Lapsi sanoi oikeudessa keksineensä raiskauksen, mies tuomittiin silti viideksi vuodeksi vankilaan – Oikeuspsykologi kertoo, miten lasten puheiden luotettavuutta arvioidaan

Perjantaina 18. lokakuuta Helsingin hovioikeus antoi tuomionsa erikoisessa tapauksessa. Lapsi oli ensin kuulusteluissa ja tutkimuksissa väittänyt lähisukulaisen kohdistaneen häneen seksuaalisia tekoja vuosina 2014–2015, mutta myöhemmin hän kertoi oikeudessa valehdelleensa.

Tästä huolimatta Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2018 lähisukulaisen muun muassa viideksi vuodeksi vankeuteen törkeästä raiskauksesta, sukupuoliyhteydestä lähisukulaisen kesken sekä törkeästä lapsen hyväksikäytöstä. Helsingin hovioikeus kuitenkin hylkäsi kaikki yllä mainitut syytteet lähisukulaista kohtaan.

Lue lisää: Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomionhttps://www.hs.fi/kaupunki/tuusula/art-2000006277124.html

Oikeuspsykologi Tom Pakkasen https://www.hs.fi/haku/?query=tom+pakkasenmukaan tapaus kuulostaa melko poikkeukselliselta.

”Luotettavaa tutkimusta siitä, kuinka yleistä on, että lapsi keksii tällaisia väitteitä, ei ole, mutta kyllä me meidän työssämme nähdään, että sitä tapahtuu. Mutta se, että valheeseen perustuva väite etenee tuomioistuimeen asti, on kyllä harvinaisempaa”, hän sanoo.

Ilmoituskynnys tällaisissa tapauksissa on todella matala ja välillä tulee vääriä epäilyjä. Usein ne perustuvat kuitenkin väärinymmärryksiin. Luotettavuuden arviointi on haastavaa ja monimutkaista.

”Ei ole sellaista kristallipalloa tai menetelmää, jolla pystyisi päättelemään valehteleeko ihminen, ei lapsen eikä aikuisen kohdalla. Lapsiin liittyy vielä se erityispiirre, että nuorten lasten kohdalla haaste on, että onko kielellisiä taitoja ylipäätänsä kertomaan kokemuksista ja toisaalta, mitä enemmän kielellisiä taitoja on, niin sitä vakuuttavammin pystyy myös keksimään asioita.”

Ei ole ihan tavatonta, että lapset joskus myöhäisemmässä vaiheessa peruvat kertomuksensa. Tällöin on Pakkasen mukaan haasteellista arvioida onko takaisinveto aito vai ei. Hän kommentoi asiaa yleisellä tasolla eikä ota sen tarkemmin kantaa artikkelin alussa mainittuun tapaukseen.

”Se, että lapsi sanoo, että valehtelee niin ei sekään itsestään selvästi ole satavarmaa, että se on valhe.”

Sitä, miksi lapset joskus peruvat kertomuksensa, on tutkittu paljon.

”Esimerkiksi jos lapsen lähellä olevat tärkeät aikuiset, esimerkiksi vanhemmat, eivät usko lapsen kertomukseen, tai pahimmassa tapauksessa jopa painostavat lasta, että ’olet pilannut kaiken, katso mitä olet saanut aikaiseksi. Nyt eno joutuu vankilaan’, niin sitten lapsi saattaa vetää takaisin ja sanoa ettei sitä tapahtunutkaan.”

Yksittäistä menetelmää, jolla voisi arvioida lapsen kertomien kokemusten totuudenmukaisuutta, ei ole. Luotettavuutta arvioitaessa lapsen kertoma on Pakkasen mukaan peilattava ihan kaikkeen muuhun materiaaliin. Erityisen tarkassa syynissä on epäilyn synty.

”Pohditaan esimerkiksi millä tavalla epäily on herännyt ja kenelle ja onko jollain osapuolella ollut jotain intressiä asiassa. Tällaisena ääriesimerkkinä niin välillä nähdään erilaisissa huoltajuusriidoissa kun on niin syvä epäluottamus osapuolten välillä, että epäillään jos minkälaista asiaa toisesta.”

Jos epäily on herännyt lapsen kertomasta, niin mietitään olisiko mahdollisesti lapsella voinut olla jotain motiiveja keksiä asiaa.

Miten sitten kannattaa suhtautua jos lapsi kertoo tällaisia asioita?

”Ottaa vastaan kertomus ja ilmoittaa viranomaisille ja jättää tarkemman selvittelyn viranomaisille. Luotettavuuden arviointiin ei ole oikotietä vaan se on monimutkainen kysymys, joka vaatii erityisasiantuntijuutta ja että paneudutaan koko aineistoon.”