Suuret bändit haluavat nyt nimensä 40-senttisiin mini­katsomoihin, joita Mika Joensuu askartelee kirurgisella tarkkuudella

Nuorisotyöntekijä Mika Joensuun projekti alkoi kiinnostaa kansainvälisestikin tunnettuja bändejä. Rahalahjoituksella bändin logon saa pienikokoiseen taisteluareenaan.

Miniatyyripelin ihmishahmot ovat noin kolme senttimetriä korkeita. Hahmojen tekeminen on tarkkaa ja aikaa vievää työtä. Mutta Mika Joensuun mukaan se on mielekästä ja rauhallista puuhaa, jossa näkee konkreettisesti oman työn jäljen.

30.4.2021 13:20

Pikkuruisia velhoja, haltijoita, örkkejä, vampyyreja ja lauma muita myyttisiä hahmoja on kerääntynyt noin 40 senttimetriä leveään katsomoon. Joukossa on myös miniatyyrikokoisia huutosakkeja ja muita innokkaita kannustajia.

Rakentumassa on Blood Bowl miniatyyripelin pelikenttä katsomoineen. Lautapelin tapaisessa Blood Bowlissa käytetään itse maalattavia pelihahmoja. Sitten kaksi joukkuetta kisaa toisiaan vastaan amerikkalaisen jalkapallon kaltaisessa urheilulajissa, jossa tarkoitus on tehdä mahdollisimman monta maalia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat