Vantaa    |   HS Vantaa

Ihmeelliset ”kavennuspömpelit” nostattavat epäuskoa Vantaalla: Edes kaupunki ei osaa selittää, mikä liikennejärjestelyn ajatus on

Risteyksen liikennejärjestely ihmetyttää Vantaanlaaksossa.



Autoilijoiden kaasujalkoja yritetään keventää monin keinoin.

Vantaalla Vanhan Nurmijärventien ja Viherkummuntien risteyksessä nopeuksia suitsitaan mukulakivistä kootuilla reunuksilla.

Reunus vie tilaa ajoradalta, jolloin risteyksessä on käännyttävä varovaisemmin.

Vantaalla asuvalla Matti Kurosella on hidasteista kuitenkin hyvin toisenlaisia kokemuksia.

Hän on asunut alueella vuodesta 1984 ja muistaa asukkaiden pyytäneen kaupungilta hidastetöyssyjä risteykseen.

”Ja niitä ei, jukolauta, niitä ei haluttu tehdä.”

Lopulta 2000-luvun alussa risteykseen asennettiin kavennusreunukset molemmin puolin. Ratkaisu harmittaa Kurosta.

”Ei saatu töyssyjä, saatiin tällaiset ihmeelliset kavennuspömpelit.”

Ongelmana on Kurosen mukaan se, ettei tiellä ole hidasteista kertovaa varoitusmerkkiä. Autoilija voi siis etenkin talvella joutua väistämään reunuksia yllättäen.

Talvisin aura-autot repivät kivetyksen rikki. Keväällä reunukset korjataan, ja seuraavana talvena ne hajotetaan taas.

”Mikä ajatus tässä on?” Kuronen kysyy.

Hänen havaintojensa mukaan reunukset ennemminkin lisäävät kuin vähentävät vaaratilanteita. Kuskit yrittävät väistää kiviä ja ajautuvat vastaantulijoiden kaistan puolelle. Toiset taas ajavat kiviä hipoen.



”Eihän se sellainen ratkaisu tietenkään ole, mitä pitäisi käyttää”, Vantaan kaupungin liikenneinsinööri Heikki Alkila myöntää.

Tienkäyttäjien mielestä epälooginen ja vaarallinen ratkaisu on kaupungin näkökulmasta myös kallis. Jokavuotinen korjaaminen vie aikaa ja rahaa.

Tietoa siitä, miksi risteykseen ei alun perin asennettu tavallisia hidastetöyssyjä, ei kaupungilta löydy.

Alkila ei osaa arvella, miksi risteyksessä on päädytty kaistojen kaventamiseen.

”Hyvinkin mahdollista, että siihen on joku hyvä syy ollut”, hän pohtii.

Vanhan Nurmijärventien ja Viherkummuntien risteyksen kaltainen ratkaisu on harvinainen. Alkilalla ei ole tiedossaan vastaavanlaisia ratkaisuja muualta Vantaata.

”Voin sanoa, että ei varmasti ole yleisiä”, Alkila sanoo.

Aiemmin kaupungilla ei ole ollut suunnitelmia risteyksen muuttamiseksi. Alkila kertoo, että nyt paikka on kuitenkin pantu merkille ja liikenneturvallisuusvastaava käy arvioimassa tilanteen.

On siis mahdollista, että risteykseen vaihdetaan tavanomaisemmat hidasteet.

”Mutta ei nyt ainakaan toistaiseksi luvata mitään.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    2. 2

      Poliisien etu­järjestön puheen­johtaja Ohisalon selvitys­pyynnöstä: Vuoro­puhelun sisä­ministerin kanssa tapahduttava muualla kuin Twitterissä

    3. 3

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    4. 4

      Puhemies torjui Boris Johnsonin toivoman uuden äänestyksen brexit-sopimuksesta – suora lähetys britti­parlamentista jatkuu

    5. 5

      Alma pääsi lämmittelijäksi Christina Aguileran Britannian-kiertueelle – Manageri: ”Christina oli nähnyt Alman keikan ja tykännyt kovasti”

    6. 6

      Iranilainen musiikkipalvelu poisti naiset kaikkien levyjen kansikuvista

    7. 7

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    8. 8

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    9. 9

      Auto putosi Tuusulanväylältä kuusi metriä lasten koulutielle, kuljettaja kuoli: ”Onni onnettomuudessa, ettei kukaan ollut väylällä”

    10. 10

      Yhdysvaltain miljardien dollareiden opioidi­käräjiltä pohja pois: lääkeyhtiöt välttivät syytteet viimeisen yön sovittelussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    3. 3

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    4. 4

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    6. 6

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    7. 7

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    8. 8

      Emeritusprofessori kiittää nuorta lääkäriä kannanotosta: ”Jos halutaan oikeasti hoitaa meidän vanhuksia, järjestelmää pitää muuttaa dramaattisesti”

    9. 9

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    10. 10

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää