Vantaa    |   HS Vantaa

Bussit viis veisaavat asukasyhdistyksen istutuksista Vantaan Petaksessa: Risteysalueen kukkaistutus on toistuvasti levällään pitkin katua

Petaksessa asuvan Jarmo Niemen mukaan bussit törmäävät tolppaa ympäröiviin kiviin aika ajoin, jolloin ne leviävät pitkin tietä.



Vantaalla sijaitsevan pienen omakotitaloalueen Petaksen asukkaat tuskailevat alueen läpi ajavien paikallisliikenteen bussien kanssa. Etenkin, koska bussit turmelevat toisinaan alueen asukasyhdistyksen rakentamaa kukkaistutusta.

Petaksen keskellä risteää kaksi tietä: Korpitie ja Turvetie. Tämän neljään suunnan risteyksen reunassa on bussipysäkki, risteyksen keskellä puolestaan on sähkölinjan puinen pylväs. Tuota pylvästä ympäröi asukasyhdistyksen rakentama kukkaistutus. Kukkaistutus puolestaan on reunustettu rei’itetyillä kivillä.

Ja nuo kivet eivät tahdo pysyä ympyränmuotoisen istutuksen reunalla paikallaan. Petaksessa aivan risteyksen vieressä asuvan Jarmo Niemen mukaan syy siihen on paikallisliikenteen busseissa.

Niemen mukaan bussit törmäävät tolppaa ympäröiviin kiviin aika ajoin, jolloin ne leviävät pitkin tietä.

”Olemme yrittäneet ohjeistaa ja kertoa, mistä kohdasta siinä kannattaa ajaa”, Niemi sanoo.

Edellisen kerran tiiliasetelma levisi pitkin katua viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä. Niemen mukaan kivet olivat torstai-iltana paikallaan, mutta perjantaiaamuna eivät. Sillä kertaa Niemi ei tilannetta omin silmin nähnyt, mutta aiemmista kerroista hänellä on havaintoja.

”Kivissä on ollut sinistä maalia”, Niemi sanoo.

Todisteet ovat Niemen mukaan melko vankat, vaikka tuoreimmasta tapauksesta ei hänen mukaansa havaintoja olekaan.



Niemen mukaan kesällä risteyksessä ei ollut mitään ongelmia. Hän arvelee, että vahinko on sattunut uudelle kuljettajalle. Pidemmällä aikavälillä tapauksia on ollut useita. Keväälläkin pari kolme.



Petaksen läpi kulkee kaksi HSL:n bussilinjaa: linjat 432 ja 433K.

Linjaa 432 liikennöi Tilausliikenne Nikkanen Helsinki oy, linjaa 433K puolestaan Helsingin Bussiliikenne oy.

Nikkasella on käytössään vain pakettiauton kokoisia pikkubusseja. Risto Nikkanen kertoo tietävänsä kyseisen risteyksen mutta sanoo, että heidän autojensa kyljet ovat pysyneet ehjänä.

”Jos niihin kiviin pikkubussin ajaa, niin kyllä maalit lähtevät vähintään. Pikkubussilla siinä mahtuu ajamaan hyvin”, Nikkanen sanoo.

Helsingin Bussiliikenne oy:n liikennöimä linja 433K ajetaan normaalikokoisella kalustolla. Yhtiön liikennepäällikön Jari Syväojan mukaan viime viikon tapauksesta heille ei ole tullut palautetta.

Hän ei kiistä, etteikö istutuksen kivien leviäminen voisi olla heidän bussiensa jäljiltä.

Syväojan mukaan Helsingin Bussiliikenne oy on saanut palautteen kiville aiheutuneista vahingoista kaksi kertaa. Huhtikuussa 2017 yhtiö sai yleisen tason palautteen siitä, että sen bussit ajavat istutuksien reunuskivet rikki.

Elokuussa 2018 yhtiö sai yksilöidyn vahinkoilmoituksen samasta asiasta.

Syväoja toivoo, että heille jätettävä palaute olisi mahdollisimman yksityiskohtaista. Silloin yhtiön on hänen mukaansa helpompaa tavoittaa oikea kuljettaja keskustella asiasta hänen kanssaan.

”Kun reittiä ajavia kuljettajia on noin 50, niin emme voi selvittää asiaa, jos palaute on vain yleinen väite, että automme on ajanut siellä”, Syväoja sanoo.

Syväojan mukaan risteyksessä pitäisi olla aivan riittävästi tilaa myös isompikokoisille busseille.

”Jollei siellä ole väärinpysäköityjä autoja, mutta ymmärtääkseni siitä ei tässä ole kyse.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    2. 2

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    3. 3

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    4. 4

      Kommentti: Brexit-sopimus sisältää kolme kompromissia, joista yksi saattaa käydä Boris Johnsonille kalliiksi

    5. 5

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    6. 6

      Tuore tutkimus paljastaa: Terrafamen jätevedet ovat sittenkin turmelleet suurta järveä Sotkamossa

    7. 7

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    8. 8

      Uusnatsijärjestö Pohjoismaista vastarintaliikettä vaaditaan terroristijärjestöjen listalle Yhdysvalloissa

    9. 9

      Historiallinen nais­kaksikko astui juuri avaruuteen – suora lähetys kansainväliseltä avaruusasemalta käynnissä

    10. 10

      Venäjän sotilaat muuttivat Syyrian sodan kulun ja partioivat nyt myös kurdialueella: Mitä Venäjän operaatiosta tiedetään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    6. 6

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    7. 7

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    8. 8

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    7. 7

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    8. 8

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää