Vantaa

Paketteja kuljettavat itseohjautuvat lennokit saapuvat Suomeen: Vantaalaiset ottavat ensi viikolla askeleen tulevaisuuteen

Matkahuolto yrittää kehittää pakettien toimitustapaa, joka kuormittaisi ympäristöä vähemmän kuin perinteiset jakeluautokuljetukset.



Matkahuolto kokeilee uutta tapaa toimittaa paketteja pakettipisteisiin Vantaalla ensi viikolla. Se aikoo kuljettaa lennokeilla 19.–20. maaliskuuta välisenä aikana noin 70 pakettia logistiikkaterminaalistaan pakettipisteinä palveleviin kahteen K-Marketiin, Kartanonkoskelle ja Ylästölle.

Testin tarkoituksena on kartoittaa toimintamallin tehokkuutta ja kapasiteettia. Kuljetettavat paketit eivät ole mitään harjoituspaketteja, vaan aitoja kuluttajille menossa olevia verkkokauppalähetyksiä.

Kuluttajat, jotka saavat pakettinsa lennokkitoimituksena, saavat ilmoituksen siitä tekstiviestillä toimitusta edeltävänä päivänä. Osa vantaalaisista pääsee siis ensimmäisten joukossa Suomessa testaamaan, kuinka paketin toimitus lennokilla onnistuu.

Matkahuollon toimitusjohtajan Janne Jakolan mukaan nyt toteutettavassa kokeilussa on kaksi tärkeää seikkaa.

”Asiakaskokemus pakettitoimituksissa ei ole tänä päivänä erityisen hyvä. Kuluttajat toivovat nopeutta ja kontrollia toimitukseen. Näen vision, jossa kuluttaja voi tilata droonitoimituksen toimistolleen tai lähikauppaan.”

Toimituksen sujuvuuden lisäksi kokeilu on keskeinen ympäristöystävällisyyden kannalta.

Kuluttajien verkkokaupan tilausmäärät jatkavat kasvuaan koko ajan. Esimerkiksi viime vuonna Matkahuolto kuljetti 15 miljoonaa pakettia.

Matkahuolto kuljettaa Suomessa pitkänmatkan paketteja pääosin linja-autoissa yhdessä matkustajaliikenteen kanssa. Paikallinen jakelutoiminta sen sijaan tehdään tyypillisesti dieselillä käyvillä jakeluautoilla.

”Laskelmat osoittavat, että drooni on vähäpäästöisempi vaihtoehto”, Jakola sanoo.

Samalla kuluttajat ovat myös alkaneet kiinnittää entistä enemmän huomiota tilaamiensa tuotteiden kuljetuksen vastuullisuuteen ja ympäristövaikutuksiin.

Esimerkiksi International Post Corporationin helmikuisessa kyselyssä yli puolet verkkokauppojen suomalaisasiakkaista olisi valmiita maksamaan ainakin nimellisen lisämaksun, jos tuotteen pakkaus tai toimitustapa on ympäristöystävällinen.

Hankkeen projektinjohdosta vastaava Robots Expert laski, että jos promille Suomen pakettitoimituksista tehtäisiin lennokilla, niin vuositasolla säästyisi 70 hiilidioksiditonnia. Se tarkoittaisi noin kolmeatuhatta lennokkilentoa päivässä.

Robots Expertin toimitusjohtajan Tero Vuorenmaan mukaan nyt tulevien testipäivien aikana ei testata niinkään teknologiaa vaan sitä, mitä lisäarvoa lennokit tuovat logistiikkaan ja ennen kaikkea, miten kuluttajat palvelun kokevat.

”Vaadittava drooniteknologia on jo olemassa, ja droonilogistiikka on tätä päivää”, Vuorenmaa sanoo.

Hän kertoo, että esimerkiksi Sveitsissä lennokit lentävät päivittäin kahden sairaalan välisiä lennokkilogistiikkalentoja, samoin Afrikassa.

Lennokkilogistiikkalennon ohjaaminen ei vaadi pilottia, vaan se lentää automaattisesti. Lentoreitti on laskettu etukäteen digitaalisten mallinnusten avulla, ja lentoja valvotaan erillisestä valvontakeskuksesta.

Keskon ja Matkahuollon kokeilussa käytettävällä lennokilla (DJI M210) on lennetty maailmalla paljon.

”Sitä on käytetty paljon esimerkiksi valokuvauksissa. Maailmalla sillä on takana tuhansia lentotunteja”, Vuorenmaa sanoo.

Vantaalla tehtävä kokeilu toteutetaan haastavassa ympäristössä asutusalueella ja lentokentän läheisyydessä. Ympäristö on valittu siksi, että jos se osoittautuu siellä menestykseksi, on lennokkitoimitusten toteuttamiselle edellytyksiä myös esimerkiksi haja-asutusalueilla.

Varsinainen paketin noutaminen on kuin agenttielokuvasta. Paketin vastaanottaja saa Matkahuollolta tekstiviestillä ilmoituksen lennokkikuljetuksen saapumisajasta valitun K-Marketin pihaan.

Sen jälkeen asiakas voi saapua kaupan pihaan odottamaan lennokin laskeutumista ja ottaa paketin heti mukaansa.

Pakollista se luonnollisesti ei ole. Mikäli asiakas ei pääse paikalle varsinaisella laskeutumishetkellä, voi pakettipisteen henkilöstö vastaanottaa paketin, jonka voi sitten käydä noutamassa kaupan pakettipisteeltä.

Testilennot lennetään ensi viikolla, mutta Jakola arvelee, että ei kestä mahdottoman kauaa, että lennokkilogistiikkaa voisi hyödyntää kaupallisesti.

”Teknologian kehitys on ollut huikean nopeaa. Odottaisin, että ensimmäisten kaupallisten toteutusten kanssa puhutaan maksimissaan vuosista.”

”Jollain aikavälillä tämä tulee muuttamaan paketin vastaanottamisen tapaa olennaisesti”, Jakola sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa yötä päivää Kumpulassa – Operaation hinta jopa 60 000 euroa kuukaudessa, arvioi turvallisuusalan yritys

    2. 2

      Kartta näyttää, miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

    3. 3

      Nuohous vapautuu ja markkinoille on jo tulossa yritys, joka viranomaisten mukaan kaupittelee remontteja lainvastaisesti

    4. 4

      Helsingin eteläiseen kärkeen suunnitellaan koteja yli 7 000 ihmiselle – Tie pois vie tuskaisen ruuhkasumpun kautta

    5. 5

      Kun lapsi raivoaa, vanhemman tehtävä ei ole ratkaista asiaa – on tärkeämmän oppitunnin aika

      Tilaajille
    6. 6

      Jatkuva hyvä päivä saattaa olla merkki toksisesta positiivisuudesta

    7. 7

      Lapsen raiskauksesta tuomittu selvisi ehdollisella tuomiolla, koska vankila olisi haitannut miehen ”sosiaalista selviytymistä”

      Tilaajille
    8. 8

      Yksi katse muistuttaa toivon heittäneestä lama-Suomesta – Iltalypsyn karjakko kertoo, miten syntyi armoton satiiriohjelma, jota ei enää voisi tehdä

      Tilaajille
    9. 9

      Roskiin hukkuva Moskova vie jätteensä satojen kilo­metrien päähän: ”Vaikka olen itse ollut miliisinä, yllätyin, millaista korruptiota tässä on”

      Tilaajille
    10. 10

      Tutkijat: Maapallon lähin naapuriplaneetta onkin Merkurius

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    2. 2

      En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

    3. 3

      Kartta näyttää, miten ylivoimaisesti yksi automerkki on valloittanut Helsingin seudun

      Tilaajille
    4. 4

      Sairaaloiden Apotti-tietojärjestelmä on satoja miljoonia maksanut susi, jota ei olisi pitänyt päästää edes testikäyttöön

    5. 5

      Maailman ehkä harvinaisin muumimuki tulee myyntiin huhtikuussa huutokaupassa Turengissa

    6. 6

      Harvinainen möhkäkala ajautui rantaan Australiassa, jopa tuhat­kiloiseksi kasvavaa eläintä luultiin ensin laivan hylyksi

    7. 7

      Helsinkiläis­naisen patjan alta löytyi testamentti, joka käynnisti sotkuisen riidan: Korkein oikeus jätti rahoja vaatineet hyvän­tekeväisyys­järjestöt nuolemaan näppejään

    8. 8

      Legendaarinen Roudasta rospuuttoon -sketsi ei olisi syntynyt ilman Petteri Summasen omaa tragediaa: ”Lapsuuteni oli turvallinen ja ihana, ja yhtäkkiä se loppui”

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat: Maapallon lähin naapuriplaneetta onkin Merkurius

    10. 10

      20 vuotta sitten The Matrix muutti tapaamme katsoa elokuvaa – Nyt feminismiä vihaava äärioikeisto käyttää sitä hyväkseen tavalla, jota tekijät eivät koskaan olisi uskoneet mahdolliseksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    4. 4

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    5. 5

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    6. 6

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    7. 7

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    8. 8

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    9. 9

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää