Spede Pasanen ei osannut ratsastaa kulttielokuvan kuvauksissa – Paikalle hälytettiin 13-vuotias Stig Winqvist, joka tähtien puolesta putoili hevosen selästä - Tuusula | HS.fi

Spede Pasanen ei osannut ratsastaa kulttielokuvan kuvauksissa – Paikalle hälytettiin 13-vuotias Stig Winqvist, joka tähtien puolesta putoili hevosen selästä

Kulttimaineen saanut Speedy Gonzales - noin 7 veljeksen poika -elokuva sai ensi-iltansa 50 vuotta sitten. Sen kuvauksissa Spede Pasanen venytti penniä ja kovaotteiset hevoskohtauksetkin vedettiin kerralla purkkiin.

Stig Winqvist esiintyi nuorena poika Spede Pasasen lännentuotannossa. ”Kuvaukset tehtiin kerralla purkkiin, Spedehän oli aika tarkka rahasta”, hän muistelee. Winqvist kuvattiin ratsastuskoulullaan Vantaalla.

18.8.2020 2:00 | Päivitetty 18.8.2020 7:55

28. elokuuta tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Pertti ”Spede” Pasasen tuottama ja Ere Kokkosen ohjaama, kulttimaineen saanut lännenelokuva Speedy Gonzales - noin 7 veljeksen poika sai ensi-iltansa.

Pasanen oli elokuvan nimiroolissa Speedy Gonzalesina, muissa rooleissa olivat muun muassa aikansa tähdet Leo Jokela, Leo Lastumäki, Esko ja Simo Salminen sekä Jukka Virtanen.

Elokuvaa kuvattiin Porin Yyterissä, mutta myös Tuusulan Hyrylässä. Helsingin Sanomat kertoi 16. kesäkuuta 1970, että elokuvan viimeiset kohtaukset on filmattu Hyrylässä.

Spede Pasanen pysyi hevosen selässä, mutta ei osannut ratsastaa. Pasanen esiintyi elokuvan lähikuvissa, mutta ratsastuskohtauksiin tarvittiin sijaisnäyttelijät.

HS raportoi tuolloin, että Hyrylän ravihevostallin läheisyyteen rakennettu elokuvan lavastekylä tulee huomaamattomasti katoamaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan lavasteet oli tarkoitus juhlavasti räjäyttää, mutta kulohälytystila esti suunnitelman.

Elokuvan lännenkaupunki oli rakennettu Tuusulan Ratsastajien ratsastuskoulun kentälle Korkin tilalle Hyrylässä. Kuvauksia tehtiin myös tilan ympäröivissä metsissä, ja elokuvan lopun kaksintaistelukohtaus syntyi Hyrylän hiekkakuopilla.

”Hyrylän hiekkakuopat soveltuivat hyvin villin lännen maisemiksi, oli hiekkaa ja autiomaata. Viereiseltä hevostilalta saatiin hevoset. Paikka oli myös lähellä Helsinkiä. Kolusin aika paljon paikkoja ennen kuin Hyrylä löytyi”, elokuvan kuvaaja Kari Sohlberg muistelee kuvauspaikan valintaa.

Sohlberg kertoo Hyrylän kuvausten kestäneen 20 päivää. Kuvaukset sujuivat Sohlbergin muistikuvan mukaan hyvin, koska ne tapahtuivat pienellä alueella ja ilmatkin suosivat.

”Paikallisia asukkaita pyöri jonkun verran seuraamassa kuvauksia, mutta ei häiriöksi asti”, Sohlberg muistaa.

Kuvausten seuraamisen ohella paikalliset pääsivät näyttelemään elokuvassa. Pasanen nimittäin pysyi hevosen selässä, mutta ei osannut ratsastaa. Elokuvan ratsastuskohtauksiin tarvittiin sijaisnäyttelijät, jotka löytyivät paikallisesta ratsastusseurasta Tuusulan Ratsastajista.

Tuolloin 13-vuotias Stig Winqvist oli yksi elokuvan stuntnäyttelijöistä.

Stig Winqvist muistelee kuvausten olleen vauhdikkaita ja hauskoja, vaikka itse tuottaja Pasanen oli melko etäinen.

”Joku Tuusulan Ratsastajista tunsi elokuvan tuotantoyhtiön väkeä ja sitä kautta kulkeuduimme mukaan elokuvaan. Meitä oli 4–5 samanikäistä poikaa mukana kohtauksia tekemässä”, Winqvist kertoo.

Hän muistaa elokuvan ratsastuskohtausten olleen aika vauhdikkaita.

”Esitimme esimerkiksi lainsuojattomia. Ratsastimme kovaa, ja laukauksen kuuluessa meidän piti pudottautua hevosen selästä vauhdissa.”

Ratsastuskouluyrittäjänä Vantaan ja Tuusulan rajalla nykyisin toimiva Winqvist muistelee, ettei kuvauksia harjoiteltu.

”Kuvaukset tehtiin kerralla purkkiin, Spedehän oli aika tarkka rahasta.”

Winqvistille jäi kuvauspäivistä hyvät muistot.

”Oli hauska kokemus nähdä kuuluisuuksia. Kuvauspäivien aikana esimerkiksi ruokatauon jälkeen pelattiin aina jalkapalloa ja pääsimme mukaan peliin.”

Elokuvassa esiintyivät muun muassa Leo Jokela (vas.), Esko Salminen ja Simo Salminen.

Winqvist sanoo Pasasen olleen aika etäinen kuvauksissa.

”Spede yleensä karautti paikalle punaisella Ford Mustangilla juuri ennen kuvausten alkamista ja lähti heti sen jälkeen pois. Muut kuin Spede tulivat tutuksi. Ere Kokkonen oli mukava, myös Jukka Virtasen kanssa olin paljon tekemisissä.”

Hauskan kokemuksen ohella kuvauksista tuli Winqvistille pieni tienesti.

”Saimme kukin 57 markkaa kuvauksista palkkiona sekä liput elokuvan ensi-iltaan.”

Stig Winqvist pitää nykyään ratsastuskoulua Vantaan ja Tuusulan rajalla.

Elokuva esitettiin vastikään jälleen televisiossa. HS:n tuoreessa arviossa se sai yhden vain tähden.

Lue lisää: Spede-länkkäri Speedy Gonzales on puskafarssi, jossa vitsit ammutaan kuolettavan hitaasti ja lonkalta

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat