Vantaa on tavallisuuden vertauskuva, sanoo melankolian mestari Edu Kettunen

Laulaja, lauluntekijä Edu Kettusenhttps://www.hs.fi/haku/?query=edu+kettusen, 58, silmissä viivähtää surumielinen katse. Lentäjän poika -hitin kirjoittaja on menettänyt lentäjän, isä on kuollut muutama viikko sitten.

”Hieno mies ja hyvä isä. Ja hän oli tosiaan lentäjä.”

Kettunen itse ei osaa lentää mitään vempelettä, eikä hän ole koskaan halunnut lentää isäänsä paremmin, ei sananmukaisesti eikä kuvaannollisesti.

”Ei minusta tulisi hyvää lentäjää. Olisin hermoraunio, koska olen stressaaja.”

Erkka, Edu, Kettunen syntyi Vantaalla vuonna 1961, silloisessa Helsingin maalaiskunnassa.

”Asuimme lentäjien kerrostalossa, jossain”, miettii Kettunen.

Talo lienee ollut Aerolassa, jo puretuissa Finnairin henkilökunnan asunnoissa. Välillä, kun yksinhuoltajaisä ei saanut lastenhoitoapua, Kettunen pääsi isänsä mukana reittilennolle Eurooppaan. Siellä poika istui ”ja kaiveli nenää” klaffituolilla kapteenin penkin takana.

Laulu Lentäjän poika ei kuitenkaan syntynyt muistelona näistä reittilentomatkoista.

”Näin lentäjistä kertovan amerikkalaiselokuvan Valiojoukko ja inspiroiduin siitä. Juoksin kotiin ja kirjoitin laulun.”

Laulusta tuli hitti. Vaikka Kettunen on soittanut biisin moneen, moneen kertaan, ei siitä ole tullut hänelle kiviriippaa.

”Tykkään vetää biisejä, jotka osaan, ja sen osaan.”

Isän hautajaisissa Kettunen ei aio laulaa Lentäjän poikaa, eikä mitään muutakaan. Se olisi liikaa. Kettunen ei muutenkaan rakasta esiintymistä. On ollut aikoja, jolloin esiintymisen vieroksuminen on kääntynyt inhon puolelle. Kun Broadcast-bändi, jossa Kettunen soitti kitaraa, lopetti esiintymisen, myös Kettunen vetäytyi lavoilta.

”Tein yhä biisejä, mutta olin 20 vuotta tekemättä yhtään keikkaa. Tuntui, että se on turhaa hypeä, ihmiset tulevat enemminkin katsomaan kuin kuuntelemaan.”

Vuonna 2006 Kettunen päätti palata lavoille.

”Kun aloitin keikat, olin ällikällä lyöty, että minulla on faneja. Se oli iloinen yllätys.”

Nyt Kettunen tekee noin 50–90 keikkaa vuodessa. Tällä hetkellä meneillään on keikkaputki, koska uusi levy Kaivo aavikolla on juuri tullut ulos. Levy huokuu marraskuun tunnelmaa. Levyllä kovia kokeneet sielut vaeltavat ikään kuin ikuisessa marraskuussa, jossa ”Variston alkutalven tuulet nuo lannistaa nyt jo koirankin”.

Monissa Kettusen lauluissa on vahva vantaalainen vire. Kettunen on asunut jo vuosia Kemiönsaaressa Varsinais-Suomessa, mutta lapsuus Vantaalla on jättänyt jälkensä. Nelivuotiaana hän muutti Martinlaaksoon, ”jossa ei ollut vielä yhtään kerrostaloa”. Alakoululaisena hän vietti muutaman vuoden Vantaankoskella.

”Vantaa on tosi hyvä vertauskuva tavallisuudesta. Espoo on pompöösi ja Helsinki on monoliitti. Kun puhun Vantaasta, puhun tavallisista ihmisistä.”

Kettusen päämääränä oli tehdä uudesta levystä alakuloinen, melankolinen, vakava ja hiljainen levy.

”Pysyin teemassa hyvin. Kun teen biisejä, luon kuvia ja maisemia. Vantaan maisemat ovat silloin päässäni.”

Levy julkaistiin vanhaan tapaan cd:nä ja vinyylinä.

”Taloudellinen järki hommassa on vähäistä. Teen, vaikkei sillä tienaisikaan.”

Rahat elämiseen tulevat keikoista tai sitten Teostolta. Kettunen on tehnyt muille monia biisejä, joista naksahtaa tilille edelleen korvauksia. Kettunen on muun muassa sanoittanut kappaleen Tuuleksi taivaan rantaan ja säveltänyt ja sanoittanut hittibiisin Minä olen muistanut, jonka lauloi entinen Broadcast-bändikaveri Kim Lönnholmhttps://www.hs.fi/haku/?query=kim+lonnholm.

”Se oli minulle lottovoitto. On muutenkin kiva tehdä biisejä muille. Ei tarvitse kärsiä hässäkkää, mutta saa kuitenkin Teosto-rahat.”

Vaikka Kettunen on lauluihinsa yleensä tyytyväinen, on muutamia, jotka olisivat saaneet jäädä tekemättä. Joskus Kettunen toivoo, että radiokuuluttaja ei sanoisi, kuka tekstin on tehnyt.

”On yksi biisi, en kerro mikä, mutta jos kuulen sen radiosta, menen piiloon.”

Hänen omiin suosikkisävellyksiinsä kuuluvat muun muassa Kadonneiden kaupunki ja Ei tuumaakaan periksi.

Kettusen ura on pitkä, mutta häntä ei ole nähty Vain elämää -ohjelmassa, eikä elämäkertaakaan ole luvassa.

”Olen aika yksityinen ihminen, enkä näe mitään syytä retostella elämääni julkisesti. Enkä edes muista puoliakaan, mitä on tapahtunut.”

Sen verran Kettunen muistaa, että on ollut naimisissa Liisahttps://www.hs.fi/haku/?query=liisa-vaimonsa kanssa 31 vuotta. Yhteisiä lapsia parilla ei ole, Kettusella on aiemmasta suhteesta poika Jonttu. Liisalla on yksi tytär.

Parisuhde on seesteinen. Edes kolmen ja puolen vuoden purjehdusreissu Eurooppaan ei saanut paria kyllästymään toisen naamatauluun.

”Olemme lähes yhtä paljon naamatusten maissakin. Ehkä kerran vuodessa kinataan jostakin.”

Vaimon lisäksi Kettuselle on tärkeää olla lähellä merta. Hänen on vaikeaa kuvitella, että hän muuttaisi enää kaupunkiin.

”Meressä on hienoa, että sitä ei kerta kaikkiaan voi hallita. Se voi syödä sinut hetkenä minä tahansa.”

Kun Kettunen ei tee biisejä tai keikkaile, hän tekee pienoismalleja tai piirtää. Häneltä on ilmestynyt kaksi lastenkirjaa. Toinen näistä on veneilyopas lapsille. Nyt työn alla on intergalaktinen dekkarisarjakuva, mutta toistaiseksi se lepää työpöydän laatikossa.

”Alkuperäinen idea alkoi levitä ja laitoin sen sivuun. Ehkä palaan siihen jossain vaiheessa.

Pitkän romaanin kirjoittamisesta Kettunen ei enää haaveile.

”Olen joskus suurin toivein ryhtynyt kirjoittamaan ja 20 sivun kohdalla todennut, että tämä ei ole minun juttuni.”

”En osaa kirjoittaa juonta tai ymmärrä sitä. Kun katson televisiosta saksalaisia dekkareita, putoan heti kärryiltä.”

Toteutumattomia haaveita Kettusella ei juuri ole. Sen sijaan Kettunen hauskuuttaa itseään asioilla, joita ei enää koskaan tee.

”En esimerkiksi enää koskaan laskettele. Polvet ei kestä.”

Ja vaikka nykymaailma korostaa uudistumisen merkitystä, Kettunen ei tunne tarvetta mennä mukaan sellaiseen hömpötykseen.

”En aio uudistua, koetan vain mennä syvemmälle siihen, mitä teen.”

Edu Kettunen keikkailee Vantaalla Rekolan Kinossa 30.11.