Raaka kipu puskee kaiken läpi, mutta se ei pysäytä Marjut Laakkosta – Arboristi on onnellinen, kun saa kiivetä puissa moottorisahan kanssa - Vantaa | HS.fi
Vantaa|HS Vantaa

Raaka kipu puskee kaiken läpi, mutta se ei pysäytä Marjut Laakkosta – Arboristi on onnellinen, kun saa kiivetä puissa moottorisahan kanssa

Marjut ”Mare” Laakkonen on kartanoiden luottoarboristi. Vuonna 2009 sattui onnettomuus, joka oli pysäyttää kaiken. Nyt hän on energisempi kuin koskaan ja löytää puista jatkuvasti uutta. Se auttaa häntä pääsemään kivulta karkuun.

Kerran Marjut Laakkonen kaatui kohtalokkaasti. Neliraajahalvaantuminen oli lähellä, sitten jäivät rakkaat harrastukset kenttäratsastus ja lumilautailu. Moottorisahan käyttö kuitenkin vielä luonnistuu.

Julkaistu: 2.8. 16:51

Puut ovat Marjut Laakkoselle, tuttavallisemmin Marelle, elämän suola.

”Puissa on oma taianomainen fiilis. Niillä olisi paljon tarinoita, jos ne vain pystyisivät kertomaan niitä.”

Laakkonen on pääkaupunkiseudun monen kartanopuutarhan ja yksityisen puutarhan luottoarboristi eli puunhoitaja. Hän kuuntelee ja hoitaa useiden satojen vuosien ikäisiä puita ja tietää, kuinka niitä kuuluu käsitellä.

”Ruohonleikkurit ovat kirottuja. Isot puut ovat usein huonossa kunnossa siitä syystä, että niihin on törmäilty. Puihin on tullut vaurioita, joista lahottajat ovat päässeet runkoon käsiksi.”

Tämän takia Laakkonen ajaa nurmikot mielellään itse, koska hän tietää olla törmäämättä puihin ja niiden juuriin.

Laakkonen asuu suojellussa 100-vuotiaassa talossaan Lohjalla mutta yöpyy usein myös Hämeenkylän kartanon puutarhurin talossa. Se on hänen ”kakkoskotinsa”.

Hän kiipeää kakkoskotinsa pihalla nököttävään vaahteraan tarkistaakseen puun kunnon. Se on osa arboristin työtä.

Mare Laakkonen kiipeää vanhoihin puihin köysien avulla.

”Tuo on tulevaisuuden kunkkupuu”, hän hihkaisee ja osoittaa puuta, joka kasvaa Hämeenkylän kartanon piha-alueen reunamilla.

Kunkkupuu on Laakkosen käyttämä sana puista, joilla on potentiaalia kasvaa suureksi ja vanhaksi kartanopuuksi. Tällaisille puille tehdään yleensä tietoisesti enemmän kasvutilaa.

Hämeenkylän yli 500 vuotta vanha kartanoalue on Laakkoselle erityisen tärkeä paikka. Hän on hoitanut kartanopuutarhaa 2000-luvun alusta lähtien. Jokainen puu on tarkasti muistissa. Hän muistaa myös hetket, kun osa puista ei ole enää jaksanut.

Vuonna 2012 pihan suurin ja vanhin tammi kaatui, ja se oli Laakkoselle kova pala purtavaksi.

Hän sai ajatuksen, että kaatuneen puun kanto ja runko säilytettäisiin paikallaan keskellä kartanon pihamaata ikään kuin muistona tuleville sukupolville. Näin tehtiin, ja nyt ne lisäävät luonnon monimuotoisuutta tarjoamalla kodin monelle hyönteiselle.

”Se oli hieno puu. Päällepäin siitä ei olisi koskaan uskonut, että se on niin huonossa kunnossa. Mutta tiesin sen, koska olin tutkinut sen laitteella aikaisemmin”, Laakkonen muistelee yli 200 vuotta vanhaa puuta keskellä kartanon pihaa.

Vain kolme vuotta aikaisemmin Laakkonen itse kaatui kartanon pihalla ja oli lähellä neliraaja­halvaantua. Se oli hänelle käänteentekevä hetki.

”Kaaduin, sillä maata ei ollut hiekoitettu ladon edestä. Ei tapahtunut sen kummempaa ottaen huomioon, mitä teen työkseni.”

Hän satutti niskansa sekä kyynärpäänsä pahasti. Niskaan tuli kaksi välilevyn­pullistumaa ja kyynärpäähän jäi hermon ruhjevamma. Ne vaivaavat häntä vielä tänäkin päivänä.

”Tämä työ on pakokeino kipuun, selviytymiskeinoni. Toinen vaihtoehto olisi, että söisin vahvoja keskushermostoon vaikuttavia kipulääkkeitä.”

Laakkosen autosta löytyy aina moottorisaha työkeikkoja varten.

Erityisesti kylmä ja kostea keli panevat Laakkosen kyynärpään hänen omien sanojensa mukaan kenkkuilemaan. Hän pitää nivelen suojana ylimääräistä hihaa, joka lämmittää kättä. Kipu puskee kaiken läpi, se antaa Laakkoselle voimaa selviytyä.

”Sen kanssa on eletty, juoksen kipua karkuun. Ystävät auttoivat minua, koska en voinut jäädä paikalleen. En päässyt silloin itse edes ylös, vaan minut piti nostaa.”

Onnettomuuden takia moni Laakkoselle rakas harrastus jäi taakse. Hän harrasti kenttäratsastusta, mutta hevonen jouduttiin lopettamaan. Samaan aikaan loppui lumilautailu­harrastus.

Ratsastuksen ja lumilautailun lisäksi moottoripyöräily on ollut Laakkoselle tärkeää. Sekin oli lähellä loppua kokonaan, mutta nainen paljastaa tuulettavansa prätkällä ainakin kerran kesässä edelleen niskakivuista huolimatta.

Ennen moottoripyörä tosin liittyi vahvasti Laakkosen todelliseen intohimoon eli luontoon. Hän saattoi ajaa kaksipyöräisellä ennen minne tahansa kalastamaan, sienestämään taikka marjastamaan. Nykyisin tilava auto on liikkumiseen mainio menopeli.

”Panostan tähän työhön, jota rakastan. Minulle on tärkeää, että pääsen kiipeämään puihin.”

Laakkonen suhtautuu työhönsä vakavasti ja vaatii siksi itseltään ja muilta paljon. Hän tekee kaikki askareet kuitenkin hyvin asennoituneena ja usein hymyssä suin.

Laakkonen suhtautuu työhönsä intohimoisesti.

Laakkonen on toiminut arboristina yli 20 vuotta. Tänä vuonna hän laajensi reviiriään puiden hoidosta myös esineiden, huonekalujen ja rakennusten entisöintiin. Laakkonen valmistui kesäkuussa restaurointi­kisälliksi.

Restaurointi alkoi kiinnostaa Laakkosta, koska hänen isänsä oli taitava kultaaja.

”Isä kultasi kehyksiä. Kultaaja Raimo Snellman otti minut siipiensä suojaan, kun isä nukkui pois neljä vuotta sitten.”

Snellman on Suomen tunnetuin kultaajamestari. Hän on kullannut muun muassa Mauno Koiviston muistomerkin ja Helsingin kauppatorilla sijaitsevan Keisarinnankiven päällä olevan kaksipäisen kotkan. Lisäksi hän on kunnostanut Valtioneuvoston linnassa olevan tasavallan presidentin esittelysalin kalusteet.

Laakkonen ilmoittautui Snellmanin kultaamiskurssille, jossa opeteltiin kultaamisen eri tyylejä. Sitten isä kuoli, ja Laakkonen ajatteli, että kurssille meneminen voisi olla hänelle liikaa.

”Olisin vain vollottanut siellä. Raimo soitti ja piti minulle paikkaa kurssilla kaikesta huolimatta. Menin sinne, ja oli tosi hyvä, että menin.”

Laakkonen peri isältään upeita vanhoja työkaluja ja ornamentteja, joista hän pitää nyt visusti hyvää huolta.

Entisöinnistä on avautunut Laakkoselle aivan uusi maailma. Hän ilahtuu kertoessaan Lohjalla sijaitsevasta kodistaan, joka on aikaisemmin toiminut kaupparakennuksena.

Laakkonen näyttää talosta kuvia, joissa näkyy erikoisia yksityiskohtia, kuten vanhoja koristeellisia tapetteja. Hän päätti pitää ne seinissä.

”Ne saavat jäädä kertomaan tarinaa siltä ajalta.”

Laakkonen kertoo, että arboristit työskentelevät aina työparin kanssa. Puissa voi sattua ja tapahtua, ja silloin on tärkeää, ettei tilanteessa ole yksin.

Nainen kiipeää puuhun monta kertaa viikossa ja harventaa moottorisahalla yläilmoissa lahonneita oksia ja joskus jopa kaataa puita.

Moottorisahauksesta on tullut Laakkoselle vuosien saatossa työn lisäksi tärkeä harrastus, jossa hän on myös poikkeuksellisen taitava.

Hänellä on kartanon parkkipaikalla iso kasa vanhoja puita, joihin hän sahaamista harjoittelee. Rungoista putoaa suoria kiekkoja käden käänteessä, kun Laakkonen nykäisee moottorisahansa käyntiin.

Laakkonen harjoittelee moottorisahaamista Hämeenkylän kartanon parkkipaikalla ja kotonaan Lohjalla.

Nainen pystyy vaihtamaan moottorisahansa teräketjun ja kääntämään koneen laipan noin kymmenessä sekunnissa. Hänellä on kymmeniä erilaisia moottorisahoja, jotka soveltuvat monenlaisiin käyttötarkoituksiin.

Vaikka saha heiluukin Laakkosen kädessä usein ja hyvin, hän käyttää sitä elossa oleviin puihin vain silloin, kun on pakko.

”Paras tapa pitää puusta huolta on, että siihen koskee mahdollisimman vähän.”

Puut ovat ohjanneet Laakkosen elämää pienestä pitäen. Hän syntyi Helsingissä ja asui lapsuutensa Katajanokalla ja Eirassa. Vaikka alue on urbaania ja lähellä Helsingin ydinkeskustaa, hän on aina rämpinyt pitkin metsiä ja ollut omien sanojensa mukaan hyvin eloisa.

”Ilahdun pienistä asioista.”

Laakkosen lapsuuden koti oli Helsingissä, koska hänen isälleen meri oli tärkeä. Entisöinnin lisäksi myös yhteys luontoon on kulkeutunut sukupolvelta toiselle, sillä Marelle tärkeitä ovat puut.

”Isä sanoi, että jos meri ei ole lähellä, ei pysty hengittämään.”

Mare Laakkosta hengittämään auttavat puut.

”Jos mieli on maassa, niin mikä olisi mukavampaa kuin mennä metsään.”

Vantaa - luetuimmat

Luitko jo nämä?