Vantaa    |   HS Vantaa

Historiallisen tehtaan tuho on ollut päivistä kiinni: Vantaan viilatehdasta ovat uhanneet tulvat, tuhopoltto ja purkuvimma

Vantaankosken rannalla sijaitseva viilatehdas on Vantaan harvoja säilyneitä vanhoja teollisuusrakennuksia. 1980-luvulla oli lähellä, ettei tätäkin rakennusta menetetty.



Vantaankosken viilatehdas on nykyisin suosittu juhlapaikka. Kesäisin ravintolassa kilistelevät laseja useat avioliittonsa ensitunteja viettävät avioparit. Moniko heistä mahtaa tietää, että on onnen kauppaa, että heidän ei ole tarvinnut valita jotakin muuta hääjuhlapaikkaa. Oli nimittäin erittäin hilkulla, että koko rakennusta ei purettu vuonna 1984.

”Purkamispäätös saatiin peruutettua viikkoa ennen määräaikaa”, kertoo Vantaan kaupunginmuseon rakennustutkija Anne Silanto.

Puinen viilatehdas perustettiin entisen ruukin maille arviolta 1888.

”He tekivät työstöviiloja, joilla teroitettiin työkaluja”, sanoo Silanto.

Vantaan kaupunginmuseossa on kaksi lahjoituksena saatua viilaa, joita koristaa omistajan Walfrid Wilhelm Wahlbergin nimikirjaimet WWW.

Viilatehtaan alueella oli myös muuta toimintaa. Viereisessä joessa uitettiin tukkeja ja tehdasalueella oli saha. Rakennuksessa toimi myös mylly.

Puinen viilatehdas purettiin ja sen paikalle rakennettiin nykyinen tiilinen tehdas vuonna 1903. Tehtaassa oli noin 20 työntekijää. Vuonna 1892 Wahlberg rakensi uuden myllyn vastarannalle.

”Vielä 1950-luvulla kyläläiset saivat jauhonsa tehtaan myllystä”, kertoo Silanto.

Jotta alueen koneet saisivat sähköä, Wahlberg perusti myllyyn oman sähkölaitoksen vuonna 1914.

”Se hyödytti myös kyläläisiä, jotka saivat sähköt kotiinsa poikkeuksellisen aikaisin.”

Myllymäen kylä oli ensimmäisiä kyliä Helsingin alueella, jossa oli sähkövalot. Työturvallisuus sähkön kanssa työskentelevillä oli niin ja näin. Työntekijät jatkoivat töitä, vaikka toisinaan joki tulvi saliin.

”Viilatehtaan salissa on kuulemma edelleen koukut, joihin koneet nostettiin vedeltä turvaan”, kertoo Silanto.

Tehtaan toiminta loppui 60-luvulla ja Wahlbergin perikunta myi paikan Vantaan kaupungille vuonna 1975. Kaupungin omistuksessa viilatehdas pääsi kehnoon kuntoon.

”Tehdasta käytettiin varastona ja paikka oli huonossa kunnossa.”



Soutamisen ja huopaamisen jälkeen viilatehtaan kunnostus pääsi mukaan Vantaan kaupungin talousarvioon vuonna 1980. Korjaamisen varattiin 220 000 markkaa eli nykyrahassa noin 98 000 euroa.

Mutta rahojen käytöstä ei ollut tehty päätöstä, ja varatut rahat menivätkin Rekolan koulun perusparannukseen. Rahat oli tarkoitus ottaa takaisin tulevien vuosien koulujen perusparannuksista, mutta näin ei tapahtunut, ja tehdas sai ränsistyä rauhassa. Sitten tapahtui jotakin ikävää.

Sunnuntai-iltapäivänä 10. kesäkuuta 1984 ohikulkijat huomasivat viilatehtaasta nousevan savua. Kun palokunta tuli paikalle, kaksikerroksisen tehdasosan kaikki puuosat olivat palaneet ja rakennuksen rakenteet olivat vaurioituneet.

”Kyseessä oli ilmeisesti tuhopoltto”, kertoo Silanto.

Vantaan kaupunki ei viivytellyt. Vain kymmenen päivää palon jälkeen purkamisesitys oli kaavoitus- ja kiinteistöviraston esityslistalla. Jo vuonna 1976 kaupungin purkuvimma oli tuhonnut viilatehtaan omistajan Wahlbergin komean kaksikerroksisen huvilan, työntekijöiden asuntorakennuksen ja talousrakennukset. Jäljellä oli enää viilatehdas ja joen toisella rannalla oleva mylly.

”On sääli, että tehdasmiljöökokonaisuuus ei säilynyt. Paljon sellaista purettiin 1970-luvulla, joka nykyisin suojeltaisiin”, sanoo Silanto.


Nyt oltiin kuitenkin jo 1980-luvulla, ja asenteet olivat muuttuneet.

”Vantaalla ei ole montaa kohdetta, joita kuntalaiset olisivat käyneet puolustamaan, mutta tätä he puolustivat.”

Useat vantaalaiset järjestöt keräsivät adresseja viilatehtaan puolesta. Lopulta tehtaan pelasti Helsingin pitäjän kotiseutuyhdistyksen tekemä suojeluesitys. Ensin tehdas sai suojakseen väliaikaisen suojelun. Seuraavana vuonna kaupunki yritti jälleen kumota suojeluesityksen. Se ei kuitenkaan onnistunut.

”Lopulta kaupunki itse suojeli viilatehtaan asemakaavalla vuonna 1989”, Silanto sanoo

Ympäristöministeriö vahvisti suojelun samana vuonna. Vaikka suojelupäätös saatiin, sai viilatehdas odottaa kunnostusta vielä useamman vuoden ajan.

”Vantaan kaupunki sai alueen peruskunnostuksen valmiiksi vuonna 2002”, kertoo Silanto.

Samana vuonna viilatehtaan vuokralaiseksi valittu Kiinteistö Oy Kuninkaantie aloitti sisätilojen saneerauksen, ja loppukesästä vanhassa tehtaassa avasi ovensa tilausravintola Kuninkaan Lohet.


Yhtä hyvin ei ole käynyt toiselle jäljellä olevalle rakennukselle, vastarannalle vuonna 1892 rakennetulle myllylle. Se tuhopoltettiin vuonna 2009. Vantaan kaupunki on kaupannut myllyä vuosien ajan, mutta toistaiseksi sitä ei ole myyty.

Mylly myytiin jo kerran vuonna 2012, mutta ostajan ja myyjän ajatukset myllyn käyttötarkoituksesta eivät osuneet yksiin, ja mylly tuli jälleen markkinoille.

Oikaisu 29.11. 9:00: Vantaa suojeli viilatehtaan asemakaavalla vuonna 1989, eli suojelua ei tehnyt Uudenmaan lääninhallitus, kuten jutussa alun perin luki. Lisäksi kyläläiset saivat jauhonsa myllystä 1950-luvulle asti eikä 1970-luvulle asti.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      New Yorkin yläluokkaa palveli sata vuotta sitten oireeton kokki Mary Mallon, joka oli historian kenties pahin suurtartuttaja: isäntäperheet sairastuivat vuorotellen vaaralliseen tautiin

    2. 2

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    3. 3

      Kaurahiutaletehtailija astui miinaan: Elovena-tytön pukeminen ruotsalaiseksi ekonomiksi on virhe

    4. 4

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    5. 5

      Posti lähtemässä Postitalosta

    6. 6

      Hieromasauvan surina puskee autoradiosta keskellä päivää: ”Isi, mikä on kaalimato?”

    7. 7

      Hengityssuojaimet loppuivat tukkureilta ja monista apteekeista Suomessa koronaviruksen takia

    8. 8

      Lentokone syöksynyt maahan Afganistanissa

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Hämeenlinnan henkirikoksesta: Mies surmasi teräaseella ensin entisen naisystävänsä ja sitten itsensä

    10. 10

      Entisen diktaattorin vaimon tuhansien kenkäparien taakse kätkeytyy hätää ja kuolemaa – Nerokas dokumentti nakuttaa Imelda Marcosin kertomukset täyteen reikiä, ja katsoja voi vain haukkoa henkeään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koripallolegenda Kobe Bryant on kuollut – yhdeksän henkeä vaatineessa helikopteriturmassa kuoli myös Bryantin tytär

    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    4. 4

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    5. 5

      Fasismia tuli joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    6. 6

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    7. 7

      Harvey Weinsteinin asianajaja yllätti valamiehistön yli 20 vuotta vanhoilla nauhoilla, joita David Letterman -fani oli säilyttänyt kotonaan

    8. 8

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    9. 9

      ”Olen tuottanut poikkeuksellisen paljon lapsia” – Norjan hiihtotähti Martin Johnsrud Sundby sanoo tilanteensa olevan ”vaativa”

    10. 10

      Helsinkiä rakennetaan hurjaa vauhtia, mutta kaupunki ei saa palkattua rakennusalan työntekijöitä: ”Emme pysty maksamaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    3. 3

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    4. 4

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    5. 5

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää