- ja laskutusepäselvyyksistä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suositun Netflix-sarjan tekijät haastettiin Yhdysvalloissa oikeuteen: Heidän väitetään vääristäneen poliisin kiisteltyä kuulustelutekniikkaa

    2. 2

      Kuusihenkinen perhe odotti vuosia maailmanloppua maatalon kellarissa Hollannissa – Vanhin poika pakeni kylän pubiin ja pyysi apua

    3. 3

      Huuhkajat voitti Armenian vakuuttavasti 3–0 ja on voiton päässä EM-kisoista – Kokeile HS:n laskurilla, millä tuloksilla Suomi on kisoissa

    4. 4

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    5. 5

      Puoluejohtaja Hevrin Khalaf surmattiin teloitustyyliin Syyriassa, tapaus voi YK:n mukaan olla sotarikos

    6. 6

      Huuhkajat pääsee jalkapallon EM-kisoihin voittamalla Liechtensteinin: Kreikka nujersi Bosnia ja Hertsegovinan ja auttoi Suomea suuresti

    7. 7

      Alkoiko Iphonesi akku tyhjentyä pikavauhtia, kun päivitit puhelimen käyttöjärjestelmän? Tästä on kyse

    8. 8

      Täydellinen syväpuhdistus ja Kreikan jättiapu – Huuhkajat pääsi voiton päähän EM-kisoista

    9. 9

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    10. 10

      Nasa esitteli kuumatkojen uudet avaruuspuvut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    2. 2

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    3. 3

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    4. 4

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    5. 5

      Kuusihenkinen perhe odotti vuosia maailmanloppua maatalon kellarissa Hollannissa – Vanhin poika pakeni kylän pubiin ja pyysi apua

    6. 6

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    7. 7

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    8. 8

      Yhä harvempi nuori aikuinen pääsee kiinni omistus­asuntoon, ja se mullistaa heidän talousnäkymänsä

      Tilaajille
    9. 9

      Petra Wilkman löysi Sipoon metsästä herkkusuiden himoitseman 3,5-kiloisen sienen: ”Olin jo melkein autolla, mutta sitten käännyin takaisin”

    10. 10

      CNN: Yhdysvaltalaiset sotilaat ja puolustus­viranomaiset kokevat pettäneensä kurdit – ”Häpeän maatani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää