Vantaa    |   HS Vantaa

Metsässä sammaloituvien betoni­rakennelmien mysteeri ratkesi Vantaalla HS:n lukijoiden avulla

Martinlaaksossa syntynyt Jyrki Ollikainen arveli rakennelmien liittyneen jotenkin viereisen Hämeenlinnanväylän rakentamiseen, ja hän oli oikeassa.



Martinlaakson kummallisten betonirakennelmien käyttötarkoitus on selvinnyt.

Kerroimme torstaina Kivimäellä Hämeenlinnanväylän ja Koivikkotien välisellä metsäkaistaleella olevista rakennelmista, joiden käyttötarkoitusta ei tiennyt sen kummemmin kaupunki kuin Museovirastokaan.

”En osaa siihen sanoa mitään”, totesi Vantaan kaupunginmuseon arkeologi Andreas Koivisto rakennelmista.


Mysteeri on nyt ratkennut.

Martinlaaksossa syntynyt Jyrki Ollikainen arveli aikaisemmassa jutussa rakennelmien liittyneen jotenkin viereisen Hämeenlinnanväylän rakentamiseen.

Jutun julkaisemisen jälkeen useat lukijat kertoivat HS:lle ja arkeologi Koivistolle tietojaan rakennelmista.

Rakennelmat olivat osa sepelimurskaamoa, jossa syntynyttä sepeliä käytettiin tienrakennuksessa. Ollikaisen arvaus osui siis oikeaan.



Murskaamo pystytettiin 1950-luvun lopulla, jolloin Hämeenlinnanväylää alettiin rakentaa nykymuotoonsa.

”Ei siellä ole voinut olla mitään muuta, kun ei siellä ollut mitään”, sanoo Tarja Järvinen.

Järvinen asui 1950-luvulla Martinkylässä, josta osaa kutsutaan nykyään Martinlaaksoksi. Lähialueella oli kovin tyhjää. Vantaankoskelta löytyi kauppoja ja apteekki, jotka palvelivat ruotsiksi.

Martinlaakson alue ammotti tyhjyyttään.

”Se on ollut kyllä todella landea”, Järvinen sanoo.

Vanha kotitalo oli aivan tietyömaan vieressä, ja muistot murskaamosta ovat eläväisiä.

”Hirveä rouske siinä oli aina päivällä”, Järvinen muistelee.

Järvisellä on myös ikävä omakohtainen kokemus murskaamosta.

Kiviaineksen kuljetin oli muuta koneistoa korkeammalla, ja siitä lentänyt kivenmuru lensi Järvisen silmään. Seurauksena oli reissu terveysasemalle, jossa sepelinpala otettiin pois.

Muistaa Järvinen vielä toisenkin sattumuksen työmaalta: eräänä yönä murskaamon työmaakoppi paloi. Tulipalossa ei loukkaantunut kukaan, mutta työntekijöitä kahvihuoneen palaminen lienee harmittanut.

Murskaamossa ei ole enää vuosikymmeniin jauhettu sepeliä ja hihnat ja koneistot on viety pois jo ajat sitten. Jäljelle jäivät vain betonirakennelmat, jotka kasvavat nyt sammalta.

Tien vieressä oleva metsikkö on saanut olla rauhassa, joten rakennelmat saavat todennäköisesti olla paikoillaan vielä seuraavinakin vuosikymmeninä.

Oikaisu 2.10.2019 kello 9.16: Poistettu maininta kartanonomistajista. Historiallisen Martinkylän alueella ei ollut kartanoita. Täsmennetty myös Martinkylä ja Martinlaakso-nimitysten käyttöä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    2. 2

      Kehä III:n ramppi oli suljettuna liikenteeltä ulosajon takia Vantaalla, kuljettaja loukkaantui vakavasti osuttuaan kallioon

    3. 3

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakottaa Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi odottavansa kirjettä, BBC:n mukaan kirje luvattu

    4. 4

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    5. 5

      Rafael Nadal meni naimisiin, ja häiden vieraslista yhtä tähtiloistetta Espanjan entisestä kuninkaasta alkaen

    6. 6

      Väkivalta ja turhautuminen kasvavat Barcelonan öisillä kaduilla: ”Mikään tässä ei ole normaalia”

    7. 7

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    8. 8

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    9. 9

      Egyptissä tehtiin suurin muumioiden hauta-arkkulöytö yli sataan vuoteen

    10. 10

      Rautatieaseman hissien korjaaminen kestää yli neljä kuukautta, HKL selittää miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    3. 3

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakottaa Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi odottavansa kirjettä, BBC:n mukaan kirje luvattu

    4. 4

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    5. 5

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Turkki-mielenosoitus kulki Helsingin keskustan läpi, poliisi käytti etälamautinta poliisia vastustaneeseen mielenosoittajaan

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    10. 10

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää