Vantaa    |   HS Vantaa

Järeästi varustautuneet poliisit rynnivät turhaan omakotitaloon Vantaalla: Taustalla yleistyvä ilmiö, joka työllistää virkavaltaa

Ampuma-aseilta näyttävät starttipistoolit, kuulapyssyt ja jäljitelmät voivat aiheuttaa täysmittaisen poliisioperaation. Näin tapahtui tammikuun alussa Rekolassa.



Useita poliisipartioita hälytettiin omakotitalon pihalle tammikuun ensimmäisenä perjantaina Vantaan Rekolassa.

Ensitietojen mukaan talon omistaja oli uhannut toista henkilöä aseella, joten poliisit kaahasivat paikalle tavallista järeämmin varusteltuina.

Mahdollisesti vaarallisen miehen kohtaamiseen varautuneilla poliiseilla oli yllään luotiliivit. Silminnäkijöiden mukaan paikalla oli tavallisten poliisiautojen lisäksi panssaroitu erikoisajoneuvo sekä koiria.

Ase paljastui lopulta starttipistooliksi, jonka piipusta tulee ulos luodin sijaan parhaimmillaankin pelkkää savua. Lähtökohtaisesti starttipistooleissa käytetään paukkupatruunoita, joilla annetaan lähtömerkki esimerkiksi urheilukilpailuissa.

Jotkin starttipistoolit ovat kuitenkin muunneltavissa siten, että ne ampuvat esimerkiksi kaasupanoksia. Tällaiset aseet täyttävät ampuma-aseen määritelmän.

Lue lisää: Vantaan Rekolassa oli usean poliisipartion operaatio, yksi ihminen otettiin kiinni

Starttipistoolit, kuulapistoolit ja jäljitelmät voivat vaarattomuudestaan huolimatta näyttää erehdyttävän paljon oikealta ampuma-aseelta. Startti- ja kuulapistooleista on olemassa myös malleja, joiden hallussapito ei ole luvanvaraista.

Tutkinnanjohtaja Joni Kokkonen Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että epäillyn ampuma-ase paljastuu usein vaarattomaksi, esimerkiksi startti- tai kuula-aseeksi. Hälytystehtävissä on kuitenkin varauduttava pahimpaan.

Kokkosen mukaan aseita ja niiden jäljitelmiä liikkuu nykyään aiempaa enemmän.

”Mutta tietysti se että sitä asetta pidetään julkisilla paikoilla esillä on harvinaisempaa”, Kokkonen sanoo.

Rekolan tapauksessa vahingoilta säästyttiin. Epäiltykin pääsi palaamaan kotiin jo lauantaina.

Asiaa tutkitaan laittomana uhkauksena ja ampuma-aserikoksena, sillä miehellä ei ollut starttipistoolin hallussapitoon vaadittavia lupia.

Lue lisää: Yli 14 kilon huumetakavarikko paljasti uuden ilmiön: rikolliset muuttavat starttipistooleita ampuma-aseiksi

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää