Vantaa    |   HS Vantaa

Vantaan koululaiset ryhtyivät ”maailmanparantajiksi” ja perustivat sivuston internetiin: Somejätti Facebook blokkasi sivuston

Ruusuvuoren koululaisten maailmanparannussivusto Korso valittaa on blokattu Facebookista ja Instagramista.



Mölkyn pelausta vanhusten kanssa, Auta perhettä -keräykseen osallistuminen ja kestositeiden ompelua ugandalaisille naisille.

Tässä muutamia hankkeita, joihin Korson Ruusuvuoren koulun 8.- ja 9.-luokkalaiset ovat osallistuneet joko Korso valittaa -kerhossa tai Korso vaikuttaa -valinnaisainetunnillaan. Tässäpä varsinainen huligaani­ryhmä, jonka sivustolta tulevat linkit on syytä blokata välittömästi. Ainakin Facebookin ja Instagramin mielestä.


Esitelläkseen toteuttamiaan hankkeita Ruusiksen oppilaat perustivat nettiin sivuston, jossa he kertovat uusimmista projekteistaan. Jotta myös muut nuoret saisivat tietää niistä, he linkkasivat uutisia Facebookiin ja Instagramiin. Kunnes eräänä päivänä linkkaaminen ei enää onnistunutkaan.

”Keväällä aloimme saada viestejä, joissa luki, että sivua ei voi linkata, koska ”tämä julkaisu rikkoo yhteisönormejamme”, kertoo Ruusuvuoren koulun ohjaava opettaja Sanni Virtanen.

”Siellä ei ole mitään sellaista, miksi sivu olisi pitänyt blokata”, sanoo Virtanen.

Kerhon ja valinnaisaineen idea on aktivoida oppilaita toimimaan.

”Yritämme opettaa oppilaille, että jos maailmassa on virhe, sille voi tehdä jotain. Korsolaisesta yläkoulusta käsin voi vaikuttaa monenkokoisiin asioihin.”

Oppilaat ovat asiasta yhtä hämmentyneitä kuin opettaja.

”En yhtään ymmärrä, miksi joku haluaisi kieltää linkkauksen”, sanoo Venla Kaivola.

Emmi Koivula epäilee, että kyseessä voi olla ihminen, joka luulee, että oppilaat on pakotettu koulun puolelta ylläpitämään sivua.

”Me haluamme itse parantaa maailmaa, mitä vikaa siinä on?”

Sekä opettaja että oppilaat ovat yrittäneet tuloksetta painaa Facebookin nappia, jolla voi kertoa, että blokkaus on perätön.

”Olemme lähettäneet palautetta monta kertaa, mutta vastausta ei ole tullut. Ja mitenkäs soitat Facebookille?” sanoo Koivula.

Facebookille ja Instagramille Koivulalla on viesti.

”Tarkistakaa sivut, jotka blokkaatte. Emme ole vihan asialla, vaan haluamme vain tehdä hyvää.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    3. 3

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    9. 9

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    2. 2

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    3. 3

      Metsässä sammaloituvien betoni­rakennelmien mysteeri ratkesi Vantaalla HS:n lukijoiden avulla

    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Venäläiskylään lentää koko ajan kärpäsiä tuntemattomasta syystä, epä­toivoiset asukkaat tekivät raadoista ”apua” -kyltin

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    8. 8

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    9. 9

      Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

    10. 10

      Veikkauksen johtaja pyytää anteeksi vanhaa puhettaan, jonka taltiointi on kuohuttanut somessa: ”Nyt kun kahden vuoden jälkeen sitä katsoo, niin kyllä hävettää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    2. 2

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Postin toimitusjohtajan ökypalkkaan löytyy selitys pienestä tuppukylästä, jossa kaikki lapset ovat keskimääräistä lahjakkaampia

    11. Näytä lisää